Tiedotteet

Kaupunginosaan liittyviä uutisia.

Pihlajamäen hiidenkirnut ovat Aarnipata ja Rauninmalja

Suomen vanhimmat hiidenkirnut on nimetty. Keskellä Helsinkiä sijaitsevien jättimäisten kirnujen nimet Aarnipata ja Rauninmalja julkistettiin kirnujen äärellä Helsinki-päivän iltana 12.6. 2008 järjestetyssä nimiäistilaisuudessa, johon osallistui yli 150 asukasta. 

Kirnujen saamat nimet viittaavat vahvasti sekä niiden sijaintiin Pihlajamäessä että suomalaisiin kansanuskomuksiin.

Pihlajamäki-Seura järjesti keväällä 2008 yhdessä Helsingin kaupungin kanssa nimikilpailun, johon tuli yli tuhat nimiehdotusta. Suurelle kirnulle nimeä Aarnipata oli ehdottanut sekä Pirjo Veijalainen että Marja-Terttu Vartiainen, molemmat Helsingistä. Aarni esiintyi eri muodoissaan myös 11 muussa ehdotuksessa. Aarnipadan rinnalle nimikilpailun raati loi Johanna Eerikäisen (Helsinki) ja Rauno Ruuhijärven (Vantaa) Rauni-ehdotuksen pohjalta nimen Rauninmalja.

Hiidenkirnujen nimet julkistettiin poikkeuksellisen torvisoittokunnan tahdittamana. Fanfaareista vastasi nimiäisväen muodostama suuri pillisoittokunta Mauri Tahvanaisen trumpetin tuella. Nimiäistilaisuudessa sai päivänvalon myös hiidenkirnujen uunituore esite, jonka voit lukea myös sähköisenä (pdf 270 kt).

Paikalliset ja mytologiset nimet

Sekä Aarnipata että Rauninmalja viittaavat Pihlajamäkeen. Arkkitehtuuristaan tunnettu Pihlajamäen lähiö rakennettiin 60-luvulla paljolti alueelle, joka tunnettiin Aarnikan nimellä. Kirnut sijaitsevat Aarnikanmäen juurella. Rauni on skandinaavinen laina, joka tarkoittaa pihlajaa, suomalaistenkin pyhää puuta.

Suomalaisessa kansanperinteessä aarteenhaltijasta on käytetty nimitystä Aarni. Sana viittaa myös alkuperäiseen, ikivanhaan ja suureen. Rauni liitetään kansanuskossa Ukko-jumalaan, jolle tavattiin juoda Ukon maljoja mm. hyvän sadon turvaamiseksi.

Nimikilpailun satoa

Useimmat Pihlajamäen hiidenkirnujen saamat nimiehdotukset liittyivät suomalaiseen kansanperinteeseen, ja nimissä esiintyivät hiidet, menninkäiset, ukot, louhet ja monet kalevalamittaisen runouden sankarihahmot. Monet myös viittasivat kirnujen muotoon, jolloin nimissä näkyivät kuilut, kiulut, maljat, lovet ja padat.

Oli myös ehdotettu nimiä, jotka viittaavat kirnujen löytäjään, arkkitehti Sulo Savolaiseen. Monissa nimissä Stadi oli läsnä, kun ehdotettiin kirnunimiä Skrode ja Buli tai Snadi skrubu. Monet populaarikulttuurin sankarit, Obelix ja Asterix, Retu ja Vilma sekä Kaiku ja Kieku, toistuivat myös ehdotusten joukossa.

Nimiraatiin kuuluivat tiedottaja Päivi Seikkula ja biologi Sampsa Lommi Pihlajamäki-Seurasta, geologi Antti Salla Helsingin ympäristökeskuksesta sekä folkloristi Karina Lukin Helsingin yliopistosta.

(hiidenkirnujen etusivulle

Keskusteluohjelma asukastaloista StadiTV:ssä

Asukastalojen tulevaisuus puhuttaa: Miten kaupungin ylläpitämien asukastalojen rahoitus ja toiminta järjestetään vuoden 2015 alusta? Ohjelma tutustuttaa katsojat Pihlajamäen Lähiöaseman arkeen, tuo esiin asukastalotoiminnan taustoja ja ottaa kantaa kaupungin suunnitelmiin siirtää talojen toimintaa kaupungilta järjestöjen vastuulle.

