42-vuotias Tim Lothar oli takonut 25 vuotta rumpuja erilaisissa rock-, jazz-, pop- ja bluesbändeissä, kunnes hän
kuusi vuotta sitten kuuli levyltä Robert Johnsonin (1911–1938) esittämää bluesin vanhimpiin tyylilajeihin kuuluvaa
delta bluesia. Rumpukapulat jäivät siihen.

– Kuulemani musiikin surumielisyys ja melankonia koskettivat minua. Ihmettelin miten joku osasi laulaa niin sielukkaasti, Juttutuvassa 10. huhtikuuta keikan heittänyt Lothar muistelee.

– Se oli yksinkertaista mutta samalla monimutkaista.

Delta blues, jota pidetään osittain päällekkäisenä country bluesin kanssa, viittaa Mississippi-joen köyhään suistoalueeseen Yhdysvaltain eteläosassa.

Ensimmäiset tyylilajin esiintymiset ovat 1880-luvulta. Alkuperäinen delta blues oli tyypillisesti yhden muusikon esittämää, ja soittimena oli yleensä kitara, viulu, huuliharppu, perkussio, haitari tai peräti sikarilaatikoista tehty kitara.
Lajityypin laulua kuvaillaan sanoilla melankolinen, surullinen ja intohimoinen.

Tanskalainen kuunteli Johnsonia ja muita aikalaisia lisää – kuten Charlie Pattonia, Blind Willie Johnsonia ja Son Housea – ja tarttui itsekin kitaraan ja ryhtyi covereiden esittämisen lisäksi tekemään omaa musiikkia.

Tarkkaa määritelmää sen luonteesta hän ei osaa kertoa:

– Joudun usein kysymään itseltäni, onko se bluesia. Siinä on vaikutteita monesta suunnasta, delta bluesin lisäksi ainakin popista. Surumielistäkin se on.

Kitaransoiton harjoittelu ja riimien rustaaminen kannatti. Tim Lothar alkoi saada klubi- ja festarikeikkoja ympäri Eurooppaa. Ensialbuminsa ”Cut to the bone” (2006) sai hyvin myönteisen vastaanoton, kuten myös
toinen ”In for the ride” (2008), joka sisältää delta blues -covereiden lisäksi omia biisejä. Jälkimmäinen valittiin Tanskassa vuoden parhaaksi blueslevyksi, ja itse mies sai parhaan tanskalaisen
bluesmuusikon tittelin.

Laulamisen ja soittamisen lisäksi Pihlajamäki goes Bluesin ensimmäinen ulkomainen artisti taitaa tarinoimisen bluesista
ja entisen ajan artisteista. Eturiviin kannattaa siis pyrkiä. Jos ei ehdi kuulla miestä Kiillepuistossa, uuden mahdollisuuden antaa Tim Lotharin saman illan keikka Juttutuvassa klo
21 (Säästöpankinranta 6).

Teksti:
Tanja Railo

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2010

Tuomas Työrinoja valittiin alkuvuodesta ja pitkän suostuttelun jälkeen Pihlajamäki-seuran uudeksi puheenjohtajaksi. Joko hän on katumapäällä?

– Heh, en todellakaan. Opintojen, töiden ja luottamustehtävien yhteensovittaminen on haastavaa, mutta Pihlajamäki-seurassa on onneksi paljon aktiiveja – mitään ei tarvitse tehdä yksin.

– Vapaaehtoistyö on sitä paitsi parhaimmillaan todella palkitsevaa. Yksi ihminen voi saada yllättävän paljon aikaan, kun vain ryhtyy tuumasta toimeen. Vielä tehokkaampaa vaikuttaminen on, kun kannanoton takana seisoo isompi porukka. Viime vuonna seura sai selviä parannuksia aikaan ostarin torisuunnitelmien liikenneturvallisuuteen ja Jouko-bussilinjan reitteihin.

Työrinoja on asunut Pihlajamäessä vasta pari vuotta. Mikä sai hänet liittymään kaupunginosayhdistykseen näin nopeasti?

– Ajattelin enemmän, että miksi en liittyisi. Jäsenmaksu oli ja on kohtuullinen, 10 euroa, ja se käytetään meidän asukkaiden iloksi. Kehotan kaikkia muitakin pihlisläisiä ainakin harkitsemaan asiaa. Jäseneksi liittyminen ei vie kuin minuutin osoitteessa www.pihlajamaki.info/liity Myös eri tapahtumissa kuten vaikkapa Pihlajamäki goes Bluesissa voi ilmoittautua. Kympin voi varmasti käyttää tyhmemminkin!

