MLL Perhekahvila Pihlajisto kokoontuu torstaisin 10.9.– 17.12. klo 9.30–11.30 leikkipuisto Salpausselän tiloissa.

Kävelykierros Malmin hautausmaan menneisyyteen ja nykyisyyteen järjestetään torstaina 17.9.2009. Kokoontuminen tapahtuu vanhalla portilla (Pihlajamäentie 35) klo 13.30. Oppaana toimii hautausmaan ylipuutarhuri Juha Ollila.

Pihlajamäen oma poika Juno sanailee syksyn käyntiin. Räppäri Juno, oikealta nimeltään Jon Korhonen nousee sunnuntaina 6.9. Pihlajapäivän esiintymislavalle – jos nousee. Hän saattaa nimittäin myös olla Naistenklinikalla jännittämässä esikoistaan tähän maailmaan.

Peppi Pitkätossu tulee toistamiseen tervehtimään Pihlajamäen, Pihlajiston ja Viikinmäen lapsia. Tällä kertaa Pepillä on mukanaan tanssiva nukke Maddaleena. Peppi ja Maddaleena viihdyttävät koulun sisätiloissa lapsia tehden mm. kasvomaalauksia sillä aikaa kun kaupunkitansseista monille tuttu Hilkka Toivonen-Alastalo opettaa lavatanssin askeleita.

Kaunis sää lisäsi Pihlajamäen Lions-klubin 16.5. ostarilla järjestämien markkinoiden tunnelmaa, jota Punanokka, The ja Poliisien soittokunta musiikillaan täydensivät. Ohjelmaa ja purtavaa oli kaikenikäisille. Lasten tietokilpa, taikuri ja pomppulinna olivat pienten ja arpajaiset aikuisten suosiossa.

Lomakauden aikana sairaaloiden verivarastot vähenevät, mutta autettavien määrä ei. Keskiviikkona 24. kesäkuuta klo 15-19 pihlajamäkeläisten ei tarvitse mennä kauas luovuttaakseen verta. Homma onnistuu Viikin kirkon seurakuntasalissa (Agronominkatu 5). Tilaisuuden järjestää Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ja Lions Club Helsinki/Pihlajamäki.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja Gardenia järjestävät ala-asteikäisille mahdollisuuden luontoharrastamiseen kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla klo 10-14. Osallistuminen luontopäiville on maksutonta, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumisen Gardenian asiakaspalveluun, puh. 09-3478 400. Mukaan omat eväät, säänmukainen vaatetus ja utelias mieli!

Hyönteisretki starttaa klo 12 Pihlajamäen ostoskeskukselta oppainaan biologit Juho Paukkunen ja Sampsa Lommi sekä perhosharrastaja Vesa Koskela. Kaikille avoin retkikunta kiertelee Pihlajamäkeä kahden tunnin ajan tutustuen perhosten, muiden hyönteisten ja kasvien yhteiselämään. Osallistuminen Pihlajamäki-seuran luontoryhmän järjestämälle retkelle on ilmaista.

Vuonna 2007 ensimmäinen Pihlajamäki goes Blues (PgB) veti 1 500 musiikidiggaria Kiillepuistoon. Toisena vuonna kävijöitä oli jo tuplasti enemmän ja tunnelma latvoissa. Minne kaikki blues- ja rytmimusiikin ystävät mahtuvat 2009, kun Pihlis 6. kesäkuuta täyttyy armottomasta menosta?

Kompakti paketti musaa, murkinaa ja asiaa! Pihlajamäen, Pihlajiston ja Viikinmäen iloista Pihlajapäivää vietetään jälleen sunnuntaina 7.9. Lavasäteilystä vastaavat Pihlajamäen oma kasvatti Pekka Ruuska sekä Visbyn tyttö Peppi Pitkätossu.