Pihlajamäen keskustan liikenneuudistus on valmis. Siihen liittyen on kunnostettu myös tori istutusaltaineen ja Pihlajamäen pienoismallireliefi on siirretty omalta aukioltaan toria elävöittämään. Meripihkatieltä Graniittitien loppupäähän johtava uudistettu Meripihkapolku portaineen ja lepotasoineen on hyvä parannus erityisesti huonojalkaisille.
Joukkoliikennettä suositaan
Projektinjohtaja Markku Miettinen Helsingin rakennusvirastosta kertoi lehdellemme, että liikennejärjestelyn keskeisiä pyrkimyksiä olivat joukkoliikenteen suosiminen ja läpikulkuliikenteen vähentäminen. Siksi pyrittiin myös välttämään väljyyttä tien ja liikenneympyrän rakentamisessa.
Liikenneympyrään johtavia teitä on kavennettu joka suunnalla, myös Liusketielle ja Maasälväntielle johtavaa tieosuutta. On myös valiteltu, että ympyrä on ahdas busseille ja muille suurille autoille.
Kaupungista päin tultaessa Meripihkatien bussipysäkki on aivan lähellä risteyksen tuntumassa olevaa suojatietä. Bussin seisoessa pysäkillä ei sen ohitus ole mahdollinen ajamatta vastaantulevan kaistalle. Sama pulma on Pukinmäen suunnalta ajaessa Rapakiventien ja Vuolukiventien risteyksessä. Käytännössä liikenne näyttää sujuneen kuitenkin varsin hyvin ja läpikulkuliikenteen houkuttelevuus on vähentynyt, mistä pihlajamäkeläisten autoilijain ja jalankulkijain kannattaa olla mielissään.
Uusi tori ja ostoskeskuksen laajennus
Arkkitehti Taru Tyynilä kertoi lehdellemme, että torin istutusaltaisiin tulee puita, pensaita ja kukkia sekä torin reunoille penkkejä. Pyörätie kulkee torin läpi. Pienoismallireliefi on nyt vaakatasossa. Kaipa torille aikanaan tulee myös myyntiä.
Ostoskeskuksen laajennushanke etenee jälleen. Arkkitehti Tyynilä kertoi, että se tullee ensi keväänä myös yleisön nähtäville asukkaille järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.
Myös asuntoja saadaan Pihlajamäkeen lisää. Johtokiventien ja Pihlajamäentien nurkkaukseen pysäköintialueeksi rakennetulle, mutta pitkään tyhjäksi jääneelle tilalle rakennetaan asuinkerrostalo. Uudisrakennukseen tulee todennäköisesti osittain 5 kerrosta.
Teksti: Eero Helkkula, kuva Vesa Koskela Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 3/2009