Minkä asian uusi puheenjohtaja näkee nyt tärkeäksi Pihlajamäki-seuran toiminnassa?

– Vaikka sanoin, että seurassa on paljon aktiiveja, mielestäni olennaista on saada lisää jäseniä. Pihlajamäki-seura, kuten kaikki kaupunginosajärjestöt, on tasan niin tehokas ja aikaansaava kuin me asukkaat siitä teemme. Mitä enemmän meitä on, sitä parempia tapahtumia voimme järjestää ja sitä suurempi on meidän painoarvo kaupungin virkamiehiin päin.

– Tärkeää on myös luoda ihmisille mielekkäitä mahdollisuuksia kehittää Pihlajamäkeä hyvässä seurassa. Vapaaehtoistyö ei saisi olla liian raskasta, vaan tilaa pitäisi olla myös sille, että joku osallistuu muutaman tunnin verran johonkin. Itse tulin alun perin seuran toimintaan mukaan tekemään verkkosivuja, eikä se koskaan tuntunut ikävältä puurtamiselta, vaan oli hauskaa puuhastelua töiden ohessa.

– Nykyiset toimintaryhmät eivät ole mitenkään kiveenhakattuja, vaan uusia luodaan aina sitä mukaan kun uusia ihmisiä ja uusia tarpeita ilmaantuu. Esimerkiksi vastikään perustettu taiteilijaverkosto syntyi juuri näin.

Mikä on parasta Pihlajamäessä?

– Näin kesällä on helppo sanoa, että luonto. Tällaiset upeat metsät ja väljät puistomaiset pihat ovat melkoista luksusta, kun vertaa mihin tahansa uuteen kaupunginosaan. Lauttasaaren rantojen kasvattina Vantaanjoen läheisyys uimarantoineen ja melontamahdollisuuksineen on myös tärkeä juttu. Pihlis ei todellakaan ole mikään betonihelvetti, vaan kaunis, arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen, luonnonläheinen kaupunginosa.

Entä mitä Pihlajamäessä olisi parannettava tai kehitettävä? – On aina harmillista, kun palvelut heikkenevät. Esimerkiksi posti on sellainen lähipalvelu, johon pitäisi päästä kohtuullisen matkan kävelemällä. Pihliksen pitää kehittää maine, että jos sieltä yrittää viedä jotain, asukkaat antavat kuulua perästä!

– Ostarille suunnitellut muutokset on alueen kehitykselle myös iso asia, jota seurana tulemme seuraamaan tarkasti.

Teksti: Vesa Koskela
Kuva: Ann-Sofia Helttula

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2009

Liikennesuunnittelija Markus Ahtiainen miettii töikseen, miten kadut vedetään ja liikennevalot sijoitetaan. Pihlajamäen osalta suunnittelun alla ovat ostoskeskuksen ympäristön uudistukset. Insinööri Markus Ahtiainen toimii Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa liikennesuunnittelijana. Pihlajamäen kaltaisella niin sanotulla ylläpitoalueella tehtävänhaltijan työt liittyvät alueen asemakaavoitukseen ja katusuunnitteluun. Pihlajamäessä ajankohtaista on ostoskeskuksen uudistamiseen liittyvät kaduparannukset.

– Ostoskeskuksen pohjoispäähään on päätetty rakentaa eräänlainen torialue. Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta lisätään rakentamalla sen pohjoispäähän kiertoliittymä ja Meripihkatielle taksisyvennys, kertoo Ahtiainen.

– Kiinteistönhuolto ja joukkoliikenne ovat huomionarvoisia asioita, ja koska yrittäjät painottavat eri asioita kuin asukkaat, joudumme miettimään kaikille sopivia ratkaisuja.

Pihlajamäessä läpiajo on mittavaa, ja Rapakivenkadulla ajetaan nopeasti. Kadun suorat tuntuvat houkuttelevan kaahareita. Koulujen lähellä ei kuitenkaan ole hidasteita, joten pienet koululaiset ovat usein vaarassa tiellä liikkuessaan.

Ahtiainen kertoo, että bussireiteille ei yleensä rakenneta hidasteita ilman hyvin painavaa syytä.

– Harkinnassa on kyllä ollut jonkinlainen hidaste, sillä hyvin usein tällä tiellä ajonopeus ylittää suurimman sallitun. Kyseisellä tiellä on kuitenkin toimivat liikennevalot, jonka vuoksi tätä ei ole päätetty toteuttaa.

