Pihlajamäessä muisteltiin toissa vuonna kerrostaloasumisen 45-vuotistaivalta. Alussa pihat olivat täynnä lapsia – ääntä ja menoa riitti. Vähän kerrassaan lapsista tuli nuorisoa ja lopulta aikuisia, jotka aloittivat itsenäisen elämän yleensä kotipiirin ulkopuolella. Pihat hiljenivät.

Muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut ilahduttava käänne – alueelle on muuttanut nuoria perheitä. Elämä hiekkalaatikoilla on vilkastunut ja keinut heiluvat jälleen. Lumisateen jälkeen hangesta nousee välittömästi lumiukkoja ja lumilinnoja. Ikäihmistenkin mieltä lämmittävät iloiset tervehdykset leikkipaikoilta.

Asukkaat ovat jo alueen valmistumisesta lähtien kantaneet huolta ympäristön siisteydestä ja viihtyisyydestä. Pihamaille on tehty nurmikoita sekä istutettu puita ja pensaita. Kevät- ja syystalkoot ovat perinne, josta on pidetty kiinni. Yhteishenki on vahvistunut, kun on joukolla aherrettu ja työn jälkeen grillattu makkaraa sekä saunottu. Mainitut toimet on yleensä järjestetty taloyhtiöiden toimesta.

Erityistä iloa kanssaihmisilleen tuottavat ne yksittäiset puurtajat, jotka kaikessa hiljaisuudessa istuttelevat ja hoitelevat kukkia yhteisillä pihoilla tai lapioivat aina lumipyryn jälkeen oikopolun muidenkin käyttöön. Yhteisen ilon tuottajilla on kuitenkin vastavoimansa.

Yön hiljaisuudessa ja muiden katseita vältellen riehuu joukko järjestyneen yhteiskunnan vastustajia, jotka rikkovat ja sotkevat yhteistä omaisuutta. Jopa kauniit kalliot ja elävien puiden rungot joutuvat töhrinnän kohteiksi. Porraskalliot, jotka komeasti toivottavat tulijan tervetulleeksi Pihlajamäkeen, joudutaan jatkuvasti puhdistamaan ilkivaltaisista maalauksista. Toinen ryhmä mielipahan aiheuttajia ovat roskaajat, jotka välinpitämättömyyttään tai ymmärtämättömyyttään heittelevät jätteensä kaduille ja maastoon.

Valitettavaa on, että Pihlajamäen yhteistä ylpeyttä, hiidenkirnuja täytetään kaikenlaisella rojulla. Myös niiden viereen koristeeksi tuodut sepelit siirtyvät vähitellen kuoppien pohjalle.

Tässä yhteydessä on taas tilaisuus esittää kaupungille toiveita ympäristön viihtyisyyden parantamiseksi. Maasälväntie päättyy virallisesti puistoon. Paikkaa on kuitenkin vaikea mieltää puistoksi. Rönttöinen pajupusikko on vuosia huutanut surkeuttaan siististi hoidetun kerrostalopihan vieressä. Tilanne on parantunut jonkin verran talon asukkaiden järjestämien raivaustalkoiden ansiosta. Paikalle on tehty jo yli neljäkymmentä vuotta sitten mielenkiintoisia istutus- ja vesiallassuunnitelmia, jotka ovat jääneet toteuttamatta.

Kyseessä oleva puistokaistale jatkuu Aarnikanmäelle, joka on kiinnostava nähtävyys ensimmäisen maailmansodan aikaisten linnoituslaitteiden ja näköalojensa vuoksi. Mäelle ei ole kunnollista jalankulkutietä, vaikka pientä kinttupolkua parantamalla se olisi helppo rakentaa.

Sama puistoalue jatkuu ulkoilupolkuna entisen hyppyrimäen ohi laaksoon, josta on hyvät yhteydet koulujen suuntaan ja Marmoritien päähän. Ongelmana on jyrkkä mäki, joka kaipaisi samanlaisia portaita kuin Pihlajamäen lounaisosaan on rakennettu parikin kappaletta. Miksi puistoalueelle kaavailtujen suunnitelmien toteutus on jätetty puolitiehen?

Pieni kierros Helsingin uusimmilla asuntoalueilla osoittaa, että kaupunki pitää niiden ympäristön laadusta ja kunnosta erittäin hyvää huolta. Vanhat alueet eivät aina tunnu saavan osakseen yhtä suurta huomiota. Myös Pihlajamäki, avaruusajan ensimmäinen lähiö, ansaitsisi keskeneräisten paikkojensa kohennusta. Onhan se kuitenkin oman aikansa elinvoimainen ilmentymä – luonnon, rakennetun ympäristön sekä elämän kohtauspaikka.

Elokuun alussa tuli muuten kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun Maasälväntien ja Liusketien alueiden suunnittelu alkoi.

Teksti: Sulo Savolainen

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 2/2009