Avoimet kalliot ja kalliokedot eivät ole ainoastaan valokuvaajien tai auringonpalvojien suosiossa. Ne tarjoavat elinympäristön monille aurinkoa ja lämpöä suosiville kasveille, jäkälille ja eläimille. Myös perhosiin kuuluu lajeja, jotka viihtyvät parhaiten valoisissa kalliomaastoissa.

Pihlajamäessä esiintyvistä perhosista muun muassa pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) ja punemittari (Lyhtria cruentaria) ovat tyypillisiä kallioiden asukkeja. Vaikka nämä perhoslajit eivät ole läheistä sukua toisilleen – ensimmäinen kuuluu päiväperhosiin ja toinen mittareihin – on niiden elintavoissa monia yhteisiä piirteitä. Molemmat lentävät päivällä auringonpaisteessa ja syövät toukkana suolaheiniä. Lisäksi niillä on säännöllisesti kaksi sukupolvea vuodessa: ensimmäisen polven perhoset liihottavat touko-kesäkuussa ja toisen polven heinä-elokuussa.

Pikkukultasiipi on nopea lentäjä, joka käy mielellään keltanoiden kukilla ruokailemassa. Se on jokseenkin yleinen, koko maassa esiintyvä laji, jota jonain vuonna voi nähdä runsaastikin, mutta toisena on hyvin vähälukuinen. Pikkukultasiiven lähilaji loistokultasiipi (Lycaena virgaureae) on varmaan monille tutumpi. Kallioiden sijaan se lentelee lähinnä niityillä ja pientareilla heinäkuussa.

Punemittarin tapaa harvoin kukilta, mutta sen voi löytää esimerkiksi suolaheinän varrelta istuskelemasta tai kallion kupeelta aurinkoa ottamasta. Sen siipien kirkkaat värit sulautuvat yllättävän hyvin punertavaan suolaheinäkasvustoon ja kallioiden jäkäliin. Suojavärityksenä ja pienen kokonsa vuoksi tämä Etelä-Suomessa esiintyvä kaunis perhonen jää monilta huomaamatta.

Tarkkaavainen kulkija saattaa siis nähdä Pihlajamäen kalliolla muutakin kuin lasinsiruja.

Teksti: Juho Paukkunen
Kuva: Vesa Koskela

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2009