Meluongelma on yleinen Pihlajamäessäkin

Liikenteestä aiheutuu ongelmia häiritsevän melun muodossa. Helsingissä kaikkiaan noin 150 000 ihmistä asuu sallitut meluarvot ylittävällä alueella, joten kyseessä on laaja ongelma. Pihlajamäkeen Kehä 1 ja Lahdenväylä puskevat paljon melua.

Viime vuosina on alettu rakentaa meluesteitä, jotka katkaisevat ääniaaltojen suoraviivaisen liikkeen. Esteiden rakentaminen on kuitenkin kallista, eivätkä nekään täysin pidä kaikkea möykkää poissa.

– Melun häiritessä tulisi ottaa liikennesuunnittelijaan yhteyttä, jolloin arvioidaan meluesteen tarpeellisuus, Ahtiainen neuvoo. – Lienee kuitenkin selvää, ettei kaikkiin meluesteitä tarvitseviin paikkoihin sellaista voida saada.

Ahtiainen kertoo asukkaiden ottavan usein yhteyttä ja kysyvän neuvoa erilaisissa ongelmatilanteissa. Suuri osa yhteydenotoista koskee pysäköintiä, nopeusrajoituksia ja niihin liittyviä ongelmia. Julkinen liikenne on myös ollut aihe, joka askarruttaa ihmisiä. Palautetta tulee paljon, joten kaikkien toiveita ei voida toteuttaa.

– Harvoin voidaan ryhtyä heti suoriin toimenpiteisiin. Kun kyseessä oleva asia tulee ajankohtaiseksi, pyrimme huomiomaan yhteyttä ottaneiden toiveet. Ristiriitaisissa tilanteissa pyrimme saavuttamaan jonkinlaisen tasapainotilan, Ahtiainen sanoo.

Teksti ja kuva: Gioanna Iacono

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 4/2008

Helsingin Uusi yhteiskoulu aloitti toimintansa Kruununhaassa ja muutti Pihlajamäkeen vuonna 1967. Sen osoite on Lucina Hagmanin polku 5. Rehtori Jukka Hirvonen, kuka oli Lucina Hagman?

– Hän oli koulumme perustaja. Hagman oli merkittävä vaikuttaja 1900-luvun vaihteen Suomessa. Hän mm. perusti Marttaliiton ja Naisasialiitto Unionin sekä toimi kansanedustajana ensimmäisessä vapailla vaaleilla valitussa eduskunnassa 1907 alkaen. 

– Lucina Hagman oli myös mukana perustamassa Suomalaista yhteiskoulua (SYK) ja siis tätä kouluamme, joka on nimeltään Helsingin Uusi yhteiskoulu erotukseksi "vanhasta yhteiskoulusta" eli SYKistä. Muita yhteiskouluja ei tuolloin 1800-luvun lopulla Helsingissä ollut. 

Uusi yhteiskoulu on yksityinen sopimuskoulu. Miten yläasteelle ja lukioon voi hakea?

– Lähialueiden lapset pääsevät peruskouluun ilmoittautumalla, sillä koulu toimii Pihlajamäen, Pihlajiston ja Savelan lähikouluna. Painotettuun opetukseen valitaan oppilaat soveltuvuuskokeella. 

– Myös lukion yleislinjalle haetaan tavanomaiseen tapaan: ensimmäiseksi vaihtoehdoksi lukiomme ja sisäänpääsy onnistuu, jos keskiarvo on riittävän korkea. Kirjallisuuslinjalle valittavilta katsotaan lisäksi äidinkielen ja kirjallisuuden numeroa. Kristilliselle linjalle hakevat haastatellaan.

Yläasteella on englantiin, kuvataiteeseen ja matematiikkaan painottuvat luokat. Kuinka suosittuja nämä ovat?

– Hakijamäärät vaihtelevat vuosittain. Suuri osa pääsee hakemilleen luokille, mutta joka vuosi on osa oppilaista karsiutuuu. Eniten hakijoita on ollut kuvataideluokalle. Matematiikkaluokalle olisi voinut hakea useampikin.

Lukiossa on sekä kirjallisuuslinja että kristillinen linja. Miten niillä opiskelu eroaa tavallisesta lukio-opiskelusta?

