PK-35 on pohjimmiltaan pihlajamäkeläinen seura, mutta...

PK-35 perustettiin Viipurissa vuonna 1935. Seuran silloinen puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja, Martti Karjalainen muutti Pihlajamäkeen 1960-luvulla. Onko PK-35 edelleen pihlajamäkeläinen urheiluseura? Vesa Koskela haastattelee PK-35:n junioripäällikkö Jukka ”Silli” Silanderia.


– Pohjimmiltaan on. Hiekkakotikenttä on Pihlajamäessä. Mutta seura toimii paljon laajemmalla alueella. Miesten edustusjoukkueen pelit Ykkösessä pelataan nyt Myllypuron nurmella. Junioritoimintaa on myös kantakaupungissa.

Muutaman viime vuoden aikana PK-35:n talviharjoittelumahdollisuudet ovat parantuneet, sillä kuplahallien määrä on noussut nollasta kahteen. Miten tämä onnistui?

– Pihlajamäen kuplahalli on perustettu yksityisen rahoituksen avulla yhteistyössä seuran kanssa. Hallia pyörittää osakeyhtio, joka on tehnyt seuran kanssa pitkäaikaisen sopimuksen. Sen perusteella PK-35:llä on etuoikeus hallin vuorojen käyttöön.

– Myllypuron kuplahalli syntyi, kun Allianssi-juniorit yhdistyivät PK-35:een. Heillä oli jo hanke alulla, jonka PK-35 sitten vei loppuun. Siinä on myös oma halliyhtiö. Myllypuron halli on PK-35:n omassa hallinnassa. Siksi seuran junioritoiminta laajenee nyt itään. Keräämme Myllypurosta ja sen lähialueilta omaa nappulasarjaa.

Aiemmin lähes jokainen Pihlajamäen poika harrasti jalkapalloa. Onnistuuko jalkapallon harrastaminen vielä vai onko kaikki junioritoiminta jo tavoitteellista kilpailutoimintaa?

– Joka kevät kymmenet 5-6 -vuotiaat lapset aloittavat PK:ssa jalkapallon. Alussa kaikki pelaavat yhdessä. Myöhemmin pyritään siihen, että kukin saisi harrastaa jalkapalloa oman tasonsa ja kiinnostuksensa mukaan.

– Koska jalkapallojoukkuessa täytyy olla 15–20 pelaajaa, harrastusmahdollisuuksien luominen kaikille ei ole aina helppoa. Nyt olemme onnistuneet luomaan 95–96 -syntyneiden poikien joukkueen, jossa on uskallettu sanoa ääneen, että tämä Nemo-joukkue on harrastusjoukkue.

– Nämä pari kertaa viikossa harjoittelevat lapset nauttivat pelaamisesta ja voittamisesta yhtä paljon kuin tavoitteellista kilpajalkapalloa pelaavat. Vanhemmille voi olla vaikeampaa, jos lapsi ei pelaa tarpeeksi “hyvässä” joukkueessa. Kaikissa joukkueissa kuitenkin tarvitaan aktiivisia vanhempia mm. joukkueenjohtajiksi, rahastonhoitajiksi ja huoltajiksi.

– Toinen haaste on se, että harrastusjoukkueille on vaikeampaa saada valmentajia. Kun valmentaminen on harrastusluontoista, ovat valmentajien palkkiot pienempiä. Mutta terveysnäkökulmasta harrastusjalkapallo olisi todella tärkeää.

– Olisi kuitenkin kaikkien etu, jos lapsi voisi pelata vertaisessaan joukkueessa samantasoisia joukkueita vastaan. Silloin jokainen myös saisi tarpeeksi peliaikaa. Voivatko PK-35:ssä pelaavat juniorit harrastaa myös toista lajia?

– Itse näen vain hyvänä, että ainakin 15-vuotiaaksi asti pelattaisiin kahta eri lajia ja lajivalinta tehtäisiin vasta myöhemmin. Itse joustan valmentamissani joukkueissa, että se olisi mahdollista. Tiedän, että valmentajat ovat eri linjoilla tässä asiassa. Onko seuran joukkueilla jotkut yhteiset periaatteet, miten junioritoimintaa johdetaan?

– Joitain yhteisiä pelisääntojä jo on, mutta tarvetta niiden lisäämisellekin on. Yhteisiä periaatteita ollaan nyt luomassa, mutta jatkossakin valmentajat ja joukkueet saavat olla erilaisia. Paljonko jalkapalloharrastus maksaa kuukaudessa?

– Nuoremmilla ikäluokilla ja vähemmän harjoittelevilla joukkueilla kustannukset on 30– 40 euroa kuukaudessa. Jos joukkueen varainhankinta on aktiivista, niin voidaan selvitä jopa 10–20 euron kuukausimaksulla. Tavoitteellisessa kilpajoukkueessa kulut ovat huomattavasti suuremmat.

Kuinka paljon PK-35:ssa on juniorijalkapalloilijoita?

– Toukokuussa alkaneisiin ja syyskuun loppuun kestäviin nappulasarjoihin pyritään saamaan yli 100 pelaajaa. Poikajunnuja on nyt 400 ja tyttöjunnuja 150. Seuralla on myös oma tyttöjalkapallopäällikkö.

Haastattelu: Vesa Koskela

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2007.