- Komeat juhlat pidetään vasta kun vuosia on 50, Pihlajamäen Marttojen puheenjohtaja Eeva Läikkö toppuuttelee juhlakutsua odotelleita.


Helsingin Marttayhdistyksen alainen toimintaryhmä, joka alkuaan tunnettiin nimellä Pihlajamäen Marttakerho, perustettiin vuonna 1963. Alkuvuosina jäseniä oli liki 40, nyt heitä on 17. Yhä vireän toimintaryhmän keski-ikä on korkea, sillä uusia jäseniä on viime vuosina tullut toimintaan mukaan vain harvakseltaan. Yksi syy työikäisten puuttumiseen on se, että Pihlajamäen Martat kokoontuu päiväsaikaan.

- Kun viimeinenkin jäsen jäi eläkkeelle, päätimme siirtää tapaamiset päivänvaloon. Iäkkäät eivät halua liikkua ja liukastella pimeällä, kertoo yli kaksikymmentä vuotta menossa mukana ollut Läikkö. 

Pihlajamäen Marttojen toiminnassa näkyy yli satavuotiaan Marttaliiton sivistyshenkiset periaatteet. Säännöllisissä tapaamisissaan toimintaryhmä kartuttaa kokemuksia ja tietoa paitsi taloudenhoidosta myös kulttuurillisista ja yhteiskunnallisista asioista. Pihlajamäen Martat tekee yhteistyötä muun muassa seurakunnan diakoniatyön ja Punaisen Ristin kanssa: tälläkin hetkellä laatikollinen villasukkia ja -pipoja odottaa siirtymistä kriisialuepakkauksiin. 

Maailmanmeno on 45 vuodessa muuttunut. Ennen oli enemmän aihetta ihmetykseen ja sen myötä tiedonjakoon. Läikkö kertoo, että toimintaryhmän alkuaikoina, jäsenistön ollessa nuorempaa, tapaamisissa oli nykyistä enemmän arjen pyörittämiseen liittyvää aiheita, kuten ruoanlaittoa tai pesuaine-esittelyjä.  

- Vielä 80-luvulla opiskeltiin yhdessä mikroaaltouunin käyttöä ja pizzan tekoa. Nykyään tietoa ja kilpailevia harrastuksia tulvii joka suunnasta.

- Ryhmämme vanhetessa toiminnassamme on korostunut sosiaalisuus. Yhdessä tekeminen ja oleminen on tullut tärkeämmäksi kuin uusien asioiden oppiminen, sanoo Läikkö.  

Pihlajamäen Martat kokoontuu seurakuntatalolla joka toinen maanantai kello 14, seuraavan kerran syyskauden käynnistyessä 29. syyskuuta. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Ja vielä: Martta-historia on Pihlajamäessä vahvasti läsnä myös Lucina Hagmanin kujan nimessä. Suomalaisen naisliikkeen pioneeri, kansanedustaja, koulunjohtaja ja professori Hagmanhan oli sekä Marttaliiton että Helsingin Uuden Yhteiskoulun kunnioitettava perustaja.

Teksti: Tanja Railo
Kuva: Päivi Seikkula

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 2/2008