– Kirjallisuuslinjalla voi kuuden pakollisen äidinkielen kurssin lisäksi valita jopa yhdeksän lisäkurssia. Näistä tärkein on torstain seminaari eli "semppa", jossa linjalaiset kokoontuvat nauttimaan teestä ja kirjallisuudesta. Sempan ohjelmaan kuuluu myös erilaisia vierailuja, vierailijoita ja tapahtumia. 

– Kristillisen linjan kurssit syventävät uskonnon oppimäärää mm. raamattukursseilla. Linjalla on myös yhteistä toimintaa kuten aamuhartaudet, vierailut ja muut oppilaiden itse suunnittelemat ja toteuttamat tilaisuudet.

Viime aikoina koulurakennusta on remontoitu tiheään. Miksi?

– Koulussa on toteutettu kattava perusparannus, jonka yhteydessä on uusittu mm. katot, ikkunat, sähköt, ilmastointi, valaistus ja kalusteet. Voi sanoa, että hyväkuntoisia betonirakenteita ja viemäreitä lukuunottamatta koko koulu on rakennettu uusiksi. Koko talotekniikka toimii tietokoneohjauksella. 

– Hyväkuntoinen ja hyvin varustettu koulumme on moderni oppimisympäristö lukukameroineen ja videotykkeineen. Näin kaikki oppilaat saavat parhainta tukea oppimiselleen. Koulussa on myös hissit liikkumisrajoitteisia varten.

Paljonko oppilaita koulussa on?

– Nyt oppilaita on peruskoulussa hiukan alle 300. Oppilasmäärä saattaa hieman laskea, sillä luovumme kymppiluokasta. Lukion yli 250 opiskelijaa kasvanee lähemmäksi kolmeasataa. Tämän enempään koulussa ei ole oikeastaan tilaa, jos haluamme pitää kiinni siitä, että koulupäivä päättyy usein jo 13.45.

Helsingin Uusi yhteiskoulu sijaitsee Pihlajamäen hiidenkirnujen läheisyydessä. Koulunne on kirnujen kummi. Miten se näkyy opetussuunnitelmissa?

– Kummitoiminta on ollut hiukan taka-alalla viime vuosina. Täytyy miettiä, miten voisimme hyödyntää tuota ainutlaatuista kohdetta koulutyössämme. Olemme kummi myös Viikki-Vanhankaupunginlahden kosteikolle, joten luonnontieteellistäkin erikoisuutta koulustamme löytyy.

Teksti: Vesa Koskela, Päivi Seikkula

Kuva: Riitta Sivonen

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2008.

Päivi Seikkulan haastattelussa Ulla Welin. Pihlajamäen historia kulkee kartanonmaista näköalakaupungiksi.

Ulla Welin, sait aikoinaan lisänimen ”Pihlajamäen kävelevä historiankirja”. Mistä moinen kunnia?

– Tutkin Pihlajamäen historiaa vuosina 1986–1990, kun väsäsin aiheesta kirjaa. Keräsin aineistoa ja kuvia, ja olin niin innostunut, että kerroin aiheesta kaikille ja aloitin suurin piirtein jokaisen puheenvuoroni Pihlajamäen historian pikakurssilla.

– Kyllä minä siitä kuitenkin tasaannuin, ja nyt olen jo melkein unohtanut, kuinka se kaikki oikein menikään: 1400-luvulla, kun kuningas Eerik Pommerilainen antoi rälssitilaoikeudet Pukinmäen kartanon isännälle…

Miten alun perin innostuit Pihlajamäen historiasta?

– Kaupunki toivoi silloin -80-luvulla, että kaikissa kaupunginosissa joku paikallinen tekisi alueestaan kirjan, jonka kaupunki kustantaisi ja julkaisisi sarjassa. Olin silloin innokas pihlajamäkiseuralainen, seuran puheenjohtajakin, ja tein työtä käskettyä.

– Ainakin Käpylä ja Lauttasaari olivat saaneet kirjansa jo julkaistuksi, kun minun kirjani aineisto oli juuri ehtinyt kiertää kaikissa lautakunnissa hyväksyttävänä ja julistettu valmiiksi. Mutta silloinen kaupunginjohtaja, taisi olla Rahkamo, sanoi että sorry, rahat on loppu, koettakaa saada rahoitus jostain muualta.

Kirja ”Pihlajamäki, näköalalähiö” kuitenkin ilmestyi vuonna 1994, ja sitä on taas saatu myyntiin mm. lähiöasemalle. Miten kirjan julkaisu onnistui?

