Pihlajamäen nuorisotalon kohtalo jäi auki maanantaina 3.12., kun nuorisoasiainkeskus järjesti Pihlajamäen nuorisotalolla asukasillan Pihlajamäen, Pihlajiston ja Viikin "nuorisotyön kehittämisestä ja nuorisotaloverkon uudistamisesta".
Keskustelutilaisuudessa oli ennakkotiedotteen mukaan tarkoitus kerätä "nuorten ja heidän vanhempiensa palautteita ja ideoita alueen nuorisotyön kehittämiseen".
Nuoriso marssi ulos
Pihlajamäen nuorisotalolle oli saapunut kolmisenkymmentä asukasta kertomaan mielipiteitään, kymmenisen nuorta ja parikymmentä vanhempaa. Viikistä mukana oli muutama. Lisäksi paikalla oli muutamia alueen toimijoita työn puolesta.
Tilaisuus alustuksineen oli niin strategialähtöinen ja paperinen, että paikalle tullut nuoriso marssi ulos jo ensimmäisen vartin aikana.
Nuorisoasiainkeskuksen osastopäällikkö Kari Naalisvaara esitteli nuoristotyön strategiaa sekä tilastoja ja laskelmia alueen nuorisomäärän kehityksestä. Viikissä nuorison määrä kasvaa runsaasti seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Pihlajamäen vaikutuspiirissä nuorten määrä pysyy nykyisellään, kun Viikinmäen luvut lasketaan mukaan. Viikkiin on nykyisten asukastilojen lisäksi suunnitteilla uusi suuri nuorisotalo.
Pihlajamäen nuorisotalo on äskettäin remontoitu. Siellä on hienot puitteet monipuoliseen toimintaan, mm. ateljee, treenikämppiä ja sali tanssipeileineen.
Paikallisen nuorisotyön puolesta
Asukaspuheenvuoroissa puhuttiin paikallisen, Pihlajamäen oman nuorisotoiminnan ja -tilan puolesta. Pihlajamäen nuorisotalo on monikäyttöinen ja sopii hyvin eri asukas- ja ikäryhmien toimintaan.
Vahvaa nuorisotyötä ja koko kylä kasvattaa -mentaliteettia syntyy juuri tiloissa, joissa on yhteistä kosketuspintaa eri ikäisten välillä.
Naalisvaara muistutti, että Pihlajamäkeen on tulossa nuorisopuisto. Mutta ulkotilana nuorisopuisto palvelee lähinnä kesällä ja lämpimillä säillä. Rospuuttokeleillä nuorisopuisto ei houkuttele, kuten ei houkuttele kulku muualle pitkien matkojen päähänkään.
Suuret toimintakeskukset palvelevatkin varmimmin aktiivisimpia nuoria. Heitä, jotka joka tapauksessa löytävät harrastusten pariin, usein vanhempiensa kyydissä.
Puheenvuoroissa kysyttiin myös, täytyykö nuorisotyön olla jatkuvaa harrastamista ja taitojen hiontaa. Eikö avointa nuorisotoimintaa turvallisessa aikuiskontaktissa enää pidetä riittävänä?
Kaikki nuoret eivät ole kiinnostuneet ohjatuista harrastuksista, vaan haluavat "vain olla" ja viettää aikaa tutussa ympäristössä, oman kodin lähellä. Paikallisen nuorisotalon avoin toiminta tarjoaa tähän hyvät ja turvalliset puitteet.
Skeittipuistossa on toki mukavaa kesällä, mutta entä pakkasilla?
Miten tästä eteenpäin?
Nuorisoasiainkeskus aikoo valmistella vuoden 2008 alkupuolella nuorisolautakunnalle ehdotuksen Koillis-Helsingin eli myös Pihlajamäen alueen nuorisotyön jatkosta. Sitä ennen kuitenkin päätettiin järjestää erillinen asukastilaisuus nuorille itselleen.
Paikalla olleet vanhemmat toivoivat myös aikuisille konkreettisempaa asukastilaisuutta. Nyt järjestettyä asukasiltaa pidettiin liian abstraktina ja käytännölle vieraana.
Pihlajamäen nuorisotalon kohtalo jäi siis auki. Pihlajamäen kotisivut seuraa tilanteen kehittymistä.