Lausunnot

Pihlajamäki-Seuran lausunto Ketokivenkaaren kaavaehdotuksesta

Pihlajamäki-Seura on jo aiemmin ilmaissut kantansa Ketokivenkaaren kaavan luonnokseen. Kaavan valmistelija on ottanut osan huomautuksistamme huomioon. Myös Museoviraston kanta on ilmeisesti aikaansaanut parannuksia.

Suunnittelualuehan on kulttuurihistoriallisesti merkittävän Malmin hautausmaan lähiympäristöä, jonka olemme käsittäneet suoja-alueeksi. Ketokivenkaari on Pihlajamäessä oleva osuus keskiaikaista Turku-Viipuri rantatietä, joka jatkuu Malmilta Porvooseen. Katurakennusosastolta aiemmin saadun informaation mukaan Ketokivenkaaren asfaltin alle on säilötty Malmin hautausmaanhan liittyviä kiveyksiä.

Meitä paikkakuntalaisia on hämmästyttänyt halu sijoittaa asuntoja tälle pienelle, historialliselle alueelle hautausmaan kupeeseen.

Pihlajamäentien varressa olevalle puistoalueelle 38P35 on tässäkin versiossa suunniteltu asuintaloja, mutta neliöt ovat vähentyneet. Tien varteen tulisi kytkettyjä pientaloja. Pihlajamäentiellä on tällä hetkellä voimakas läpiajoliikenne. Seura ei voi hyväksyä niitä terveysriskejä, mitä asuminen näin lähellä tietä toisi. Havainnekaavasta käy ilmi, että Pihlajamäessä asuminen on nyt sijoitettuna paljon kauemmaksi tiestä ja ongelmia (melu-, pöly-) on ilmennyt siitä huolimatta. Haluamme säilyttää kyseisen puiston suojakasvustona taaempana oleville taloille ja ulkoilijoiden käytössä.

Puollamme tonttien 38259 / 1 ja 2 säilyttämistä liiketontteina. Alueella toimii Malmin hautausmaata palveleva hautakiviveistämö ja kukkakauppoja.

Kaava-alueella (38259 ?) sijaitsee suojeltu vanha talo pihoineen. Piha-alueen koko on vaihdellut tämän suunnittelun kuluessa. Olemme talossa asuvan perheen kanssa samaa mieltä siinä, että pihaa ei saa liikaa supistaa. Kaavaluonnoksessa piha on suurempi kuin havainnekuvassa. Mielestämme kaavassa oleva piha tulee toteuttaa.

Suurin ongelma kaavassa ovat hautausmaan pääportin eteen Ketokivenkaarelle kaavoitetut pientalot (tontit 6,7,8). Tontit on kaavoitettu tienvarren nurmikkoalueelle. Mittauksessa saimme nurmikon leveydeksi 10 metriä. Kaavoittajan mielestä kartalla tilaa on 13,5 metriä. Tällöin mukana on varmaan täytetty raja-oja ja osa jalkakäytävää. Osan tontista vietakaosassa oleva koivukuja, joka kaavassa näkyy säilyvän.

Aiemmissa kaavaversioissa tontteja oli suurennettu ottamalla lisämaata Ketokivenkaaresta ja naapuritontista. Tämä ei ole ilmeisesti ollut lopulta mahdollista. Havainnekuvassa näillä minitonteilla (n 300 neliötä) olisi tilaa talolle ja autotallille. Nykyajan trendin mukaisesti tallin pohjapinta-ala on taloa suurempi. Ajo kulkisi suoraan tallista Ketokiventielle. Nämä talot eivät sovellu eivätkä mahdu tähän paikkaan, tila on liian pieni, liikenne vaarantuu ja rakennelmat lähentelevät Malmin hautausmaata. Tämä osa suunnitelmasta pitää ehdottomasti hylätä.

38039 korttelin tontteja koskevat muutokset tulee sopia kyseisten taloyhtiöiden tai omistajien kanssa.

Helsingissä 20.9.2007

Kunnioittaen Pihlajamäki-Seura ry Vesa Koskela puhj Pirjo Veijalainen siht

CHEMEC Oy:n lupahakemus koskien vaaralliseksi luokiteltujen kemikaalien varastointia ja sekoittamista

Tukes on julkaissut Helsingin Sanomissa 9.2.2015 ilmoituksen kuulemisesta, missä Chemec Oy Helsingin Lyhtytie 17:ssä ilmoittaa hakevansa lupaa vaaralliseksi luokiteltujen kemikaalien varastointiin ja sekoittamiseen.

Tukes pyytää asiasta mielipidettä mm. niiltä tahoilta, joiden elinympäristöön asialla saattaa olla vaikutusta.