– Olin tosiaan valmis polttamaan koko aineiston, kun silloinen Pihlajamäki-Seuran sihteeri Aune Greggas tuli hätiin ja sanoi, että stop – älä revi, älä polta – hän taittaa kirjan ja hankkii sille painopaikan. Niin hän tekikin, ja lisäsi kirjaan luontoa koskevat tekstit ja viimeiset kokoavat sivut.

– Pihlajamäki-Seura maksoi osan kustannuksista, joitakin kappaleita myytiin ja sitten kinuttuamme kaupungilta riittävän monta kertaa kaupunki osti loput painoksesta ja saimme kustannuskulut maksettua.

No kerropa jotain Pihlajamäestä, mitä täällä oli ennen lähiön rakentamista, paljonko oli asukkaita?

– Täällä asui 1930-luvulla 73 perhettä. Oli käsityöläisiä, tehdastyöläisiä, kivenhakkaajia ja puutarhureita. Pihlajamäessa toimi myös maankuulu Falckin matkalaukkutehdas, jossa
valmistettiin pahvisia matkalaukkuja.

– Vuoteen 1946 saakka alue kuului Helsingin maalaiskuntaan, siis nykyisen Vantaan alueeseen. Silloin suuren alueliitoksen yhteydessä Pihlajamäkikin liitettiin Helsinkiin.

Entä Ruotsin ja Venäjän vallan aikana, kenelle alue silloin kuului?

– Nykyisen Pukinmäen alueella oli 1400-luvulla Sonabyn kylä, ja sen suurin tila oli Bocksbacka. Kuningas Eerik Pommerilainen antoi Pyhän Laurin päivänä 10.8.1435 kirkossa luettavaksi käskykirjeen, jolla tilasta tehtiin aateliskartano eli rälssisäteri. Tämän kartanon maihin Pihlajamäki kuului.

– Alue vaihtoi omistajaa useaan otteeseen seuraavien parin sadan vuoden aikana, aateliselta toiselle. Sitten vuonna 1907 vapaaherra Hjalmar von Bonsdorffin lapset perustivat Boxbacka Ab:n, sen aikaisen maankeinotteluyhtiön. Sen avulla heidän oli tarkoitus rakennuttaa mailleen huvilakaupunki myymällä radan pohjoispuolelta maata ruotsinkieliselle herrasväelle ja radan eteläpuolelta, johon Pihlajamäkikin kuului, suomenkieliselle työväestölle.

– Mutta ensimmäisen maailmansodan sekavat linnoitustyöt sotkivat suunnitelmia, ja ruotsinkieliset myivät maitaan ja suomenkieliset ostivat. Lopulta Helsingin kaupunki osti vuonna 1917 koko osakekannan, jolloin kaikki Boxbacka Ab:n myymättömät maat, myös suurin osan Pihlajamäkeä, siirtyivät Helsingin kaupungin maatalouslautakunnan hoitoon.

Nykyisen Pihlajamäen alueen nimi oli vuoteen 1959 asti Aarnikanmäki. Mistä nimi Pihlajamäki keksittiin?

– Täällä asui aikoinaan värikäs persoona, Rönnkullan Kalle. Hän oli kiertänyt merillä, jäänyt sitten maanviljelijäksi ja ollut useaan kertaan naimisissa. Hänellä oli myös alueen ensimmäinen huoltoasema. Tältä Kallelta Pihlajamäki sai nimensä.

Pihlajamäessä on ollut mm. hyppyrimäki ja kuulemma suosittu tanssilavakin?

– Sotien jälkeen Aarnikanmäen alue oli tosiaan lähinnä urheilu- ja virkistyskäytössä. Siellä hiihdeltiin, ja sinne rakennettiin hyppyrimäkikin. 1950-luvulla siellä käytiin jopa moottoripyörien SM-ajot.

– Ja huvitustakin oli: Sotainvalidit rakennuttivat tanssipaikan, Aarnikan lavan. Se oli suosittu juhannusjuhlien pitopaikka. Mutta kun yksi humalikko putosi seitsemän metrin syvyiseen kallionhalkeamaan, niin huvilupaa tanssilavalle ei enää saatu kuin juhannusjuhlia varten.

Aarnikanmäellä on ensimmäisen maailmansodan aikaisia suuria juoksuhautoja. Onko totta, että siellä oli kieltolain aikaan viinakätköjä?