Helsingissä on 10 matalan kynnyksen asukastaloa, jotka tukevat kaupunkilaisia niin työllistymisessä, vapaaehtoistyön tekemisessä kuin moninaisissa arjen kysymyksissä.

Ohjelman tekijöinä ovat Helsingin kaupungin Asukastalojen puolesta -verkoston aktiivit sekä Pihlajamäen Lähiöaseman työllistetyt, ohjelma puhuu kaikkien Helsingin kaupungin ylläpitämien asukastalojen puolesta.

Ohjelman kesto n 50 min.

http://stadi.tv/ohjelma/paatoksen-aarella-%E2%80%93-asukastalojen-puolesta

lisäksi lukuja

http://stadi.tv/ohjelma/paatoksen-aarella-asukastalot-ennaltaehkaisevat-syrjaytymista

Tukiyhdistys PIHLA

Leena Koivisto

c/ Pihlajamäen lähiöasema

Liusketie 3A

00710 Helsinki

Tule tekemään näitä sivuja!

Tule tekemään Helsingin parhaita kaupunginosasivuja: www.pihlajamaki.infon käyttöä ideoidaan ja opetellaan Lähiöasemalla (Liusketie 3) torstaina 20.3. kello 18 alkaen. Kaikki tervetuloa!

Tuo omat ideasi ja osaamisesi Pihlajamäen kotisivuille. Sinä tiedät, mitä sivuilta haluat – kerro se muillekin ja tule mukaan toteuttamaan ideasi.

Verkkotiedottamisen perustaitoja tarvitaan vain sivujen ylläpitäjiltä. Kaikkia www.pihlajamaki.infon tekijöitä koskee vain yksi vaatimus: halu tehdä hyviä kaupunginosasivuja.

Voit tehdä uusia sisältöjä sivuille kirjoittamalla vaikkapa Pihlajamäen luonnosta tai nähtävyyksistä, mielenkiintoisista ihmisistä tai erikoisista paikoista. Voit osallistua sivujen ylläpitoon toimittamalla tekstejä tai ylläpitämällä kuvagalleriaa. Ja paljon muuta.

Tervetuloa mukaan!

Jos et pääse torstaina 20.3., otathan suoraan yhteyttä sivujen toimitukseen.


Voit käyttää www.pihlajamaki.infon tarjoamia mahdollisuuksia jo nyt:

Asentamalla www.pihlajamaki.infon selaimesi aloitussivuksi näet Pihlajamäen tuoreet kuulumiset aina Internetin avatessasi.

Pihlajamäen arkkitehtuuripolku

kaava.jpg
kaava.jpg

Pihlajamäkeen valmistui syksyllä 2008 Suomen ensimmäinen arkkitehtuuripolku. Se polveilee Saton alueella Graniittitiellä ja Vuolukiventiellä ja Hakan alueella Maasälväntiellä ja Liusketiellä. Arkkitehtuuripolku kiertää liki kaikki Pihlajamäen 60-luvun miljööt ja arkkitehtuurikohteet. Nyt Pihlajamäen upeata arkkitehtuuripolkua voi astella myös sähköisin askelin > .

Arkkitehtuuripolun varteen on pystytetty kuvallisia opastauluja, joissa kerrotaan alueen suunnitteluhistoriasta, suunnittelijoista ja rakentamisesta. Vanhoista valokuvista voi nähdä, miten rakennukset ja miljööt ovat säilyneet tai muuttuneet vuosien saatossa. Opasteet palvelevat sekä Pihlajamäkeen tutustuvia matkailijoita että täällä jo asuvia pihlajamäkeläisiä.

Pihlajamäen arkkitehtuuripolun esikuvia ovat Pohjois-Italian Ivreassa sijaitseva 30-luvulla rakennettu funktionalistinen Olivetti-yhtiöiden asuinalue ja Berliinissä sijaitseva modernin arkkitehtuurin merkkikohde Siemensstadt. Molemmilla alueilla kerrotaan opastauluin alueen ja rakennusten merkityksestä arkkitehtuurihistoriassa.

