Hiidenkirnuja ja 60-luvun retropuistoja – puistokävely Pihlajamäessä 6.8.

328

Helsingin rakennusviraston järjestämät suositut puistokävelyt saapuvat tänä kesänä Pihlajamäkeen. Pihlajamäen puistokävely keskiviikkona 6.8. starttaa ostoskeskukselta kello 18 ja se kestää reilut pari tuntia. Kävelyllä kuullaan puistotarinoiden lisäksi juttuja mm. Pihlajamäen historiasta, geologiasta, kasvillisuudesta ja alueen rakentamisesta.


Lue lisää rakennusviraston sivuilta >

Reitti lyhyesti:

Sorsalammelta kuljetaan ihmettelemään selittämättömiä tsaarinaikaisia betonipilareita Rapakivenpuistoon, ja matkalla Suomen vanhimmille hiidenkirnuille puhutaan myös rakenteilla olevasta nuorisopuistosta.

 
Ikiaikaisten kirnujen Aarnipadan ja Rauninmaljan äärestä matka jatkuu pohjoisessa lintumetsässä, pitkin Pihlajamäen vanhinta tietä, ohi ensimmäisen maailmansodan aikaisten linnoituslaitteiden ja vanhan hyppyrimäen, kohti ympäristö- ja yhteisötaideteos Aarnivalkeita.

Täältä vanhalta Säilän talolta kuljetaan Maasälvän puistoihin ja kirkon editse ostoskeskuksen kautta Meripihkatien varressa sijaitsevalle Pihlajamäen reliefille.

Kävelyretkellä kurkistetaan myös avariin 1960-luvun pihoihin, mm. Rapakivenkujalla olevaan erikoiseen puistopihaan sekä Pihlajamäelle niin tyypillisiin kalliometsäpihoihin.  

Puistokävelylle on vapaa pääsy.