Kesämökin ullakkoa siivotessa osui käsiini appiukon Syvärillä ja vuorolomilla lukemia ja sitten valvontakomission aikana kirjastoista hyllytettyjä eli kiellettyjä kirjoja. Yksi niistä on juhlavuottaan vuonna 2008 viettäneen Mika Waltarin kätketty luomus Neuvostovakoilun varjossa vuodelta 1942.

Kirjan loppusivuilla kerrotaan juttu ravintolatanssijatar Vienosta, joka oli äitinsä myötä tanssinut myös Tallinnassa ja Riiassa. Suomalaisesta passistaan huolimatta hän pääsi äitinsä hautajaisten jälkeen heinäkuussa 1940 miehitetystä Baltiasta takaisin Helsinkiin vasta KGB:n agentiksi lupauduttuaan.

Mika Waltari avaa meille pihlajamäkisille tiedon Vienon muistokivestä. Suoraan lainattuna ja aikansa tiedonsiirrosta kertoen Waltari kirjoittaa:

”Paitsi radioyhteyttä määrättiin myös kirje- ja postilaatikkoyhteys. Postilaatikkona oli muuan kohta tienvarressa matkalla Helsingistä [Nikkilän kautta] Porvooseen. Ennakkomerkiksi, että posti oli postilaatikossa, sovittiin vaakasuora lyijykynäviiva 10. kilometripylvään takapuolella saman maantien varrella. Tammikuun [1941] lopulla tanssijatar ajoi linja-autossa Malmin hautausmaan luokse ja jatkoi jalkaisin matkaansa, kunnes löysi kymmenen kilometripylvään. Sen takana oli sovittu lyijykynällä vedetty viiva. Kolmenkymmenen kilometripylvään luona [ennen Nikkilää] mitään postipaikkaa ei löytynyt, vielä vähemmän radiolaitteita. Laitteet löytyivät vasta helmikuun lopulla, mutta laite [ja sitten myös Vieno] kärähti, kun epäkelpo laite löytyi.”

Vienon kymmenen kilometrin tolppa, josta Waltari kirjoitti, on yhä Pihlajamäentiellä Hautausmaan kiviaidan kupeessa. Lukemat 10 Stadiin ja 262 Viipuriin voi yhä nähdä – ne ovat ainoastaan haalistuneet. Kukahan Ketokivenkaaren peruskorjaaja evakuoi sen edellisen tolpan eli 9/263, joka möllötti aiemmin siinä Viikkiin johtaneen ylen kapean tunneliaukon suulla?

Teksti: Matti Haro, nyk. tietokirjailija

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 2/2009