– Kieltolain aikaan aina 1930-luvulle asti Aarnikanmäelle varastoitiin suuria määriä Helsinkiin myytäviä väkeviä juomia. Aikain kuluessa sinne kertyi niin paljon tyhjiä kanistereita, että eräs mies jopa sai niistä mökkiinsä peltikaton.

Mitä muuta mielenkiintoista voisit kertoa vanhasta Pihlajamäestä?
– Vaikka kuinka. Esimerkiksi, vielä 1920-luvulla tämä oli pääkaupungista katsoen silkkaa maaseutua, täällä käytiin marjassa ja sienestämässä ja pelättiin Saarankalliota. Maasälväntien puoleisella metsäisellä kallionnyppylällä laidunsi ja käyskenteli ihmisrakas Saara-lehmä. Aina kun joku tuli näkösälle, se syöksyi valtavat utareet keikkuen tulijaa tervehtimään ja hakemaan rapsutusta. Ihmiset säikähtivät uteliasta eläintä ja pakenivat, ja niin lehmä hallitsi aluettaan, Saarankalliota.

Olet itsekin pitkäaikainen pihlajamäkeläinen, muutit tänne jo -60-luvulla. Millaisia muistoja sinulla on?

– Muistoja on niin mielettömästi! Kun -60 ja -70-luvulla vain vähän käveli nykyisen Pihlajiston suuntaan, sai mustikoita poimittua niin mustikkamaitoon kuin mustikkapiirakkaankin. Silloinkin käytiin uimassa Pikkukoskella, vaikka joki oli ylitettävä laittomasti junasiltaa pitkin. Kun juna tuli, oli painuttava tiukkaan kaiteita vasten lastenvaunujen kanssa, mutta niin vain taas mentiin yli toisenakin päivänä.

– Muutin Puistolaan vuonna 2004, kun perin äitini pienen kaksion. Mutta sydämeni on aina Pihlajamäessä, olipa osoitteeni mikä tahansa.

Haastattelu: Päivi Seikkula

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 3/2007.

Vesa Koskelan haastateltavana on Pihlajamäen, Pihlajiston ja Viikinmäen arkkitehti Taru Tyynilä, joka aloitti työssään 1990-luvun alussa.

Olet ollut Pihlajamäen alueen arkkitehti jo yli 15 vuotta. Miten työsi Pihlajamäessä alkoi?

– Muistan hyvin, kuinka ihan alussa valmistelin ostoskeskusyrittäjien ja asukkaiden kanssa asemakaavan muutosta Pihlajamäen ydinkeskustaan. Tavoitteena oli luoda tori, jonka ympärillä on sekä julkisia että kaupallisia palveluita: nuorisotalo, sosiaali- ja terveysasema, ostoskeskus ja postin talo. Nuorisotalolle ja sosiaali- ja terveysasemalle laadittiin erilliset kaavat. Torialue on ostoskeskuksen asemakaavassa, jossa ostoskeskus sai lisärakennusoikeutta.

Miksi tori ei ole toteutunut, vaikka kaava on jo olemassa?

– Sille ei saatu rahoitusta, vaikka yritettiin. Nyt Lähiöprojektin avulla rahoitus on löytynyt ja se on saatu Lähiörahastosta vuoden 2007 rahoista. Tori rakennetaan vuoden 2004 kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Alkuperäinen, 1960-luvulla rakennettu Pihlajamäki suojellaan kaavalla. Milloin suojelukaava lopullisesti hyväksytään?

– Suojelukaava on menossa tänä syksynä valtuuston käsittelyyn ja korjaustapaohjeet rakennuslautakunnan päätettäväksi. Pihlajamäki on ensimmäinen suojeltava kaupunginosa Helsingissä. Suuret kaavaprosessit ovat pitkiä, mutta selvää on, että suojelukaava tänne saadaan.

Vuoden 2007 kaavoituskatsauksessa kerrotaan, että Pihlajamäen ostoskeskuksen uudemmalle puolelle tehdään uusi asemakaava. Miksi ja mitä?

– Tavoitteena on saada Pihlajamäen ostoskeskus vetovoimaisemmaksi ja näkymään selvemmin Pihlajamäentielle. Vaihtoehtoina on purkaa nykyinen ja rakentaa kokonaan uusi, tai säilyttää nykyinen ja rakentaa lisää. Kumpikin ostoskeskusyhtiö saisi käyttää rakennusoikeuden, sillä suojellun vanhan puolen rakennusoikeus siirrettäisiin tälle uudelle puolelle. Liiketilojen lisäksi uudelle puolelle tulisi myös asuntoja. Kaava siis mahdollistaa lisärakentamisen.