Pihlajamäen Puurojuhla pe 13.12.

Pihlajamaen Puurojuhla 2019 netti pieni

Pihlajamäen Puurojuhlassa virittäydytään joulutunnelmaan mukavan yhdessäolon merkeissä. Ohjelmaa on kaikenikäisille pipareiden leivonnasta ja askartelusta musiikkiesityksiin ja yhteislauluun. – Huhu kertoo, että Joulupukkikin poikkeaisi paikalle!

Puurojuhlassa tietysti nautitaan riisipuuroa, glögiä ja pipareita.
 
Aika: perjantai 13.12.2019 kello 17–19
Paikka: Pihlajamäen nuorisotalo, Moreenitie 2

Pihlis kassi puurojuhla netti pieni

Vaikka puurotarjoilu on maksuton, voi käteistä varata matkaan: tarjolla on kotiin ostettavaksi Pihlajamäen-Pihlajiston Eläkeläisten herkullisia joululeivonnaisia sekä Pihlajamäen ala-asteen vanhempainyhdistyksen myymää Pihlajamäki-kassia (hinta 7 €), jonka tuotto menee koulun lasten hyväksi.
 
 
 
 
 
 
 
 
Puurojuhlan järjestävät Pihlajamäen lähiöasema, Pihlajamäen nuorisotalo, Pihlajamäki-seura, Pihlajamäen ala-asteen vanhempainyhdistys, Pihlajamäen-Pihlajiston Eläkeläiset, Lions Club Pihlajamäki, MLL Pihlajamäki sekä alueen asukkaat.
 
Lämpimästi tervetuloa!
 
 

Viikin kauppakeskus avattu

riittahanninen.jpg
riittahanninen.jpg

HOK-Elannon hypermarket Prisma avattiin Viikissä torstaina 8.11.

–  Täältä löytyy koko perheelle kaikki tarvittava saman katon alta, kertoo Viikin Prisman johtaja Riitta Hänninen.

Prisman lisäksi tiloissa toimivat Alko, ravintola Chico’s, Yliopiston Apteekki, Marimekko, Kaivokukka, parturi-kampaamo Eka-Salongit, luontaistuotekauppa Ikivireä, Tiimari, Elisa Shopit, Silmäasema, Viikin eläintarvike, Lahjatalo Aarreaitta ja Uudenmaan autopesu.

Asiakkaita palvelevat myös S-Pankki, Veikkaus, RAY, HKL:n lipunmyynti ja pankkiautomaatti.

Kauppakeskuksen liiketilojen pinta-ala on 12 400 neliömetriä, josta kaksikerroksisen Prisman osuus on reilusti yli puolet. Autopaikkoja hypermarketissa on tuhat. Viikin Prisma on ketjun yhdestoista toimipaikka ja se on kolmanneksi suurin.

Prisma-keskus työllistää 180 henkeä, joista sata työskentelee Prismassa.

Pihlajamäki goes blues 2007

1.gif
1.gif

Pihlajamäki goes Blues järjestetään lauantaina 9.6.2007 klo 11–15 Kiillepuistossa. Luvassa musiikkia lapsille ja aikuisille.

Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja päihteetön.

Missä: Kiillepuisto , Kiilletie 6 päässä.

Pihlajamäen ostoskeskukselta matkaa. n. 100m. Seuraa opasteita!

Yleisöä pyydetään käyttämään julkisia liikennevälineitä saapuessaan tapahtumapaikalle. Pysäköintialue on rajallinen. Malmilta ja Pukinmäestä linja 79 ja keskustasta linja 71.


Lavalla:

Juontajana Juha Torikka alias Piki

Klo 11 Hovinarri yhtye

Letkeää menoa lapsille bluesista rokkiin!

