Paikallisjuttuja 1964

Nukkumalähiö ei riittänyt

”Pihlajamäessä ovat kotimme ja Pihlajamäki on kaunis kaupunginosamme, oikea näköalakaupunki. Pitäkäämme huolta sen henkisestä ja aineellisesta kehittämisestä, hyvästä yhteishengestä ja viihtyisyydestä.” Nuo olivat Pihlajamäki- seuran ensimmäisen puheenjohtajan, sosiaalineuvos Toivo Ailion, alkusanat Pihlajamäki-lehden ensimmäisessä numerossa vuonna 1964.

Saatuaan oman sopen, pihlajamäkeläiset halusivat muutakin kuin viettää kaiket illat asunnoissaan. Nämä tavoitteet kuvastuvat ensimmäisissä Pihlajamäki- lehdissä. Pihlajamäki-seura julkaisi ensimmäisenä vuonna kuusi, seuraavina vuosina seitsemän lehteä.

Vireätä väkeä

Seuran urheilu- ja nuorisotoimikunta oli kiirehtinyt kaupunkia rakentamaan Pihlajamäkeen täydellisen urheilukentän. Maaliskuun alussa kaupunginhallitukselle ja liikelaitosten lautakunnalle valitettiin sitä, että liikennelaitoksen bussilinjan siirtyessä yksityiselle yhtiölle jäävät pihlajamäkeläiset muita kaupunkilaisia huonompaan asemaan.

Kaupunginosaseurojen yhteistoimikunta alkoi valmistella suurta kansanjuhlaa, joka toteutettiin seuraavan vuoden helatorstaina Uutelan aukiolla Maasälväntien puistossa. Yleisömäärä onnistuneessa juhlassa kohosi yli tuhanteen. Näin saivat alkunsa yhteiset kotiseutujuhlamme.

Hauskaa pidettiin myös Kaivopuistossa yhdessä muiden kaupunginosien väen kanssa. Nuoret matkasivat sinne kuormurikaravaanissa ja vanhempi väki bussilla. Aina ahkera seuran naistoimikunta möi Kaivopuistossa lähes puoli tonnia makkaraa, 496 kiloa!

Pihlajamäki-lehti kertoi vuoden 1964 toukokuun numerossaan kävelyn suurrynnistyksestä helatorstaina Kontulaan. Marssiin osallistui lähes tuhat pihlajamäkeläistä. Kaikkiaan vuoden 1964 ”Terveiden Elintapojen Edistämisvuoden” kävelyretkiin osallistui lähes 2000 pihlajamäkeläistä.

Oma koulu Kansakoulun rakentaminen oli viivästynyt, mistä seura esitti apulaiskaupunginjohtaja A.K. Loimarannalle huolestumisensa. Alati kasvavan Pihlajamäen koululaiset joutuivat aluksi työskentelemään väliaikaisissa tiloissa mm. Maasälväntiellä, Kiillekujalla ja Latokartanontiellä Malmilla, jonne johtavaa polkua lasten vanhemmat ja monet muutkin pihlajamäkeläiset parantelivat talkoilla.

Vihdoin helmikuussa 1965 oppilaat pääsivät omaan kouluun. Pihlajamäki-seuran vuosikokous saatettiin heti pitää siellä ja koulu antoi kaivattuja tiloja myös muille toiminnoille. Siellä järjestettiin seuran palloilu- ja voimisteluillat, ja seura aloitti koulun kerhohuoneistossa oman nuorisotoiminnan. Kaupunki otti molemmat toiminnat myöhemmin hoitaakseen. Kansakoulu sai seuraltamme kiertopalkinnon kotiseutuaiheisiin ainekirjoituksiin. Se jakoi palkintoa vuosittain.

Urheilutoimikunnan järjestämät Pihlajamäen hiihtomestaruuskilpailut maaliskuussa 1965 olivat todellinen urheilujuhla: siellä niin nuoret kuin vanhat mittelivät voimiaan ja taitojaan.

Kirjelmiä ja toiveita

Seuran kirjelmät suojateiden saamisesta ja Viikin ampumaradan ampuma-aikojen rajoittamisesta johtivat tuloksiin. Sitä vastoin maistraatti katsoi aiheettomaksi pommisuojien suuaukkojen turvallisuuden parantamisen eikä lääninhallituksen mielestä asia lainkaan kuulunut pihlajamäkeläisiä edustavalle seuralle.

Seuran luonnonsuojelutoimikunta kiinnitti kaupungin huomiota puiden runsaaseen kuolemaan Pihlajamäessä ja kaupunki lupasi ryhtyä toimiin omistamillaan vihealueilla. Kaupunkiin olitiin yhteydessä myös nuorisotalon, aluelääkärin vastaanoton, kirjaston ja uimahallin saamiseksi Pihlajamäkeen.

Pihlajamäki-lehden päätoimittajana oli koko 1960-luvun Olavi Sadeoja. Ritva Honkavaarasta tuli päätoimittaja 1970-luvun alussa. Pian sen jälkeen Pihlajamäki- lehti muuttui Pihlajanlehdeksi, joka tänä vuonna uudistui Pihlajamäen lähiölehdeksi. Lehden aiheet vuonna 2007 muistuttavat yllättävän paljon vuoden 1964 teemoja: jälleen on puhuttu kaavoituksesta, toimittu oman koulun puolesta ja järjestetty onnistuneita kansanjuhlia.

Teksti: Eero Helkkula

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 3/2007.