Kädessäsi oleva Pihlajamäen lähiölehti ilmestyy tänä toisena ilmestymisvuonna neljä kertaa. Lehti pyrkii palvelemaan kaikkia paikallisia toimijoita kertomalla asukkaille, mitä, missä ja milloin tapahtuu. Kunkin lehden etusivu on varattu tapahtumille ja muille aktiviteeteille. Nyt eniten palstatilaa saa Pihlajamäen hiidenkirnujen nimikilpailu, joka lienee tärkein ja seuratuin Pihlajamäessä toteutuva hanke vuonna 2008.
Seuraava lehti ilmestyy ennen kevään Pihlajamarkkinoita ja alkukesänä Pihlajamäki goes Blues -tapahtumaa. Syksyn lehti ilmestyy sopivasti ennen Pihlajamäki-Seuran ja Pihlajiston Asukasyhdistys PNV:n koordinoimaa Pihlajapäivää, joka valtaa Pihlajiston ala-asteen ja kentän sunnuntaina 7.9. Sitten onkin jo vuorossa joulukuun alun lehti jouluisine tapahtumineen.
Pihlajamäen lähiölehden toisella sivulla ilmestyy Kvartaalikalenteri, johon on koottu seuraavan vuosineljänneksen tapahtumia. Lehden alkupuolelle pyritään mahduttamaan myös pikkujuttuja muista tulevista tapahtumista. Lehden lopussa on aluetyön omat sivut, joilla Lähiöprojekti, Pihlajamäen aluetyöntekijä sekä lähiöliikuttaja kertovat mm. lähiöaseman tapahtumista.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti ei kuitenkaan ole tarpeeksi vikkelä Pihlajamäen toimijoiden ja asukkaiden vilkkaassa elämänkulussa. Loppuvuodesta 2007 Pihlajamäen kotisivujen www.pihlajamaki. infon päätoimittajan puikkoihin tarttui Päivi Seikkula ja hänen hyväksi avukseen löytyi Tuomas Työrinoja. He ovat loihtineet sivuille uuden kuosin ja paljon uutta sisältöä.
Uudistuneessa www.pihlajamaki.infossa voi tutustua Pihlajamäen ja lähialueen tapahtumien ja traditioiden vuodenkiertoon Tapahtumakalenteria selaamalla. Kotisivujen toimitus ottaa jatkuvasti vastaan täydennystä: sivuille voi nyt lisätä oman uutisen tai tiedon tapahtumasta jopa ilman erillistä rekisteröitymistä.
Nyt www.pihlajamaki.infossa voi myös liittyä Pihlajamäki-Seuran jäseneksi ja vanhat jäsenet voivat päivittää omia tietojaan. Jäsenlomakkeessa voi raksia ruutuja ja ilmaista, mikä asia Pihlajamäki-Seuran toiminnassa kiinnostaa. Sampsa Lommi on lupautunut jäsenrekisterin hoitajaksi ja jäsenrekisteriä ryhdytään nyt päivittämään ajan tasalle. Olethan tässä prosessissa mukana.
Vaikka et olisi Pihlajamäki-Seuran jäsen etkä aikoisi liittyäkään, olet sydämellisesti tervetullut torstaina 21.2. kello 18 alkavaan vuosikokoukseen, joka pidetään Pihlajamäen nuorisotalolla. Kokouksessa on mukana seuran toimintaryhmien vetäjiä ja muita vastuunkantajia kertomassa kuluvan vuoden suunnitelmista. Tule mukaan kertomaan omia toiveitasi vuoden 2008 toiminnasta!
Teksti: Vesa Koskela
Kuva: Riitta Sivonen
Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2008