Annikki Säilää voi hyvällä syyllä voi kutsua Pihlajamäen alkuasukkaaksi, sillä hän muutti nuorikkona vuonna 1948 appensa rakentamaan Säilän taloon Säiläntielle. Tuolloin aluetta ei vielä edes kutsuttu Pihlajamäeksi.

Annikki ja Maunu ”Make” Säilä olivat asuneet Malmilla erään omakotitalon yläkerrassa, mutta esikoisen syntymän jälkeen se ei enää luonnistunut.

Kävin haastattelemassa Annikkia tämän kotona Graniittitie 7:ssä, jonne Annikki muutti 1963, kun Pihlajamäen ensimmäiset tornitalot olivat valmistuneet. Make Säilä oli rakennusmestari ja oli rakentamassa Pihlajamäen uusia taloja.

Annikki antoi minulle kauniisti käsin kirjoittamansa muistiinpanot Säiläntie 24:n maisemista. Hän oli kaiken kirjoittanut muistiin, jottei haastattelun lomassa unohtaisi tärkeimpiä asioita.

Säiläntien maisemat

Kaikkiaan alueella oli yli 40 taloa. Nykyisen Marmorikujan paikkeilla kulkeneita Säiläntietä ja Toivontietä myöten huristelivat kahden eri omistajan linja-autot montaa kertaa päivässä.
org 1197360094_annikki
 Annikki rollasi rokkaamaan bluusseihin kesällä 2007.
Kuva: Riitta Sivonen.


– Ja silloin joka ainoa juna, joka huristeli rataa myöten myös pysähtyi Pukinmäessä, Annikki kertoo.

Unionin bensa-asemalta, melko lailla nykyisen Nesteen luota, alkoi koivujen reunustama 400 metriä pitkä tie yli peltojen.

– Sitten tuli oja, jonka äärellä Piki-kissamme kyttäsi piisameja. Tästä lähti kaupungin suuntaan Toivontie, jonka varrella oli monta asuttua taloa. Säiläntie jatkui kohti hirsitaloa, Säilän taloa, joka oli korkean mäen päällä: 100 metrin matkalla nousua oli 15 metriä! Mäen alla oli lähdekaivo, josta kannettiin kaikki vesi. Matkan varrella keskellä mäkeä oli huilipaikka ison männyn juurella.

– Toiselta puolen taloamme jatkui tie Uutalantielle ja sieltä edelleen Brusastielle. Se oli autolla kuljettava tie ja sitä varten oli oikein tienhoitokunta. Tämä meidän autotie jäi sitten Maasälväntie 16 talon alle, Annikki kertoo.

Uutelan tie kulki kutakuinkin siinä missä nykyinen Maasälväntie. Aukio, joka oli aivan Maasälväntien alussa oli nimeltään Uutelan aukio. Nykyisin siinä on päiväkoti ja aukio on kutistunut ja siirtynyt leikkikentäksi Maasälväntie 16:n päähän. Sen laitaa kulkee nyt Hiekkakivenpolku.

Sadun metsä

Uusi koti oli kuin sadun metsä: oli puita ja kallioita, pihalla kieloja ja valkovuokkoja. Vähän kauempana sinivuokkoja. Hevoshaka oli juoksuhautojen takana. Metsä oli turvallinen liikkua yölläkin.

org_1197363443_annikki_sailantalo_vanha.jpg

 

Säilän talo silloin ennen.

– Pihalla saattoi puuhata kaikenlaista, jopa pelata sulkapalloa. Talvella pääsi suoraan pihalta hiihtämään ja plotista (lätäkkö) tehtiin luistinrata, Annikki muistelee.

Kuva: Maunu Säilä.

 

 

 

 
Kahvikupin ääressä puheemme kiertelee ja kaartelee nuorikkovuosista aina niihin vuosiin, jolloin aloitettiin kerrostalojen rakentaminen. Nuoripari oli ensin asunut anopin keittiössä. Toisen lapsen synnyttyä he olivat saaneet mummun toiselta vuokralaiselta, hautausmaanhoitaja Wikholmilta, vapautuneen huoneen. Make teki keittiöstä siihen huoneeseen oven, ja näin heillä oli juhlavasti huone ja keittiö.

Pihlajamäki syntyy

Kun alueelle nousi kerrostaloja ja väki lisääntyi, tuli tarve kotiseutuyhdistykselle. Make Säilä ja pastori Aimo Ajo, kumpikin kirkkokuoron laulajia, olivat hankkeen innokkaita alullepanijoita. Vuonna 1964 tammikuun 12. päivänä oli sitten Pihlajamäki-seura ry:n perustamiskokous. Uusi kaupunginosayhdistys keräsi yhteen toimeliaat ihmiset ja Annikki Säilä muistelee, miten innokkaasti naistoimikunta järjesti retkiä ja tempauksia.

Pihlajamäki-päivää vietettiin eräänkin kerran Kaivopuistossa asti. Ajettiin kuorma-autoilla ja myytiin makkaroita ja hauskaa oli. Ja itse Eric von Frenckell suuteli Annikkia kädelle.

– Taisi suudella kaikkien naistoimikunnan puuhanaisia. Kukaan meistä ei olisi malttanut muutamaan päivään kättään pestä, Annikki nauraa.

Annikki on toiminut kaiken ikää kirkkokuorossa. Hän muistelee miten hienoa oli, kun vuonna 1971 silloinen kanttori, Pentti Tynkkynen sävelsi ja sanoitti Pihlajamäelle oman laulun. Sitä laulettiin rinta rottingilla niin kirkossa kuin koulussa.

Vaikka takana on jo kunnioitettavat 90 vuotta, on Annikin muisti peilinkirkas. On mieluista kuunnella, kuinka hän kertoilee tapahtumia vuosien varrelta. Ja vaikka lonkkia on korjailtu, hän silti liikkuu innokkaasti ja on edelleen mukana kaikissa alueemme tapahtumissa. Tulevana itsenäisyyspäivänä Annikki lausuu runojaan kansalaispäivällisillä Pihlajamäen kirkossa.

Teksti:
Ulla Welin

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 3/2007.