Lähiöasemalla käy kova kuhina

244

Pihlajamäen lähiöaseman kävijämäärät ovat vuoden 2008 alussa olleet kovassa kasvussa. Vuonna 2007 kävijöitä oli keskimäärin 300 kuukaudessa. Nyt pelkästään tammi–helmikuussa kävijöitä on ollut jo tuhat.

– Pihlajamäen lähiöasema on selvästi vakiinnuttanut asemansa ja uusia kävijöitä tulee jatkuvasti. Ilahduttavinta on, että asukkaat ovat itse perustaneet erilaisia omatoimikerhoja. Näin jokaisen parhaat taidot ja oma osaaminen on saatu kaikkien yhteiseen käyttöön, yhdyskuntatyöntekijä Sini Heino-Mouhu iloitsee.

Matalan kynnyksen kohtauspaikka 

Päivisin tietokoneet täyttyvät atk-tuntien senioreista ja varhaisnuorista. Puupiirustusta voi opetella torstaina iltapäivisin. Iltaisin opetellaan koneompelun taitoja Kalliolan kansalaisopiston tunneilla. Kassandra ry:n nuorten taidepajoissa valmistetaan koruja ja piirretään sarjakuvia.

– Toiminnallisessa perjantaikahvilassa, Cafe Lähiössä, kokoonnutaan tuolijumpan, kuvataiteiden, hyvinvoinnin ja bingon pariin. Viikonloppu on näin mukava aloittaa pirteän perjantaipuuhastelun jälkeen.

Lähiöasema työllistää pitkäaikaistyöttömiä

– Mottomme on, että jokainen on tärkeä ja jokaisella on jotain annettavaa, Sini kertoo.

Karkauspäivänä lähiöasemalla vietettiin pitkäaikaisen emännän Pirjon ja vahtimestari Jorman läksiäisiä. Uusi emäntä Lilia oli leiponut kaalipiirakoita ja vadelmakakkua, jotka maistuivatkin runsaalle asukasjoukolle.

– Ehkäpä aloitammekin Lilian johdolla kokkikerhon. Uusi vahtimestarimme Ari pääsikin heti työn tohinaan käymällä erään asukkaan kotona asentamassa digiboxin, Sini esittelee lähiöaseman monipuolisia palveluita.

Täytyypä käydä katsomassa, miten matala se Liusketie 3:n kynnys oikein onkaan.