Osmo Sipari suunnitteli Pihlajamäkeen Helsingin uuden yhteiskoulun. Hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1951. Arkkitehtiylioppilaana Sipari voitti yhdessä opiskelutoverinsa Eero Eerikäisen kanssa Sallan kirkkokilpailun vuonna 1947. Kirkko valmistui heidän suunnitelmiensa mukaan kaksi vuotta myöhemmin.

 

 

Osmo Siparin suunnittelema Helsingin uusi yhteiskoulu Pihlajamäessä Lucina Hagmaninkujalla.

 

 

 

Sipari tuli tunnetuksi varsinkin koulujen suunnittelijana. Meilahden kansakoulun Helsinkiin ja Hyrylän kansakoulun Tuusulaan hän suunnitteli yhdessä kanssa. Muita Siparin suunnittelemia koulurakennuksia ovat mm. Karjasillan koulu Oulussa, Metsolan kansakoulu Tapiolassa, Suomalais-venäläinen koulu Helsingissä, Chydeniuksen kansakoulu Kokkolassa ja Pieksämäen keskikoulu.

Tunnetuin Osmo Siparin suunnittelema asuinrakennus on Herttoniemessä sijaitseva Asunto Oy Hiihtovuoren kolmen tornitalon ryhmä.