Pihlajamäestä, keskeltä Helsinkiä, löytyvät Suomen vanhimmat hiidenkirnut. Toinen niistä on maamme suurimpia. Ne ovat vanhempia kuin viimeisin jäätymiskausi eli yli 50 000-vuotiaita, selvästi vanhempia kuin muut Suomen kuuluisat hiidenkirnut.
Hiidenkirnut syntyvät jääkausina jäätiköitymisvaiheiden lopulla, kun jää alkaa sulaa ja tuottaa valtavat määrät vettä. Vesi muodostaa vuolaita jokia, jotka kuljettavat mukanaan jään pinnalta, sisältä ja alta moreenia ja isojakin kiviä. Joen pohjalle, koskeen tai putoukseen saattaa joskus jäädä kivi pyörimään kallion painanteeseen niin, että painanne alkaa vähitellen kulua syvemmäksi.
Jauhinkivi kuluu pienemmäksi ja lopuilta virta vie sen mennessään. Koska kivi on ehtinyt kuluttaa painannetta syvemmäksi, uusi veden tuoma kivi asettuu helposti kuoppaan jatkamaan sen työtä. Lopulta kuoppa on kulunut niin syväksi, että virtaavan veden pyörre ei enää jaksa liikuttaa kuopan pohjalla olevaa kiveä. Hiidenkirnu on valmis.
Kirnu syntyy ”nopeasti”
Hiidenkirnu voi syntyä geologisesti ajatellen nopeastikin, jo muutamassa kymmenessä vuodessa. Kirnun muodostumiseen ei ole kovin paljoa aikaa, sillä sulavan jään reuna vetäytyy koko ajan pohjoiseen. Pihlajamäen suurimman kirnun arvellaan syntyneen noin sadassa vuodessa.
Etenevä jäätikkö irrottaa alustastaan kiviainesta, moreenia. Hiidenkirnu syntyy myöhemmin, kun jäätikkö jo sulaa. Pihlajamäen hiidenkirnut olivat löydettäessä moreenin peittämiä, mikä todistaa, että ne olivat jo olemassa kun edellinen jäätikkö eteni seudun yli.
Moreenin alla kirnuissa oli soraa, kiviä ja hiekkaa. Ne olivat kerrostuneet saman vanhemman jäätikkövaiheen lopulla, joka muodosti hiidenkirnutkin. Päällä oleva moreeni oli peräisin sitä seuranneen myöhemmän jäätikön etenemisvaiheesta.
Suomen vanhimmat hiidenkirnut
Pihlajamäen kirnujen sisältämästä materiaalista ei ole löytynyt mikrofossiileja, joiden avulla olisi voitu tarkasti päätellä kirnujen ikä. Varmasti kuitenkin tiedetään, että kirnut ovat syntyneet ennen viimeistä mannerjään sulamisvaihetta, joka oli 13 000–10 000 vuotta sitten. Tältä ajalta ovat peräisin Askolan ja muutkin kuuluisat kirnut.
Pihlajamäen hiidenkirnut ovat syntyneet jo viimeistä edeltävän sulamisen aikana eli 100 000–50 000 vuotta sitten, mahdollisesti jopa aikaisemmin. Siksi ne ovat toistaiseksi ainutlaatuisia Suomessa.
Kirnuista isomman suurin halkaisija on 6,9 metriä ja suurin syvyys 8,45 metriä. Pienemmän kirnun vastaavat mitat ovat 1,6 ja 3,2 metriä. Suuremman kirnun pohjalta löytyi jauhinkiviä, joiden koko kuvaa vesivirran voimaa: suurin jauhinkivi on halkaisijaltaan 1,6 metriä ja painaa noin 6 tonnia.
Helsingin ympäristölautakunta rauhoitti hiidenkirnut luonnonmuistomerkkeinä luonnonsuojelulain nojalla 28.3.1995.
Teksti: Antti Salla
Geologi, Helsingin kaupungin ympristökeskus
Aiheesta lisää:
Hirvas H. ja Huhta P. 1997: Two till covered potholes at Pihlajamäki, Helsinki, Southern Finland. Geological Survey of Finland, Special Paper 23, 73–77, 1997.