Historian voi kohdata ympäristössään monessa muodossa. Pihlajamäessä Rapakiventien pohjoispuolella puistossa sijaitsee esimerkiksi suuri ja hyvin säilynyt ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoite. Myös asemakaava kertoo alueen käyttöhistoriasta. Pakilan poikia Halkosuontieltä ja Kyläkunnantieltä. Kuva ala-asteen koulun kohdalta Kehä I:n rakentamisen aikoihin 1957–1958.
Suomi kuului Venäjään vuosina 1809-1917. Venäjä oli Japania vastaan käymässään sodassa 1905 menettänyt lähes koko laivastonsa. Tällöin pääkaupungin Pietarin puolustusta piti vahvistaa meri- ja maalinnoitusketjulla, koska laivaston iskukyky oli menetetty. Työt tehtiin vuosina 1914- 1918. Ne loppuivat keväällä 1918 sen jälkeen, kun Suomi oli 6.12.1917 itsenäistynyt ja käymässään vapaussodassa oli karkottanut maastaan venäläisen sotaväen.
Vuonna 1914 syttyi ensimmäinen maailmansota, jossa Venäjä ja Saksa asettuivat vastakkain. Venäjä piti laivastoaan Viaporin, Suomenlinnan laivastotukikohdassa. Sitä vastaan pelättiin Saksan hyökkäystä niin maalta kuin mereltä. Maalinnoitusketju rakennettiin suojaamaan Viaporin tukikohtaa maalta käsin eli pohjoisesta tulevaa vihollisen tykistön uhkaa vastaan. Tuolloisten tykkien kantama oli 8 km. Niinpä rakennettiin ympyrän kehän muotoinen maalinnoitusketju Viaporin alusten ja varuskunnan suojaksi. Linnoitusketju suojasi Viaporia 10 km etäisyydellä ja kulki Helsingin Vuosaaresta mm. Pihlajamäen kautta aina Espoon Westendiin saakka.
Ensimmäisen maailmansodan aikana 1914-1917 Suomi oli itsehallinnollinen osa Venäjän suurvaltaa. Tällöin komennusmiehiä tuli ympäri suurta Venäjänmaata mm. tataareja ja kirgiisejä. Työt tehtiin venäläisten kasakoitten johdolla, mutta tuhannet suomalaiset osallistuivat varsinkin vaativiin betonivalu- ja räjäytystehtäviin ja saivat näin kipeästi kaipaamiaan ansioita maailmansodan ajan kurimuksessa. Maalinnoitusketjun rakentaminen oli aikanaan suurin työkohde Suomessa. Siihen osallistui kaikkiaan noin 100.000 työmiestä ja sotilasta. Suomen asukasluku oli tuolloin noin 3 miljoonaa.
Mitä
Linnoitteet rakennettiin korkeille mäille ja mäennyppylöille. Etulinjaan sijoitettiin taisteluhaudat, tulipesäkkeet ja sirpalesuojat. Yhdyskäytäviä ja yhdyshautoja pitkin liikuttiin taaempana oleviin ammusvarastoihin ja miehistösuojiin. Pihlajamäen tukikohdassa ovat yhdyshaudan seinämät harvinaisen komeasti betonoitu porrasmaisesti rinteen muotoa noudatellen. Pihlajamäessä oli myös suuri ammusten ja aseiden säilytykseen tarkoitettu luola nykyisen Rapakiventien varrella. Luola on nykyään väestönsuojelukäytössä. Sotilaiden tarpeisiin rakennettiin myös kaivoja, ruokavarastoja ja käymälöitä.
Helsingin kaupunki on kunnostanut Länsi-Pakilan Nuotiopuistossa sijaitsevan tukikohdan erinomaiseen kuntoon. Kannattaa käydä tutustumassa ja saada selkeä kuva tulipesäkkeistä ja yhdyskäytävistä kaikessa komeudessaan.
Asemat yhdistettiin toisiinsa mukula- ja murskakivistä tehdyillä tykkiteillä. Ne ovat hävinneet uudisrakentamisen tieltä. Monet nykyiset tiet on kuitenkin rakennettu vanhojen tykkiteiden pohjalle. Pihlajamäessä näin on esim. Rapakiventien ja Maasälväntien sekä Pihlajamäentien osalta. Nykyisin maalinnoitusketjun jäljelle jääneet rakennelmat on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Siten uudisrakentamisessa on otettava tämä seikka huomioon.
Monet Helsingin ulkoilureitit kulkevat vanhojen tykkiteiden pohjaa. Ei myöskään ole sattuma, että nykyinen Kehä I seuraa ympyrän kaarena juuri samaa maalinnoitusketjun päälinjausta Helsingin ympärillä juuri 10 km etäsyydellä keskustasta.
Vaikutus luontoon
Varustusten edestä raivattiin ampuma-alueet 1000 askeleen eli 300 metrin verran avoimeksi kaikesta kasvillisuudesta. Nämä alueet olivat silloin puhtaaksi hakattuja aukioita paikoitellen jopa useiden kilometrien matkalta. Räjäytystöissävapautui maaperästä paljon kivennäisiä, jotka edesauttoivat tietyntyyppisten kasvien menestymistä, esim. ketonoidanlukko, mäkilemmikki ja ukontulikukka. Myös betonivalussa tarvittu kalkki ravitsi maaperää. Nykyiset vahvat kuusikot ovat kasvaneet tuon ajan jälkeen ja ovat hyvinvoipia juuri ravinteikkaan maaperänsä ansiosta. Näin on tapahtunut esim. Pirkkolan urheilupuiston liepeillä.
Maalinnoitusketjua ei koskaan tarvittu alkuperäiseen sotilaalliseen tarkoitukseensa. Sen sijaan sisällissotamme viime vaiheissa huhtikuussa 1918 Helsinkiin linnoittautuneet punaiset käyttivät järjestelmää jonkin verran hyväkseen estääkseen valkoisten puolta vahvistaneiden saksalaisjoukkojen pääsyn pääkaupunkiin. Linnoituksia ei tarvittu myöhemmissäkään sodissamme. Sen sijaan tiedetään, että ankarina pula-ajan vuosina osa luolista ja pesäkkeistä oli ihmisten asuinkäytössä.
Tunnetumpaa on sen sijaan yhdyskäytävien käyttö kaatopaikkoina, metsien miesten kesäasuntoina ja nuorison suosimina salaisina kokoontumispaikkoina. Sopivilla omakotialueilla rakennelmat ovat toimineet myös asukkaiden mainioina maakellareina.
Suuri vaikutus linnoitusketjulla on ollut alueiden tiestön muotoutumiseen. Siitä hyvinä esimerkkeinä ovat Pihlajamäki itse sekä Kehä I kaikkien tuntemana pääväylänä edelleen Vuosaaresta Westendiin.
Teksti: Rauno Sarantaus
Keskeinen lähdeteos Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996,3. Sirkku Laine