logo kokonainenSyyskuussa rakastetaan, toukokuussa siivotaan, suunnitelmista lausutaan ja koko ajan viestitään. Lue, mitä kaikkea Pihlajamäki-seura on suunnitellut tekevänsä vuonna 2016.

Pihlajamäki-seura ry toimii sääntöjensä mukaan Pihlajamäen asukkaiden etujärjestönä. Seuran tavoitteena on edistää alueella asuvien ihmisten ja siellä toimivien yritysten hyvinvointia, viihtyvyyttä ja yhteistoimintaa sekä yhteisöllisyyttä. Eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen on ensiarvoisen tärkeää. Yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa pyritään lisäämään.

Seura pyrkii vaikuttamaan siihen, että asukkaille järjestetään tilaisuuksia, joissa heillä on mahdollisuus kuulla viranomaisten suunnitelmista alueen kehittämiseksi ja vaikuttaa niihin. Seura toivoo, että alueen asukkaat kertovat avoimesti, mitä he haluavat omalla asuinalueellaan tai jopa kotipihallaan tehdä, nähdä ja kuulla.

Pihlajamäki-seuran toiminta perustuu täysin vapaaehtoistoimintaan.

Lausunnot

Seuran yksi merkittävä päätehtävä on aloitteiden tekeminen ja lausuntojen antaminen. Lausuntoja kirjoitetaan asioista, jotka suoraan tai epäsuorasti vaikuttavat Pihlajamäen alueen rakenteeseen, kaavoitukseen tai toimintaan. Vuonna 2016 edelleen ajankohtaisia ovat mm. ostoskeskuksen uuden puolen kaavoitus sekä Malmin lentokentän rakentaminen.

Koko Koillis- ja Pohjois-Helsinki ovat voimakkaan kaupunkisuunnittelun kohteena ja seura luonnollisesti seuraa tilanteen kehittymistä ja ottaa kantaa Pihlajamäen ja sen lähiympäristön osalta.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston hallinnoimat asukastalot ovat vuonna 2016 edelleen seuran asialistalla. Pihlajamäen lähiöasema on yksi em. asukastaloista ja sillä on erittäin suuri merkitys alueelle ja sen ihmisille.

Yhteistyö

Pihlajamäki-seura ry on Helsingin kaupunginosayhdistykset (HELKA) ry:n jäsen ja sen myötä Suomen Kotiseutuliitto ry:n jäsen.

Pihlajamäessä toimii useita eri yhteisöjä ja järjestöjä, jotka yhdessä ja verkostona haluavat kehittää Pihlajamäkeä entistä viihtyisämmäksi asuinalueeksi. Seuralla on verkostossa oma tärkeä roolinsa.

Seura on tehnyt kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n kanssa tarkoituksena löytää ja toteuttaa yhteiset ja kaikkia koskevat konkreettiset tavoitteet Pihlajamäessä. Seuran painopiste kumppanuudessa on ollut viestintä.

Lähikaupunginosien asukasyhdistysten kanssa tehdään yhteistyötä niissä asioissa, joiden vaikutusalueet ovat Pihlajamäkeä laajempia ja jotka näin ollen vaikuttavat koko Pohjois- ja Koillis-Helsingin alueella.

Seura antaa neljälle koululle rahaa stipendejä varten.

Tapahtumia

We love Pihlis –kyläfestari järjestetään syyskuussa viidennen kerran. Keskeisimpinä tapahtumapaikkoina toimivat tori ja ostari, joskin festaripäivänä tapahtumia on koko Pihliksen alueella. Kävijöitä tulee paikalle pidemmältäkin. Pihlajamäki goes Blues tulee mahdollisesti siirtymään pienimuotoisempana alkukesästä syksyyn ja on jatkossa osa We love Pihlis –tapahtumaa, tai pitää välivuoden.

Helsinki-päivänä luontoryhmä järjestää luontoretken Pihlajamäen lähiluontoon. Illalla on myös koko perheen tapahtuma yhteistyössä Maasälvän leikkipuiston kanssa.

Seura järjestää perinteiset siivoustalkoot toukokuussa.

Seura osallistuu muihin paikallisiin tapahtumiin esittelemällä toimintaansa (esim. Pihlajamäen ala-asteen Marrasjuhlat, Palmumarkkinat Pihlajiston ala-asteella sekä Pihlajamarkkinat Viikissä).

Seuran teettämät ja myynnissä olevat Pihlajamäki –aiheiset paidat ovat myynnissä kaikissa tapahtumissa, joihin seura osallistuu. Yksinäisten joulujuhla ja puurojuhla pidetään joulukuussa.

Viestintä

Pihlajamäki-seura ylläpitää ja kehittää Pihlajamäen kotisivuja osoitteessa www.pihlajamaki.info. Sivut uudistetaan vuoden 2016 aikana Helkan uuden mallin mukaisesti.

Viestintää sosiaalisessa mediassa syvennetään avaamalla oma yhteisösivu. Sen ympärille muodostetaan some-tiimi, joka jatkossa tekee myös muuta viestintää.

Seura pyrkii julkaisemaan Pihlajamäen lähiölehteä myös vuonna 2016. Seuran ilmoitustaulu Pihlajamäen ostoskeskuksella toimii osana aktiivista tiedottamista ja se on avoinna myös kaikille paikallisille ei-kaupallisille ilmoittajille.

Viestintäkanaviensa kautta seura pyrkii antamaan sekä kaupungin eri tahoille että kaikille paikallisille toimijoille ja yhteistyökumppaneille mahdollisuuden kertoa omista tapahtumista ja hankkeista Pihlajamäessä.

Seura pitää aktiivisesti yhteyttä alueella ilmestyvien paikallislehtien toimituksiin. Tapahtumista tiedotetaan myös muissa viestimissä

Lähiödemokratian edistämiseen tarvitaan kanavia ja kaikki edellä mainitut viestinnän välineet mahdollistavat tiedon jakamisen. Seura kertoo asukkaille alueen ilmiöistä ja tapahtumista ja mitä useampia kanavia on käytettävissä, sitä paremmin viesti menee kaikille perille.

Seura haluaa myös, että yksittäisillä ihmisillä on mahdollisuus ilmaista oma mielipiteensä itse valitsemallaan tavalla: joku haluaa kirjoittaa anonyyminä nettiin, toinen ilmaisee kantansa lehden mielipidepalstalla ja kolmas ehkä haluaa keskustella kasvokkain jonkun seuran edustajan kanssa. Avoin toiminta toivottavasti herättää asukkaissa niin paljon kiinnostusta, että seura saa lisää aktiivisia vapaaehtoisia mukaan tekemään työtä alueen hyväksi.

Tänä päivänä puhutaan paljon alueiden eriarvoistumiskehityksestä. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat seuralle tärkeitä painopistealueita ja näiden arvojen eteen tehdään koko ajan ahkerasti työtä.

Seura tiivistää entisestään yhteydenpitoa jäseniinsä lähettämällä tiedotteita ajankohtaisista asioista myös sähköpostitse. Jäsenhankintaa edistetään pitämällä asia esillä kaikissa niissä tapahtumissa, joissa ollaan mukana.

Pihlajamäki-seura ry, hallitus