Miten tämä kaavoitusprosessi etenee?

– Nyt syksyllä tehdään osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jolla keskustelu saadaan käyntiin. Toivon, että yrittäjät, yhdistykset ja asukkaat ottavat kantaa suunnitelmiin ja kertovat, miten ostoskeskuksen aluetta toivovat kehitettävän. Pihlajamäki.

Pihlajamäen ala-asteen suojelu sai lain voiman juuri ennen kuin koulujen lakkauttamisista päätettiin. Ehkä rakennuksen suojelupäätös osaltaan vaikutti ala-asteen säilymiseen Pihlajamäessä. Kiitos! Miksi kaavoitit myös koulun sisätilat suojelluksi?

– Tiesin kyllä, että kouluja aina silloin tällöin lakkautetaan, mutta en arvannut, että Pihlajamäessä ajoitus menisi näin sopivasti. Se oli onnenkantamoinen. Koulurakennus on harvoja Lauri Silvennoisen julkisia rakennuksia ja se on sisätiloiltaan hyvin onnistunut.

Suojelukaavan ulkopuolelle Ketokivenkaaren varteen ollaan nyt kaavoittamassa taloja, vaikka Johtokiven alue on jo nyt paljon tiiviimmin rakennettu kuin muu Pihlajamäki. Miksi vilkasliikenteisen Pihlajamäentien varteen ja Malmin hautausmaan kupeeseen halutaan rakentaa lisää ja pilata nykyinen hieno miljöö?

– Joka puolelta Helsinkiä etsitään täydennysrakentamiskohteita, tämä on yksi niistä. Tästä kohteesta vastaa toinen arkkitehti.

Kaavaehdotus on juuri nyt nähtävillä. Onko lähialueilla suunnitteilla muuta täydennysrakentamista?

– Kyllä, Pihlajiston ala-asteen lähelle, Essoa vastapäätä on tarkoitus suunnitella lisäasutusta. Asemakaavan muutos käynnistyy ensi vuoden aikana.

Olen kuullut, että kaupunkisuunnitteluviraston työntekijöiden palkkaan vaikuttaa kaavoitettujen neliöiden määrä. Pitääkö tämä paikkansa?

– Kyllä. Kaikilla Helsingin kaupungin virastoilla on käytössä tulospalkkaus. Kaupunkisuunnitteluviraston työntekijät eivät kuitenkaan pidä siitä, että tulospalkkaus on määritelty kerrosneliöiden mukaan. Haluaisimme mieluummin, että laatua arvioidaan. Tämä palkkausjärjestelmä voi jopa huonontaa laatua, jos täytyy kaavoittaa kiireessä tulosten saavuttamiseksi. Toivoisimme, että työtämme arvostettaisiin laadun eikä määrän mukaan

Pihlajamäen suojelukaava on pian lainvoimainen. Vuoden 2007 lopussa lähiöarkkitehti Mikko Tainion pesti loppuu. Miten suojelukaavan toteutumista silloin seurataan? Entä keneen asukkaat voivat ottaa yhteyttä suojeluun liittyvissä asioissa?

– Toivon, että voimme suojeluarkkitehti Riitta Salastien kanssa käydä säännöllisesti Lähiöasemalla esimerkiksi siten, että jompi kumpi olisi tavattavissa aina kerran viikossa. Ja meihin voi aina olla yhteydessä myös kaupunkisuunnitteluvirastossa.

Haastattelu: Vesa Koskela

Taru Tyynilä on Pihlajamäen, Pihlajiston ja Viikinmäen arkkitehti. 

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 2/2007

PK-35 perustettiin Viipurissa vuonna 1935. Seuran silloinen puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja, Martti Karjalainen muutti Pihlajamäkeen 1960-luvulla. Onko PK-35 edelleen pihlajamäkeläinen urheiluseura? Vesa Koskela haastattelee PK-35:n junioripäällikkö Jukka ”Silli” Silanderia.

– Pohjimmiltaan on. Hiekkakotikenttä on Pihlajamäessä. Mutta seura toimii paljon laajemmalla alueella. Miesten edustusjoukkueen pelit Ykkösessä pelataan nyt Myllypuron nurmella. Junioritoimintaa on myös kantakaupungissa.

Muutaman viime vuoden aikana PK-35:n talviharjoittelumahdollisuudet ovat parantuneet, sillä kuplahallien määrä on noussut nollasta kahteen. Miten tämä onnistui?