Klo 12 Pihlis Boys

Lassi ( Lasa) Mouhu  – kitara ja laulu

Risto ( Ripa) Piutunen  – basso ja taustalaulu

Matti ( Masa) Mäkinen  – koskettimet

Kari ( Nakki) Laakso – lyömäsoittimet

Leo ( Lexa) Lemmetyinen – rummut

Klo 13 Dave Lindholm

Klo 14 Stadin juhlaorkesteri

Maria Hänninen – laulu ja viulu ja kitara
Luumu Kaikkonen – kitara, kapellimestari
Mikko Hänninen – kitara,laulu
Heikki Keskinen – saksofoni
Timo Pratskin – koskettimet
Tomi Parkkonen – rummut

Klo 14.45 Johnny & the Sidekicks

Sidekick Johnny – Gtr., Voc.
Rex Hurskainen – Sax.
Second Hand Willie – Bass
Downhome King II – Drums

Muu toiminta:
Puffetti: karkkia, kahvia, pullaa, mehua, grillimakkaraa ym.
Arpajaiset – Paljon hyviä voittoja
Jättitrampoliini
Pomppulinna
Festarikassien painantaa
Hennatatuointeja
Nuorten päihdetietouspiste

Tapahtumassa myydään Pihlajamäki goes Blues t-paitaa.

Mustalla pohjalla nelivärilogo – paitaa tehdään rajoitettu määrä, myös lasten kokoja. Hinta 20 €, kaksi paitaa 35€ ( 15€ lasten koot). Paidan ostolla tuet Bluestapahtumaa !

Tapahtuma tulee venymään lähemmäs klo 16. Oikeudet muutoksiin pidetään.

Tapahtuman tuotto menee lyhentämättömänä seuraavan vuoden Pihlajamäki goes..tapahtuman järjestelyihin!

Tapahtuma jatkuu Ravintola U2:ssa iltaohjelmalla. Trubaduuri Nipa viihdyttää ja laulattaa alkuillasta ja Peikko Mc Rythm &Blues bänd n. klo 23 alkaen.

Järjestäjät: Pihlamäki-seura / Musatiimi ( Sari Sjöblom, Kimmo Sjöblom, Esa Peltonen, Juha Torikka, Lassi Mouhu, Mervi Kuhta, Anne Terävä, Miina Kajos, Juhani Mattila, Marianne Hätönen, Sini Heino-Mouhu), yhteistyössä mukana Helsingin kaupunki / lähiöprojekti, kulttuuriasiainkeskus, sosiaalivirasto ja nuorisoasiainkeskus sekä Kalliolan setlementin aluetyö. Myös muita tahoja kuten:Liikuntavirasto, Ravintola U2Pihlajamäki, Fc Pihlajisto, Tapanilan erä Salibandy joukkue -94 Leijonat.

Sponsoroijat: Digital media partners, Hok – Elanto, City Market Malmi, Ylipaino.com, Ravintola U2 Pihlajamäki, Lihatukku Wotkin, S-market Pihlajamäki, Kaakelikeskus Helsinki oy. Baguette Malmi, Cloetta Fazer

>> Pressilogot (suurikokoiset originaalit ladattavaksi)

Käy myös sivuilla:

http://nyt.hs.fi/menot/meno?id=eve_185813

http://www.hel.fi/lahioprojekti

http://kaupunginosat.net/pihlajamaki/images/stories/Lahiolehti/pihlajamaki_1-2007.pdf

http://www.blues-finland.com/

http://www.malmi.org

http://www.tapahtuma.tv/index.php?topic=108&tuote_ID=30803

http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendid=165422867

 

 

Nimeä Pihlajamäen hiidenkirnut

kontrasti2.jpg
kontrasti2.jpg

Pihlajamäki-Seura järjestää Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ja kaupunginmuseon kanssa avoimen kilpailun, jossa etsitään nimiä Suomen vanhimmille hiidenkirnuille.

Pihlajamäessä, keskellä Helsinkiä, sijaitsevat hiidenkirnut ovat arvokas luonnonmuistomerkki, jonka tunnettuutta nimikisan on tarkoitus lisätä. Toinen kirnuista on Suomen suurimpia.

Osallistu Pihlajamäen kotisivuilla

Nimikilpailuun voi osallistua 12.2.–30.3.2008 Pihlajamäen kotisivuilla osoitteessa www.pihlajamaki.info. Nimiehdotusten keksimistä helpottaa kisasivuilta löytyvä runsas kuva- ja tietopaketti Pihlajamäen hiidenkirnujen geologiasta, hiisiuskomuksista ja hiidenkirnujen löytymisestä. Tästä kisaan >

Voittajajanimet valitsee raati, jonka jäseniä ovat geologi Antti Salla Helsingn kaupungin ympäristökeskuksesta, museolehtori Anna Salo kaupunginmuseosta sekä tiedottaja Päivi Seikkula ja biologi Sampsa Lommi Pihlajamäki-Seurasta. Raati valitsee kirnuille osuvat ja niiden historiaan sopivat nimet. Nimikilpailun suojelija on kirnut löytänyt arkkitehti Sulo "Suti" Savolainen.

