HBTB: Modernia bluesia kaikilla mausteilla

260

(Pihlajamäki goes Blues 4.6.2011)

Aija Puurtinen on Honey B & the T-bonesin basisti ja taitavasta äänenkäytöstään tunnettu laulaja. Psykedeelisessä bluestriossa kitaran varressa on tämän aviomies Esa Kuloniemi. Rumpuja soittaa jazzosaaja Jaska Lukkarinen.

Pariskunta ja bändi ovat pitäneet yhtä jo vuodesta 1982, vaikka rumpalit ovatkin vaihtuneet. Nykyinen on ollut remmissä vuodesta 2008 lähtien. Monimuotoisella ja alati kehittyvällä musiikillaan HBTB on vakiinnuttanut paikkansa Suomen blueshuipulla. Ruotsissa bändi on jopa saavuttanut kulttibändin aseman:

– Meidän historiaa pidetään länsinaapurissa mielenkiintoisena. Kuulemma kuulostamme kypsältä mutta raikkaalta – emme siis elähtäneeltä, vaikka olemme soittaneet yhdessä 30 vuotta. Aina kun keikkailemme siellä, meidät buukataan heti uudestaan, Puurtinen iloitsee.

Bändin musiikillinen kehityskaari on kulkenut bluesklassikoiden koveroinnista omaan tuotantoon. Siinä kuuluvat vaikutteet monesta suunnasta. Ainakin pop, gospel, jazz, soul ja garage soivat trion modernissa bluesissa.

– Kun vuonna 1985 saimme kolmen levyn sopimuksen, aloimme tehdä omia biisejä. Sekä minä että Esa sävelsimme, ja minä aloin laulaa omia sävellyksiäni, joista en edes yrittänyt tehdä alkuperäistä bluesia. Siihen saakka Esa oli ollut vokalistimme.

– Meidän musiikki on kantaaottavaa ja seuraa virtauksia. Silti pohjalta aina kuuluu juuri. Vuosien saatossa soundi on muokkautunut omanlaiseksi. Tunnusomaista sille on Esan kitarointi. Tämän päälle originelli jazzrumpali ja crossover laulaja-basisti. Me olemme psykedeelinen bluesbändi.

Juvalta kotoisin oleva Puurtinen muistelee, että lapsena hänen ensimmäinen populaarimusiikillinen rakkaus on ollut Nancy Sinatran ”These boots are made for walking”. Sittemmin hän on saanut inspiraatiota omaan musiikkiin joka suunnalta, klassisesta maailman musiikkiin.

– Laulajana minuun ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen Etta James sekä Ray Charles ja lauluntekijä-basisti Willie Dixon.

Hunajainen tyttöystävä ja luunlaihoja jeppejä

Moni on varmaan ihmetellyt, miksi suomalaisella bändillä on niin kummallinen nimi kuin Honey B and the T-bones. Hunajaa ja luita? Puurtinen valottaa bändinimen etymologiaa:

– Esa halusi svengaavan nimen, kuten on yhtyeellä Booker T. & M.G.’s. Nimen piti sen lisäksi kertoa, että bändissä on myös nainen. ”Honey B” tarkoittaa blueskielessä tyttöystävää ja ”T-bones” laihaa tyyppiä. Silloin 30 vuotta sitten pojat olivat sangen hoikkia ja minä vasta tyttöystävä.

Puurtinen on nykyään jo äiti ja vaimo ja paitsi biisintekijä-laulaja-basisti, myös laulunopettaja ja Suomen ensimmäinen popmusiikin alalta valmistunut taiteen tohtori. Siis nainen joka sekä osaa että tietää. Mikä mahtaa olla hänen ammatti-identiteettinsä?

– Joskus on ollut hankalaa olla sekä tutkija-opettaja että muusikko. Pop- ja rockmusiikin puolella perinteisesti ajatellaan, että pitäisi olla luonnonlahjakkuus. Musiikin opiskelu on monelle tabu, josta ei kehdata puhua, toisin kuin klassisien musiikin osalta. Itsekseen treenaaminen ei kuitenkaan vie eteenpäin, Puurtinen toteaa ja jatkaa:

– Taiteellinen työni on ollut suureksi avuksi opetuksessa ja tutkimustyössä. Käytännön kokemus antaa valtavan hienot työkalut tutkimukseen. Ja tiede taas antaa käsitteitä oman ajattelun erittelyyn.

Kesä tietää HBTB:lle reipasta keikkailua. Pääkaupunkiseudulla heitä ei ihan heti nähdä, ja syksyllä he suuntaavat Ruotsiin. Kynnelle kykenevien kannattaa siis saapua tämän hunajaluuorkesterin äärelle. Pihlajamäki goes Bluesissa perkussiolisän trion soitannalle antaa Mamba Assefa, joka soittaa myös bändin uusimalla, huhtikuussa julkaistulla ja kiitetyllä albumilla ”Walking Witness”.

Teksti: Tanja Railo