Juttusarja Pihlajamäen yrityksistä on palannut samaan kortteliin, josta se vuosi sitten alkoi. Salaattisiskojen paikalla aikoinaan aloittanut Kai Meramo on toiminut Pihlajamäessä optikkona jo yli 20 vuotta.
– Aloitin täällä vuonna 1987 ja ensimmäiset kuusi vuotta toimin Rapakiventien puolella. Tässä Graniittitie 1:ssä on vierähtänyt jo 14 vuotta. Posti on naapurista lähdössä pois, mutta minä olen juurtunut Pihlajamäkeen.
Meramo viihtyy hyvin työssään, joka on pääasiassa asiakkaiden henkilökohtaista näönhuoltoa, mutta sisältää vielä ripauksen käsityötaitojakin. Silmä- ja aurinkolasien lisäksi liikkeessä on fotopiste, jossa myydään mm. Eiri-kuvia.
Alalla on käynnissä erittäin kova kilpailu, jossa mennään volyymi edellä ja karsitaan palveluja. Sellainen liukuhihnahomma ei sovi kyläoptikolle.
– Nautin työstäni, kun voin tehdä sitä kiireettömästi ja asiakasta kuunnellen. Minun ammattitaitoani on löytää kullekin asiakkaalle ja juuri hänen silmilleen ja kukkarolleen sopiva ratkaisu.
Pieni optikko ei laukkaa joka kehystrendin perässä isojen tahtiin, silti kehysvalikoima uusiutuu jatkuvasti. Linssivalikoima on kilpailukykyinen ja toimitusajatkin ihan mukavat. Meramolta hoituu myös silmälasien korjaaminen.
– Monet ketjut ovat lopettaneet liikkeistään "pajan puolen" kokonaan ja teettävät korjaustyöt jossain muualla. Minusta pajassa väsääminen, käsillä tekeminen, on sopivaa vastapainoa myyntityölle.
Entä mikä olisi seuraava esiteltävä yritys? Meramo ei päästä toimittajaa korttelista mihinkään, vaan toivoo seuraavaan lehteen juttua Pihlajamäen fysioterapiasta. Sehän sopii, niskat kun ovat aina juntturassa.
Teksti ja kuva: Riitta Sivonen
Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 2/2008