Pihlajamäen leijonat 45 vuotta 3.3.

237

Niin nuorilla kuin vanhemmillakin pihlajamäkeläisillä on muistoja Pihlajamäen Lions-klubin vuosittain järjestämistä yleisötilaisuuksista. Aiemmin keräsivät paljon väkeä kahvikonsertit ja talvipäivät, sittemmin karnevaalit kulkueineen ja nyt jo toista vuosikymmentä toukokuiset pihlajamarkkinat.

Pihlajamarkkinat ovat tulossa tänä vuonnakin toukokuun 16. päivänä. Pihlajamäen Lions-klubi onkin jo ehtinyt tehdä paljon muutakin erityisesti oman alueemme asukkaiden parhaaksi.

Maaliskuun 3. päivänä 1964 perustettu klubi on osallistunut näkövammaisten ja kuurosokeiden keräyksiin sekä kahdesti näkövammaisten Sight First-kampanjaan. Ehkä merkittävin tuensaajaryhmä onkin sokeat. Sokea 13-vuotias Rauli Leppijärvi sai viime huhtikuussa nauhurin. Viime syksyn HUYK:n lakkiaisjuhlassa syntymäsokea Tuike Merisaari sai klubin stipendin.

Paikallisten koulujen oppilaille on vuosittain jaettu stipendejä. Partiolaiset ovat saaneet monesti tukea. Viimeksi on myönnetty 500 euron matka-avustus Aarnivalkeiden Kaisa Korhoselle.

Punainen Sulka ja Punainen Sydän keräykset syöpäsairaille, sotainvalideille ja sydänsairaille ovat esimerkkejä kotimaisista keräyksistä.

Lions Quest-projektilla on koulutettu opettajia huumeiden vastaiseen työhön. Klubi on lähettänyt ja vastaanottanut myös nuorisovaihtoon osallistuneita.

Aiemmin Pihlajamäessä sijainneen vanhustentalon asukkalle järjestettiin vuosittain viihdyttäviä iltapäivätilaisuuksia ja vanhuksia on muistettu muutenkin eri tavoin.

Klubi rakennutti ensimmäisinä toimintavuosinaan ostoskeskuksen tuntumaan teräksisen sadekatospaviljongin Pihlajamäen pienoismalleineen. Paviljonkia ei enää ole, mutta pienoismalli on uusittu.

Klubin ensimmäinen presidentti oli Pentti Niiranen ja nykyinen on Tapio Rantanen.