Pihlajamäen kallioperä on etupäässä punaista graniittia. Miksi kalliot kuitenkin näyttävät enimmäkseen harmailta, ja punaista näkyy vain kallioleikkauksissa ja muilla äskettäin paljastuneilla pinnoilla? Syynä ovat lukuisat rupijäkälälajit, jotka kasvavat suurina yhtenäisinä kasvustoina, kuin osana kiven pintaa. Kivien rupijäkäliä luullaankin usein ”kivikuntaan” kuuluviksi, vaikka kyse on epätavallisen kovapintaisista sienistä.

Katsokaamme siis lähemmin näennäisesti paljaan kallion pintaa. Siinä erottuu usein harmaan-, ruskean- ja vihreänsävyisiä pyöreähköjä laikkuja, joita saattaa erottaa parimillinen musta rajavyöhyke. Näitä rajavyöhykkeitä muodostavat varsinkin karttajäkälät, jotka ovat saaneet nimensä juuri karttamaisesta ulkonäöstään. Silmiinpistävimpiä lajeja ovat fosforimaisen vihertävät ja keltaiset karttajäkälälajit. Harmaista lajeista tavallisimpia ovat kiventiera-suvun jäkälät.

Eri rupijäkälälajit näyttävät kilpailevan elintilastaan kallion kuivalla ja karulla pinnalla, missä sammalet ja muut kasvit eivät menesty. Yksikään neliösenttimetri ei jää käyttämättä. Mikäli kiven pinta paljastuu esimerkiksi lohkeamalla, peli alkaa alusta.

Perusteellisemman puhdistuksen kallioille tekee jäätikkö. Pihlajamäenkin päällä on aikoinaan jyllännyt pari kilometriä paksu jäätikkö. Nykyään vuoristojen jäätiköiden vetäytymisajankohta voidaan karkeasti määrittää rupijäkälälaikkujen koon perusteella. Joidenkin rupijäkälälajien kasvu on alle millimetrin vuodessa.

Kulkisiko tästä jäkäläinen aasinsilta Malmin hautausmaalle? Hautausmaiden tunnelmaan kuuluvat jäkälien koristamat vanhat hautamuistomerkit. Vanha ja rosoinen kiven pinta on hyvä kasvualusta, sileästä pinnasta jäkälien on vaikeampi saada otetta. Onko puhdas kivipinta kauniimpi kuin jäkälien koristama, se on toki makuasia. Tiettävästi hautakiviä jopa puhdistetaan jäkälistä ja sammalista. Kalkkipitoisella hautakivellä viihtyvät eri lajit kuin happamalla graniitilla.

Pohdittavaksi jää, tarkoitetaanko sanonnassa ”läpi harmaan kiven” rupijäkälien vaiko itse kiven harmautta.

Sampsa Lommi
Luontoryhmän vetäjä

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2007.