Millaista nuorisotyötä Pihlajamäkeen? Säilyykö nuorisotalo?

316

Nuorisoasiainkeskus on ryhtynyt selvittämään, voidaanko joistain nuorisotiloista luopua ja millaisia palveluja missäkin kannattaa ylläpitää. Tule kertomaan kantasi Pihlajamäen nuorisotyöstä Pihlajamäen nuorisotalolle (Moreenitie 2) maanantaina 3.12. kello 18.30.

Nuorisoasiainkeskuksen tiedote 23.11.2007:

Nuorisoasiainkeskus järjestää Koillis-Helsingin asukkaille
keskustelutilaisuuksia alueellisen nuorisotyön uudistamisesta

Nuorisoasiainkeskus järjestää joulukuussa kolme asukasiltaa Koillis-Helsingin alueen nuorisotyön kehittämisestä ja nuorisotaloverkon uudistamisesta. Keskustelutilaisuuksissa kerätään nuorten ja heidän vanhempiensa palautteita ja ideoita alueen nuorisotyön kehittämiseen.

Nuorisoasiainkeskuksen tavoitteena on kehittää nuorten toiveiden mukaisia monipuolisia alueellisia toimintakeskuksia tasapainoisesti eri puolille kaupunkia. Toimintakeskuksia täydennetään pienemmillä nuorisotiloilla, jotka palvelevat nuorempia ikäluokkia lähempänä kotia.

Samalla selvitetään, voidaanko joistakin toimitiloista luopua ja siirtää vuokriin käytettyjä rahoja toiminnan sisällön kehittämiseen. Nuorten määrä vähenee Helsingissä seuraavan kymmenen vuoden aikana merkittävästi, ja nuorisotilojen käyttöä on tarvetta tehostaa. Hankkeen yhteydessä ei irtisanota henkilökuntaa.

Suunnitellut uudistukset perustuvat nuorisolautakunnan 1.2.2007 hyväksymään nuorisoasiainkeskuksen toiminta- ja tilastrategiaan 2007-2012. Nuorisotalojen palveluita ja nuorisotaloverkostoa uudistetaan vaiheittain.

Ensimmäisenä selvitetään koillisen suurpiirin alue (Malmi, Pukinmäki, Tapanila, Jakomäki, Suutarila, Tapulikaupunki, Pihlajamäki, Pihlajisto, Viikki). Nuorisoasiainkeskuksen tavoitteena on valmistella vuoden 2008 alkupuolella nuorisolautakunnalle ehdotus Koillis-Helsingin nuorisotyön kehittämisestä ja nuorisotaloverkon uudistamisesta.

Koillis-Helsingin asukastilaisuudet pidetään seuraavasti:
3.12. klo 18.30 Pihlajanmäen nuorisotalo Moreenitie 2, 00710 Helsinki
Latokartanon nuorisotyöyksikkö: Pihlajamäki, Pihlajisto, Viikki

10.12. klo 18.30 Suutarilan nuorisotalo Seulasentie 11, 00740 Helsinki
Pohjois-Koillinen nuorisotyöyksikkö: Jakomäki, Suutarila, Tapulikaupunki

11.12. klo 18.30 Malmin nuorisotalo Malmin raitti 3, 00700 Helsinki
Malmi-Pukinmäen nuorisotyöyksikkö: Malmi, Pukinmäki, Tapanila

Lisätiedot
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
osastopäällikkö Kari Naalisvaara, puh. (09) 310 89032, alueellisten palvelujen
osasto