Aarnivalkean syyskunnostustalkoita vietettiin pilvisessä, mutta poutaisessa säässä 22.10. kallioilla Maasälväntie 16:n takana yhdessä Ostarin Onnin, Lähiöaseman ja Pihlajamäen puistokummien paikalle mobilisoiman porukan voimin.
Päivän aikana poistettiin 24 jätesäkillistä pajuja, pujoja ja muuta rikkakasvillisuutta. Välillä ehdittiin paistaa makkaraa ja juoda kuumaa mehua.
Porukalla haaveiltiin myös tulevaisuudesta. Ensi keväänä kunnostettaisiin paikka kunnolla yhteisötaideteoksen idean mukaisesti. Olisi mukava ohjata vattupuskien kasvua ja lisätä muutama viinimarjapensas rinteeseen.
Jälleen kerran harmitteltiin roskiksen puutetta. Paikka nuotioineen on ympärivuotisessa käytössä ja lisäksi puistokummit hoitavat kasvillisuutta, joten roska-astia auttaisi asiaa.
Kevääseen on muutama kuukausi. Silloin talkoitten päätteeksi olisi mukavaa järjestää juhlat kuoro- ja yhteislaulun merkeissä. Sillä välin Aarnivalkean väki kiittää talkooväkeä ja nauttii elämästä.