Voittaja palkitaan

Voittajanimien ehdottaja saa palkinnoksi sadan euron lahjakortin sekä valintansa mukaan Hiidenkiven, Suomen Luonnon tai Tiede-lehden vuosikerran. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan muita palkintoja. Tarkemmat tiedot palkinnoista, niiden jaosta ja kilpailuun osallistumisesta kerrotaan Pihlajamäen kotisivuilla www.pihlajamaki.info.

Voittaneet nimiehdotukset julkistetaan kevät–kesällä. Nimikilpailun voittajille ilmoitetaan voitosta suoraan.

Ainutlaatuiset kirnut

Pihlajamäen hiidenkirnut ovat vanhempia kuin viimeisin jäätiköitymiskausi eli yli 50 000 vuotiaita, mahdollisesti paljon vanhempiakin. Siksi ne ovat ainutlaatuisia Suomessa ja koko Skandinaviassa. Kirnuista isomman suurin halkaisija on 6,9 metriä, suurin syvyys 8,45 metriä ja sen suurin jauhinkivi on halkaisijaltaan 1,6 metriä ja painaa noin 6 tonnia.

Molemmat Pihlajamäen hiidenkirnut ovat siirtäneet jopa teitä. Niiden löytyminen perättäisinä vuosina 1993 ja 1994 sekoitti viereisen Rapakiventien alikulkuluiskan rakentamisen kahdesti.

Helsingin kaupunki rakentaa Pihlajamäen hiidenkirnuille keväällä 2008 uuden katselutasanteen. Valitut nimet tulevat näkyviin hiidenkirnualueelle. Kirnujen nimiäiset pidetään uudella katselutasanteella kevät–kesällä.

Kilpailun käytännön toteutuksesta ja tiedotuksesta vastaa www.pihlajamaki.info.

Lisätietoja:

  • Nimikilpailusta: tiedottaja Päivi Seikkula,
    paivi.seikkula(at)gmail.com, puh. 040 700 5410
  • Hiidenkirnujen geologiasta: geologi Antti Salla,
    antti.salla(at)hel.fi, puh. (09) 310 32016
  • Hiisiuskomuksista: museolehtori Anna Salo,
    annal.salo(at)hel.fi, puh. (09) 3103 6632
  • Pihlajamäen hiidenkirnujen löytymisestä: arkkitehti Sulo Savolainen, sulo.savolainen(at)kolumbus.fi, puh. 050 541 6644

Internet-opastusta Viikin kirjastossa

Tietokone iloksi ja avuksi – tietokoneen ja Internetin käytön alkeiskurssi senioreille keskiviikkoisin 26.9. – 24.10. klo 13.00 – 15.00.

Aikaisempaa kokemusta tietokoneen käytöstä ei tarvita. Opetellaan käyttämään tietokonetta ja asioimaan Internetissä. Kurssille mahtuu 8 osanottajaa. Ilmoittautumiset kirjastossa tai puhelimitse 310 85071. Kurssi on maksuton. Viikin kirjasto Infokeskus Koronassa, Viikinkaari 11. Tervetuloa!

Pihlajamäen 14.10. vaalikeskustelun kysymyksiä ja vastauksia

Kunnallisvaaleissa kaupunginosallakin voi olla väliä. Pihlajamäen terveysasemalla järjestettiin paikallinen vaalikeskustelu tiistaina 14.10. Paneelin kerättiin näillä sivuilla kysymyksiä, ja ehdokkaat saivat vastata niihin myös kirjallisesti. Katso, millaisia kysymyksiä asukkaat ottivat esiin ja miten ehdokkaat ovat niihin tähän mennessä vastanneet >>

Mikäli haluat vielä kysyä jotain ehdokkailta, klikkaa tästä lomakkeeseen.