– Pihlajamäen kuplahalli on perustettu yksityisen rahoituksen avulla yhteistyössä seuran kanssa. Hallia pyörittää osakeyhtio, joka on tehnyt seuran kanssa pitkäaikaisen sopimuksen. Sen perusteella PK-35:llä on etuoikeus hallin vuorojen käyttöön.

– Myllypuron kuplahalli syntyi, kun Allianssi-juniorit yhdistyivät PK-35:een. Heillä oli jo hanke alulla, jonka PK-35 sitten vei loppuun. Siinä on myös oma halliyhtiö. Myllypuron halli on PK-35:n omassa hallinnassa. Siksi seuran junioritoiminta laajenee nyt itään. Keräämme Myllypurosta ja sen lähialueilta omaa nappulasarjaa.

Aiemmin lähes jokainen Pihlajamäen poika harrasti jalkapalloa. Onnistuuko jalkapallon harrastaminen vielä vai onko kaikki junioritoiminta jo tavoitteellista kilpailutoimintaa?

– Joka kevät kymmenet 5-6 -vuotiaat lapset aloittavat PK:ssa jalkapallon. Alussa kaikki pelaavat yhdessä. Myöhemmin pyritään siihen, että kukin saisi harrastaa jalkapalloa oman tasonsa ja kiinnostuksensa mukaan.

– Koska jalkapallojoukkuessa täytyy olla 15–20 pelaajaa, harrastusmahdollisuuksien luominen kaikille ei ole aina helppoa. Nyt olemme onnistuneet luomaan 95–96 -syntyneiden poikien joukkueen, jossa on uskallettu sanoa ääneen, että tämä Nemo-joukkue on harrastusjoukkue.

– Nämä pari kertaa viikossa harjoittelevat lapset nauttivat pelaamisesta ja voittamisesta yhtä paljon kuin tavoitteellista kilpajalkapalloa pelaavat. Vanhemmille voi olla vaikeampaa, jos lapsi ei pelaa tarpeeksi “hyvässä” joukkueessa. Kaikissa joukkueissa kuitenkin tarvitaan aktiivisia vanhempia mm. joukkueenjohtajiksi, rahastonhoitajiksi ja huoltajiksi.

– Toinen haaste on se, että harrastusjoukkueille on vaikeampaa saada valmentajia. Kun valmentaminen on harrastusluontoista, ovat valmentajien palkkiot pienempiä. Mutta terveysnäkökulmasta harrastusjalkapallo olisi todella tärkeää.

– Olisi kuitenkin kaikkien etu, jos lapsi voisi pelata vertaisessaan joukkueessa samantasoisia joukkueita vastaan. Silloin jokainen myös saisi tarpeeksi peliaikaa. Voivatko PK-35:ssä pelaavat juniorit harrastaa myös toista lajia?

– Itse näen vain hyvänä, että ainakin 15-vuotiaaksi asti pelattaisiin kahta eri lajia ja lajivalinta tehtäisiin vasta myöhemmin. Itse joustan valmentamissani joukkueissa, että se olisi mahdollista. Tiedän, että valmentajat ovat eri linjoilla tässä asiassa. Onko seuran joukkueilla jotkut yhteiset periaatteet, miten junioritoimintaa johdetaan?

– Joitain yhteisiä pelisääntojä jo on, mutta tarvetta niiden lisäämisellekin on. Yhteisiä periaatteita ollaan nyt luomassa, mutta jatkossakin valmentajat ja joukkueet saavat olla erilaisia. Paljonko jalkapalloharrastus maksaa kuukaudessa?

– Nuoremmilla ikäluokilla ja vähemmän harjoittelevilla joukkueilla kustannukset on 30– 40 euroa kuukaudessa. Jos joukkueen varainhankinta on aktiivista, niin voidaan selvitä jopa 10–20 euron kuukausimaksulla. Tavoitteellisessa kilpajoukkueessa kulut ovat huomattavasti suuremmat.

Kuinka paljon PK-35:ssa on juniorijalkapalloilijoita?

– Toukokuussa alkaneisiin ja syyskuun loppuun kestäviin nappulasarjoihin pyritään saamaan yli 100 pelaajaa. Poikajunnuja on nyt 400 ja tyttöjunnuja 150. Seuralla on myös oma tyttöjalkapallopäällikkö.

Haastattelu: Vesa Koskela

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2007.