Melrose: Rockia joka tuntuu

328

(Pihlajamäki goes Blues 4.6.2011)

Tokela on mainetta niittäneen ja mutkattoman riehakkaan rockbändin Melrosen kitaristi-laulaja. Muun muassa.

Yhden käden sormet juuri ja juuri riittävät, kun Tokela (alias Mika Tuokkola) listaa bändit, joissa hän Melrosen lisäksi soittaa: The Munsons, The Slippers, The Homers ja The Hoedown. Energisyydestään tunnettu Melrose työllistää häntä eniten. Vuoden mittaan bändi heittää noin 50 keikkaa ja muiden kokoonpanojen kanssa noin 80.

Bändi perustettiin 1981 Tokelan ollessa koulupoika. Viimeiset 20 vuotta yhtyessä on hänen lisäkseen soittaneet rumpali Jami Haapanen ja basisti Roger Nieminen. Rock ’n rollista ja rockabillystä vaikutteita saaneella Melrosella on siis 30 vuotta musisointia takana. Syytä juhlaan olisi, mutta ei.

– Ei olla mietitty vuosipäiväjuttua, solisti-kitaristi tunnustaa. – Ei siihen ole pointtia, kun vuodesta toiseen vedetään täysillä. En näe keinoa, miten siitä voisi tehdä erikoista. Jo kaksi vuotta sitten tehtiin dvd, ja viime vuonna Tavastialla oli keikka alkuperäisbasistin kanssa.

Bändi soittaa sekä omia ja lainabiisejä, ”mitä vain ja laitetaan se kuulostamaan enemmän tai vähemmän Melroselta”, Tokela summaa.

Sama laaja-alaisuus näkyy hänen kuuntelutottumuksissaan. Tokela kuuntelee mitä vain hyvää musiikkia: bluesia, countrya, reggeata, Hendrixiä. Tarpeen vaatiessa tästäkin rajauksesta lipsutaan:

– Jos musa on huonoa, niin ainakin sen on oltava hauskaa!

”Keikat parasta aikaa arjessa”

Entä levy, onko sellaista tulollaan? Viimeisin Melrose-albumi on vuodelta 2004.

– Ollaan puhuttu, että jotain voisi alkaa tekemään, mutta kukaan ei ole ollut aktiivinen. Kuukausi sitten olin studiossa the Slippersin kanssa ja kohta ehkä julkaistaan the Homersin levy.

Kuulostaa stressaavalta.

– En ota stressiä musiikista. Stressi tulee muualta, jos on tullakseen, Tokela kuittaa.

– Jos on buukannut itselleen peräkkäisiksi päiviksi neljä keikkaa kolmen eri bändin kanssa, sitä vähän väsähtää. Soittaminen on mukavaa, millä vain bändillä. Keikat ovat parasta aikaa arjessa.

Tokelan voi nähdä paitsi keikalla myös Kallion keilahallilla tai peräti keikalla keilahallilla. Joukkuelajien ystävästä alkoi kuoriutua keilaaja vuonna 2003. Sittemmin hän on bändikavereiden kanssa perustanut oikein keilaseurankin, Munsons BC:n.

– Olimme Melrosen kanssa hallissa keikalla ja saimme palkaksi henkilökohtaiset pallot. Siitä se lähti. Tämä on laji, jota voi harrastaa yksinkin, ei tarvitse soittaa yhtätoista äijää kokoon. Hallikin on lähellä, ja täällä on mukavia ihmisiä.

Onpa keilojen kaatamisella yhteys Pihlajamäkeenkin. Kallion keilahallilla hän on nimittäin kuullut, että Pihlajamäki Blues on mainio juttu. Lähiöitä Tokela ei muutenkaan vierasta, vaan määrittelee suhteensa niihin läheiseksi. Hän on itse kotoisin Vantaan Länsimäestä.

Melrose on esiintynyt mm. Guns N’ Rosesin ja Jerry Lee Lewisin lämppärinä, joiden rinnalla Pihlajamäki goes Bluesin saattaisi vaikuttaa vähäpätöiseltä keikka-areenalta. Ei syytä huoleen!

– Me yritämme joka kerta olla hyviä. Ladataan niin täysillä kuin pattereissa on virtaa. Pihlis voi odottaa riehasta rockia.

Rytmimusiikin ystävien ei kannata missata tätä. Ole siis lauantaina 4.6. klo 17 Kiillepuistossa. Saa tulla jo aikaisemminkin. Onhan tarjolla muutakin erinomaista musiikkia.

Teksti: Tanja Railo