Atomirockia Rallissa 11.3.

223
EPpromosmall.jpg
EPpromosmall.jpg

Ravintola Rallissa jyrähtää perjantaina 11.3., kun loviisalais-helsinkiläinen Erwin Preston saapuu keikalle – omien sanojensa mukaan ydinvoimalan varjosta. Erwin Preston  on nähty Rallissa kahdesti aiemmin, nouseeko taas tunnelma kattoon?

Erwin Prestonin vahvuuksia ovat energinen, suoraviivainen musiikki ja räjähtävä esiintyminen. Laulaja Iina Kojosesta on sanottu tulevan mieleen  Hanoi Rocksin Mike Monroe. Bändin Catch Me- ja Electric Eel -kappaleet on kuultu YLE:n radiokanavilla, ja Bitch On My Trail voitti vastikään Radio Noisen levyraadin.

Kevään aikana Erwin Preston äänittää uusia kappaleita ja osallistuu kansainväliseen Emergenza-bändikilpailuun.