Historian voi kohdata ympäristössään monessa muodossa. Pihlajamäessä Rapakiventien pohjoispuolella puistossa sijaitsee esimerkiksi suuri ja hyvin säilynyt ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoite. Myös asemakaava kertoo alueen käyttöhistoriasta.

Ehdinpä kolmikymmenvuotisen urani aikana Pihlajamäen ala-asteen koululla siemaista yhden jos toisenkin broilerinkoiven ja puurolautasellisen. Tuona aikana kouluelämä luonnollisesti koki valtaisan muutoksen, missä puurot ja vellit taisivat välillä mennä vauhdillakin sekaisin.

Kesämökin ullakkoa siivotessa osui käsiini appiukon Syvärillä ja vuorolomilla lukemia ja sitten valvontakomission aikana kirjastoista hyllytettyjä eli kiellettyjä kirjoja. Yksi niistä on juhlavuottaan vuonna 2008 viettäneen Mika Waltarin kätketty luomus Neuvostovakoilun varjossa vuodelta 1942.

Varhain keväällä 1962 teimme retken Lauttasaaresta katsomaan kaupungin meille lupaamaa asuntoa Pihlajamäen uudesta lähiöstä. Epäselvän numeroinnin vuoksi erehdyimme hetkeksi luulemaan taloamme viimeiseksi Maasälväntien tummista tornitaloista, mutta huomasimme nopeasti, että ilmoitukseen merkitty Maasälväntie 5–9 sijaitseekin tien vastakkaisella puolella.

Annikki Säilää voi hyvällä syyllä voi kutsua Pihlajamäen alkuasukkaaksi, sillä hän muutti nuorikkona vuonna 1948 appensa rakentamaan Säilän taloon Säiläntielle. Tuolloin aluetta ei vielä edes kutsuttu Pihlajamäeksi.

Annikki ja Maunu ”Make” Säilä olivat asuneet Malmilla erään omakotitalon yläkerrassa, mutta esikoisen syntymän jälkeen se ei enää luonnistunut.

”Pihlajamäessä ovat kotimme ja Pihlajamäki on kaunis kaupunginosamme, oikea näköalakaupunki. Pitäkäämme huolta sen henkisestä ja aineellisesta kehittämisestä, hyvästä yhteishengestä ja viihtyisyydestä.” Nuo olivat Pihlajamäki- seuran ensimmäisen puheenjohtajan, sosiaalineuvos Toivo Ailion, alkusanat Pihlajamäki-lehden ensimmäisessä numerossa vuonna 1964.

Pihlajamäki oli 1960-luvun alun huomattavin asuntoaluehanke Helsingissä. Se suunniteltiin ja rakennettiin yhtenä kokonaisuutena. Olli Kivinen suunnitteli asemakaavaa samanaikaisesti kun Esko Korhonen ja Sulo Savolainen suunnittelivat koillispuolen ja Lauri Silvennoinen lounaispuolen taloja. Molemmat suunnitteluprosessit vaikuttivat toisiinsa.

Ketokivenkaari, entinen Latokartanontie, oli ennen vanha nuppukivin päällystetty tykkitie. Aikojen kuluessa se rappeutui huonokuntoiseksi maantieksi, jolla ei ollut jalkakäytäviä.

Päivi Seikkulan haastattelussa Ulla Welin. Pihlajamäen historia kulkee kartanonmaista näköalakaupungiksi.

 haastattelu_kirja.jpg
Pihlajamäen historiaa ennen lähiön rakentamista 60-luvulla avaa Ulla Welinin ja Aune Greggasin kaupunginosakirja Pihlajamäki - näköalalähiö vuodelta 1994. 

Voit lukea kirjan myös verkkoversiona. (huom! verkkoversiossa suurikokoiset kuvat, latautuu hitaasti)

Pihlajamäki – näköalakaupunki

Pihlajamäki suunniteltiin ja rakennettiin pääosin vuosina 1959-1965. Se oli ensimmäisiä aluerakennuskohteita Suomessa. Alueen asemakaavan laati vuonna 1960 arkkitehti Olli Kivinen. Muita alueen suunnittelussa mukana olleita arkkitehtejä olivat Helsingin Asunto-osuuskunta Hakan (Pihlajamäen koillisosa) asunto-osaston arkkitehdit Esko Korhonen ja Sulo Savolainen sekä Saton (Pihlajamäen lounaisosa) alueen arkkitehtuurikilpailun voittanut Lauri Silvennoinen.

Asemakaava luonnonmuotojen mukaan

Kivisen kaava perustuu alueen luonnonmuotojen taitavaan hyväksikäyttöön ja kansainvälisen funktionalistisen kaupunkisuunnittelun perinteiden soveltamiseen suomalaiseen maisemaan. Kaavan suunnittelussa on saatu vaikutteita myös modernin arkkitehtuurin esikuvan Le Corbusierin kaupunkivisiosta, joissa vapaasti seisovat suuret kerrostalot sijoittuivat laajojen viheralueiden keskelle.

Korkeatasoisia asuntoja

Pihlajamäki oli myös ensimmäisiä betonielementtirakentamisen kohteita Suomessa. Siirrettäviä suurmuotteja ja puolielementtitekniikkaa käytettiin sekä Hakan että Saton puolella. Elementtirakentaminen nähtiin keinona rakentaa korkeatasoisia asuntoja edullisesti. Pihlajamäessä uusi rakentamistekniikka yhdistettiin Tapiolan kaltaiseen puutarhakaupunki-ideologiaan. Pihlajamäestä haluttiin tehdä terveellinen ja luonnonläheinen lähiö.

Myöhempi rakentaminen

Myöhempi rakentaminen Pihlajamäessä kuvastaa kaupunkisuunnittelun tavoitteiden muuttumista. Niissä tehokkuus, tiiveys ja sosiaaliset kontaktit olivat ajan avainsanoja. Suunnitteluideologian muutokseen liittyi usein asuntoarkkitehtuurin heikkeneminen, mikä on nähtävissä myös Pihlajamäessä. Uudemmasta rakentamisesta löytyy myös monia onnistuneita esimerkkejä. Pihlajamäessä on mm. vuoden 1989 rakennuskohteena palkittu arkkitehtitoimisto Veli-Pekka Tuomisen pienkerrostaloalue Liusketien pohjoispäässä.

Maineikasta arkkitehtuuria 

Pihlajamäen asuntoalueen arkkitehtuurin arvo on kansainvälisesti tunnustettu. Alue on hyväksytty nykyarkkitehtuurin tutkimukseen ja suojeluun erikoistuneen DOCOMOMO-järjestön listalle ainoana suomalaisena 1960-luvun lähiönä ja yhtenä modernin arkkitehtuurin kärkikohteena Helsingissä. Pihlajamäki sisältyy myös Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden RKY-1993-tietokantaan. 1960-luvulla rakennettua Pihlajamäkeä koskeva suojelukaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 26.9.2007.

Lue lisää Pihlajamäen historiasta:

Säilän talon tienoilla: Annikki Säilä muistelee
Aarnivalkea muistaa mennyttä elämää
Ulla Welin – Pihlajamäen kävelevä historiankirja. Haastattelu.
Näköalakaupunki kalliomaastossa: Pihlajamäen synty
Pihlajamäen lähikauppoja ennen ja nyt
Pihlajamäki-lehden juttuja vuodelta 1964
Tuokiokuvia 60-luvun Pihlajamäestä