Pihlajamäki-seura ry haluaa tuoda esille, että Koillis-Helsingissä Jakomäessä, Puistolassa, Alppikylässä, Suutarilassa, Töyrynummella, Tapulikaupungissa, Tapanilassa, Ala-Tikkurilassa jne. on paljon kouluja, päiväkoteja, työpaikkoja ja asuntoja, jotka ovat lyhyen matkan päässä ilmoitetusta osoitteesta. Alueella siis asuu, toimii ja liikkuu hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat kyseisen yrityksen vaikutuspiirissä.

Vaarallisten kemikaalien säilyttäminen ja käsittely lähellä ihmisiä on aina turvallisuusriski. Vaikka Pihlajamäki ei sijaitse Lyhtytien välittömässä läheisyydessä, pyydämme Tukesia huomioimaan, että elinympäristön pitää olla turvallinen kaiken ikäisille ihmisille ja että ihmisten hyvinvointiin vaikuttaminen on meidän kaikkien yhteinen asia. Asutusalueiden turvallisuusriskit tulee huomioida etukäteen, ettei vahinkoja pääse syntymään.

Näin ollen Pihlajamäki-seura ry ilmoittaa mielipiteenään, että Chemec Oy:lle ei tule myöntää lupaa vaaralliseksi luokiteltujen kemikaalien varastointiin ja sekoittamiseen.

Helsingissä 12.2.2015
Pihlajamäki-seura ry
Ulla Artte
puheenjohtaja

Lausunto ostoskeskuksen eteläosan asemakaavamuutoksesta kaupunkisuunnitteluvirastolle

Pihlajamäki-Seura on tutustunut Pihlajamäen ostoskeskuksen etäläosan asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviontisuunnitelmaan. Kantanaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan Pihlajamäki-Seura toteaa toivovonsa, että asemakaavan muutosluonnosta valmistellaan esitetyn pelkän VE1:n asemasta sekä VE1:n että VE2:n perusteella. Seura ei ota tässä vaiheessa kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, mutta katsoo, että VE2:sta ei ole järkevää pudottaa tässä vaiheessa suunnittelua pois.

Pihlajamäki-Seura perustelee kantaansa sillä, että ostoskeskuksen asemakaavan muutos on tärkeä hanke koko kaupunginosan tulevaisuudelle. Asemakaavan muutoksilla voidaan vaikuttaa niin ostoskeskuksen viihtyvyyteen, elinkelpoisuuteen kuin kaupunginosalle keskeisen alueen arkkitehtoniseen ilmeeseen. Vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista tarvitaan nykyistä yksityiskohtaisempaa tietoa, jotta vastuullisia päätöksiä voidaan tehdä.

Seura toivoo myös selkeyttä siihen, kuinka VE1 ja VE2 vaikuttavat ostoskeskuksen nykyisten yrittäjien toimintaan. Lisäksi seura toivoo, että asian osalliksi lisätään maanomistajien, yrittäjien ja asukkaiden lisäksi myös ostoskeskuksen uuden osan osakkeenomistajat, joita ei oltu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainittu.

Seura pitää ostoskeskusalueen kehittymistä tärkeänä, ja toivoo että kaavoituksessa löydetään sellaiset ratkaisut, jotka ovat kaikille asianosaisille hyväksyttäviä, jotta ei käy niin, että ostoskeskuksen kehittämiseksi ei tehdä mitään.

Vesa Koskela, puheenjohtaja

Tuomas Työrinoja, sihteeri

Lausunto Viikinmäen Harjannetien pohjoispuolelle suunnitellusta asemakaavamuutoksesta

Viikinmäki, Harjannetien pohjoispuolen asemakaavan muutos, arviointisuunnitelma 778-00/08

Asia: Viikinmäki, Harjannetien pohjoispuolen asemakaavan muutos, arviointisuunnitelma 778-00/08

Pihlajamäki-Seuran lausunto

Olemme tutustuneet Viikinmäen Harjannetien pohjoispuolelle suunniteltuun asemakaavamuutokseen.

Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että Asuinkortteleiden 36120 ja 36121 välillä olevalta VL/E-alueelta poistetaan varaus lyijypitoisten maiden loppusijoitusta varten ja alue muutetaan lähivirkistysalueeksi (VL). Arvostamme myös sitä, että alueen luoteisosassa oleva merkittävä luontokohde, sinivuokkoja kasvava lehto, voidaan näin säilyttää.

Mielestämme myös asuntokortteleiden rakennusalojen ja rakennusten sijoituksen muuttaminen niin, että saadaan suojaisemmat piha-alueet korkealla oleville tonteille on erittäin hyvä ratkaisu. Olemme voineet todeta tällaisen rakentamistavan edut kuluneiden 45 vuoden aikana täällä Pihlajamäessä.

Helsinki 11.2.2008

Vesa Koskela, puheenjohtaja

Pirjo Veijalainen, sihteeri

Aune Greggas, hallituksen jäsen