Sunnuntaina 10.2.2008 tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Kaija Mustonen voitti 1 500 metrin pikaluistelun olympiakultaa Grenoblen olympialaisissa 1968. Hän ei ole antanut haastatteluja pitkään aikaan, mutta lähiölehden pyyntöön hän suostui – rakkaudesta lajiin.
Grenoblen kilpailu oli erittäin jännittävä loppuun saakka. Hopeaa saanut hollannitar hävisi vain 0,3 sekuntia.
– Oli se aikamoinen kokemus. Sata metriä ennen hollantilaisen maaliintuloa oli vielä epäselvää, kuinka kisassa käy. Kun hänen aikansa sitten räpsähti tulostaululle, tiesin voittaneeni, Kaija kuvailee kilpaa.
Mäestä mäkeen
Olympiadin kuluttua eli vuonna 1972 huippu-urheilu-uransa jo päättänyt Kaija muutti Kannelmäestä Pihlajamäkeen. Eikä hänellä ole haluja muuttaa pois.
– Täällä on erinomaiset liikuntamahdollisuudet ja upeaa luontoa, Kaija kehuu.
Kaija käy sauvakävelemässä ja hiihtäisi mielellään – pertsaa – jos olisi lunta. Luistelemassa Kaija on käynyt viimeksi kolmisen vuotta sitten.
– Luistimet ovat menneet vanhoiksi, ne ovat jo loppuun teroitetut ja tiukasti istuneet nahkaiset kenkäosatkin ovat näin vanhemmiten käyneet pieniksi, Kaija selittää.
Luonnonjäiltä tekojäille
– Kun minä -50-60-luvun vaihteessa aloittelin lajia, kävimme aina loppusyksyisin etsimässä jäätä ympäri pääkaupunkiseutua. Kuusijärvi jäätyi yleensä varhain, joten siellä pääsimme harjoittelemaan, Kaija muistelee.
Kaijan sydäntä lämmittää Pekka Koskelan viime marraskuussa luistelema 1 000 metrin maailmanennätys.
– Se on aivan upea saavutus! Etenkin, kun ottaa huomioon, kuinka paljon me nykyään annamme muille luistelumaille tasoitusta harjoitusolosuhteissamme. Säät ovat lämmenneet, vettä sataa usein ja tuuli on riesana. Sitä kauan kaivattua luisteluhallia todella tarvittaisiin, Kaija sanoo.
– On ihan väärä asenne, että suomalainen ei muka voisi tällaisessa lajissa menestyä, Kaija toteaa napakasti.
Ja pakkohan sitä on uskoa, kokemuksen ääntä. Onhan Kaijalla sen kuuluisan kullan lisäksi kaksi olympiahopeaa ja yksi pronssi, lukuisia arvokisojen pistesijoja sekä kotimaisia mestaruuksia ja ennätyksiä.
Teksti: Riitta Sivonen
Kuva: Suomen Urheilumuseo
Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2008