Pihlajamäen kirkossa järjestetään itsenäisyyspäivänä 6.12. kello 14.30–17.30 suuret kansalaispäivälliset, jolla juhlistetaan 90-vuotiasta Suomea ja 45-vuotiasta Pihlajamäkeä. Kansalaispäivällisten liput on jo myyty loppuun.
Juhlan avaa pastori Sari Hakuri. Juhlapuheen pitää Pihlajamäkeä suunnitellut ja täällä asuva arkkitehti Sulo Savolainen. Kalliolan viihdeorkesteri ja Duo Intimo huolehtivat musiikista. Ohjelmassa on myös yhteislauluja, ja ikinuori Annikki Säilä lausuu runoja.
Kansalaispäivällisten primus motor, Pihlajamäessä itsekin asuva aluetyöntekjä Sini Heino-Mouhu, kertoo juhlien idean syntyneen viime keväänä, kun hän keskusteli erään asukkaan kanssa Suomen 90-vuotisesta ja Pihlajamäen 45-vuotisesta taipaleesta.
– Ajattelimme, että olisi mukava järjestää ikäihmisille itsenäisyyspäivän vastaanotto juhlavissa merkeissä. Heitäkin on syytä juhlistaa, sillä heillä on laaja perspektiivi Suomen ja Pihlajamäen historian eri vaiheisiin.
Syksyn aikana yhteistyökumppaneiksi Kalliolan setlementin kanssa lähti seurakunta, Pihlajisto-Pihlajamäen eläkeläiset ry, Pihlajamäki-Seura sekä iso liuta lähiöasemalla käyviä senioreita. Rahoitus juhliin saatiin Kalliolan setlementiltä sekä Lähiöprojektilta. Ostoskeskuksen S-market lahjoitti tilaisuuteen kahvitarjoilun.
Juhla järjestetään talkoovoimin asukkaiden kesken. Liputkin askarreltiin itse. Puskaradio on ollut tehokas tapa tiedottaa.
Vastaava tapahtumaa ei ole järjestetty aikaisemmin, eikä sellaista ole ihan heti tulossakaan. Mutta juhlatalkoissa virisi myös muita suunnitelmia.
– Kun ihmiset kokoontuvat yhteen, niin aina syntyy jotain uutta. Esimerkiksi nyt on jo heitetty ilmaan idea senioreiden päivärockeista. Ja mikä onkaan parempi liikuntamuoto kuin tanssi. Olen vienyt ajatuksen jo lähiöliikuttaja Mia Küttnerille, Sini kertoo.
Kansalaispäivällisillä lauletaan yhteislauluna Pihlajamäen laulu. Sitä ei moni ainakaan Pihlajamäen nuorempi asukas taida tuntea.
– Itsellenikin laulun olemassaolo oli yllätys. Sen voisi ottaa ohjelmistoon laajemminkin. Heitänkin tässä pallon kouluille, jotta ne ottaisivat sen vuosijuhlien ohjelmistoon.
Kansalaispäivälliset
Aika: 6.12.2007 kello 14.30–17.30
Paikka: Pihlajamäen kirkko
Ohjelma
Klo 14 -14.30
Sisääntulo
Klo 14.30
Lippuairut, yhteislauluna Lippulaulu
juhlan avaus Pastori Sari Hakuri
Klo 14.45
Juhlapuhe Sulo Savolainen,
Pihlajamäki laulu
Klo 15.00
Pihlajamäki-Seuran huomionosoitukset
Klo 15.10 – 16.00
Ruokailu, Kalliolan orkesterin taustamusiikkia.
Klo 16.00 – 17.20
Kahvi ja kakku.
klo 16.15
Annikki Säilän runonlausunta
klo 16.30 – 17
Duo Intimo
klo 17.00 – 17.20
Yhteislauluja:
Kotimaani ompi Suomi
Kultainen nuoruus
Klo 17.20
Kiitossanat Sari Hakuri
Maamme laulu
Klo 17.30
Juhlatilaisuus päättyy
Menu
Poronkäristys
Peruna muhennos
Puolukkasurvos
Suolakurkku
Kahvi
Vadelmakakku
Juhlava asu