Aluepoliisin voima on yhteistyössä

266

Viikin normaalikoulun pihalla käy huhtikuun lopulla kova kuhina. Menossa on Helsingin Sanomien kaupunginosatapahtuma. Vanhempi konstaapeli Jenni Saari päivystää poliisiauton luona. Aikuiset kurkkivat varoen autoon sisään. Lapset eivät turhia aristele, vaan hyppivät sisään ja ulos.

Aluepolisiin työ on kuuntelemista ja keskustelemista.

– Tällaisissa tapahtumissa on leppoisa tunnelma ja kanssakäyminen asukkaiden kanssa mutkatonta, Jenni kuvailee.

Jenni Saari kertoo viihtyvänsä parhaiten juuri yleisötapahtumissa, joissa asukkaiden koko kirjo on läsnä. Mutta kelataanpas vähän taaksepäin: mikä sai Jennin ryhtymään poliisiksi?

– Kyllä se oli halu auttaa muita. Ja minulle on aina ollut selvää, että teen fyysistä työtä. Pelkkä ajatuskin konttorirotan hommista puistattaa, Jenni sanoo.

Jenni kertoo tietäneensä jo lukiossa, että hänestä tulee poliisi. Tie poliisikouluun kävi armeijan ja lentokentän turvallisuustehtävien kautta.

Asukkaiden tukena

Jenni Saari on Pihlajamäen aluepoliisi: pesti “alpona” alkoi huhtikuun alussa. Pihlajamäen lisäksi Jennille kuuluvat Pihlajisto, Viikki, Viikinmäki ja Latokartano.

Aluepoliisien eli lähipoliisien työn taustalla on oivallus siitä, että rikoksia ja häiriöitä voidaan parhaiten ehkäistä paikalliset olosuhteet tuntemalla ja toimimalla yhdessä alueen eri viranomaisten, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa.

Aluepoliisit käyvät kouluissa ja päiväkodeissa, osallistuvat vanhempain- ja asukasiltoihin ja yleisötapahtumiin, käyvät taloyhtiöiden ja yhdistysten tilaisuuksissa – kunhan ajoissa pyydetään. Pihlajamäessä yhteistyötä viritellään nyt lähiöaseman ja nuorisokeskuksen väen kanssa. Aluepoliisit palvelevat myös yksityishenkilöitä.

– Minuun voivat kaikki asukkaat ottaa yhteyttä missä tahansa turvallisuuteen tai järjestykseen liittyvässä asiassa, esimerkiksi jos ovat huolissaan kaljoittelusta leikkipuistoissa, koulukiusaamisesta tai perheväkivallasta naapurustossa.

– Kiireellisissä tapauksissa kannattaa kuitenkin soittaa hätäkeskukseen. Aluepoliisille kuuluvat toistuvat ja yhteisiä ponnistuksia vaativat kysymykset, Jenni kertoo.

Koko persoona peliin

Kaikki aluepoliisit tekevät myös poliisin normaalia partiointityötä. Suurin osa työajasta kuluukin kentällä partioidessa, ja aluepoliisin töitä tehdään muiden tehtävien ohella.

– Aluepoliisina pitää laittaa itsensä täysillä peliin. Oma persoona on työssä näkyvästi läsnä.

– Parasta tässä työssä on, kun yhdessä saadaan jokin ongelma ratkaistuksi. On palkitsevaa, kun vaikkapa koulukiusaamiseen onnistutaan puuttumaan koulun ja vanhempien kanssa yhdessä, Jenni puntaroi. Työaika on kuitenkin rajallinen eikä kaikkia asukkaiden toivomuksia voi täyttää, vaikka halua olisi.

– Työssä onnistuminen vaatiikin sujuvaa yhteistyötä monien eri tahojen välillä, Jenni sanoo.

Yhteistoimin ostarille

Jenni palaa tuon tuostakin yhteistyöhön ja sen merkitykseen. Silloinkin, kun puheeksi tulee ostoskeskus, jonka meno on suurin yksittäinen pihlajamäkeläisiä vaivaava asia. Mutta Jennin mukaan samanlaista on muissakin vastaavissa keskuksissa. Toista on lähiöissä, joissa ei ole ostareita: kun ei ole keskitettyjä palveluita, ei ole kasaantuneita häiriöitäkään.

– Poliisin kanta toki on selvä: ostari on alkoholitonta aluetta. Mutta eihän häiriöksi koeta vain kaljapullon kanssa kulkijoita, vaan myös humalaiset tai epäsiistit seurueet. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että paikka on avoin kaikille, Jenni pohtii.

Poliisi ei kuitenkaan voi yksin muuttaa ostarin ilmettä. Viihtyisän keskuksen luomiseen tarvitaan koko yhteisö.

– Ostaria ja sen palveluita kannattaa käyttää mahdollisimman paljon. Ja ne keskuspenkit pitäisi määrätietoisesti ottaa omaan käyttöön.

Jenni rohkaisee sopimaan ostarille tapaamisia, istahtamaan kesällä jätskille koko perheen voimin, järjestämään kirpputoreja ja tapahtumia, somistamaan aluetta kesäkukin – eli valtaamaan ostari viihtyisään käyttöön kaikille. Poliisi tukee tavoitetta omilla keinoillaan.

– Vain yhdessä toimimalla saadaan kestäviä tuloksia, Jenni tiivistää.

Teksti ja kuva: Päivi Seikkula

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2007.