Nuorisopuisto – mahdollisesti hyvä homma

375

Pihlajamäen nuorisotalo on kosteusvauroiden takia ollut suljettuna pitkään. Nuorisotoimesta arvioidaan, että viimeisin remontti saadaan päätökseen vuodenvaihteessa. Yllättävää ei ole, että nuoriso on tavallista enemmän viettänyt aikaansa ostarilla, leikkipuistoissa ja kirkon portailla. Uutta nuorisopuistoa markkinoidaan hyvänä vaihtoehtona ostarille ja kirkon rappusille. Mitä tuumaavat asianosaiset eli nuoret?

14-vuotias Anna kommentoi nuorisopuistoa kysymällä ”mikä puisto”. Vastauksen saatuaan hän toteaa sen kuulostavan hyvältä idealta. Annan aika kuluu enimmäkseen harrastuksissa, mutta välillä sentään hänkin tapaa kavereita. Etenkin kesällä kavereiden kanssa oleskelulle ei aina löydy sopivaa paikkaa.

”Ostarilla oleskelu ei houkuta, mutta ei kiinnosta ilmoittautua kursseille tai leireillekään. Ehkäpä nuorisopuistosta tulee kesäloman ajaksi pitkään kaivattu paikkaa, jonne voi mennä rentoutumaan ja nauttimaan kesästä.” 

Matti, 17, taas toteaa vähäisen vapaa-aikansa harvoin kuluvan minkäänlaisissa nuorisopuistoissa:

”Hengaan usein kavereiden kanssa ulkona tavallisissa puistoissa, varsinkin kesällä. Puistoissa tulee oltua talvisinkin, vaikka on kylmä. Ei ole oikein muutakaan paikkaa isolle porukalle. Kyllä joku paikka olisi hyvä löytää, mutta en tiedä kävisinkö itse tällaisissa nuorisopuistoissa.”

”Hyvä vapaa-ajanviettopaikka olisi vain joku paikka missä voi istua ja oleskella”, Matti selittää. Hänen mukaansa nuorisopuistojen ja muiden nuorille suunnattujen oleskelupaikkojen ongelmana ovat niihin usein muodostuvat vakioporukat.

Teksti: Gioanna Iacono

Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 1/2009