Syyskuun 2009 Pihlajamäen lähiölehdessä Pihlajamäen ala-asteen eläkkeelle jäänyt rehtori Rauno Sarantaus kertasi
koulumuistojaan. Tuossa yhteydessä hän esitti toiveen  entisten oppilaittensa tapaamisesta. Aloite tuotti ikimuistoisan ja riemukkaan tapaamisen maaliskuun alussa.

”Naiset kauniita edelleen”

Koulu oli saanut lukuisten remonttiensa yhteydessä uutta ilmettä. Entisestä luokastamme oli lohkaistu osa nykyiseksi
opettajainhuoneeksi, jossa nyt yritimme tunnistaa toisiamme 31 vuoden jälkeen. Kyllähän se onnistui, eikä
19 vuoden ikäero opettajaankaan tuntunut enää niin suurelta kuin silloin.
”Opellehan näkyy boolikin maistuvan.”

Koulukierroksen aikana oli otettava se ”pakollinen” luokkakuva juhlasalissa – samassa paikassa kuin ne 1970-luvun
luokkakuvat. Todettiin myös, ettei enää sullottaisi 36 oppilasta ikkunattomaan pommisuojatilaan viideksi
tunniksi viikossa. Yhteistä iloa oli puolestaan koettu perjantain viimeisillä äidinkielen kaksoistunneilla, kun
oli saatu esittää omia sketsejä, juttuja, lauluja, vitsejä ja näytelmiä opettajan tallentaessa niitä C-kasetille kuin
myös dioille ”tänä muistojen iltana katsottavaksi”.

Koululta Ralli-ravintolaan

Koululta sitten käveltiin lapsuuden maisemissa ylös ostarille ja siellä Ralli- ravintolaan. Edullisen ja maukkaan
aterioinnin lomassa ravintolan kabinetin tiiviissä tunnelmissa jatkettiin tarinaa. Monelle oli yllätys lähiöravintolan
hyvä ruoka ja palvelun taso, kuin myös joustavuus tämän oman luokkakokouksemme järjestelyissä. Olihan
kyseessä yli 30-hengen ryhmä.

Selailtiin 1978 luokkalehteä Joulu Pommi ja 1970-luvun Kevätpörriäisiä. Palailtiin Rauli Badding Somerjoen
musiikin mukana koulutunnelmiin, kun ope vähän irrotteli eläköitymisensä “kunniaksi”:

Tuskin tiedän sanaa sivistys,
on koulu mulle pään kivistys.
Tuskin tiedän kieliopeista,
yo-kirjoitusten knopeista.
Mutta tiedän
oon rakastunut,
jospa kerran saisin sut
kuinka kaunis tää
maailma ois.

Idea tapaamisesta sai kaikilta innostuneen vastaanoton. Kaukaisin saapui varta vasten Englannista saakka ja kotimaastakin Hirvensalmelta. Osa asui edelleen näillä samoilla Pihliksen ja Savelan tienoilla.

43-vuotiaille oppilaistani yhdestä oli tullut se opettajan ennustama taiteilija ja toisesta opettaja. Ammattien
kirjo oli laajan moninainen ja näiltä tiimoilta vaihdeltiin kiintoisia kokemuksia. Yksi oli asumuserossa ja toisesta
tulossa piakkoin mummi. Elämän ilot ja surut, erot ja liitot, lapset, työt ja sairaudet näkyivät tulevan meille
itse kullekin ajallaan kohdalleen. Kolmen oppilaan osalta matka on jo tyystin
päättynyt.

Kouluaika osuu ytimeen ajassa ja paikassa silloin, kun oma identiteetti muodostuu. Senaikaisiin kysymyksiin
etsimme vastauksia monesti läpi elämämme. Olitko koulukiusattu? Mitä kuuluu kouluihastukselleni tänään?
Ennustaako koulumenestys menestystä työelämässä? Miksi aina istuin takarivissä? Piditkö kasvisruuista? Ai mistä
kasvisruuista, kysyy meidän ikäpolvemme.

Back to the 70’s

Opettajan aikanaan nauhoittamaa oppilaitten omaa ohjelmaa jäi vielä runsaasti seuraavaan tapaamiseen vuonna
2020? Silloin saamme kuulla Liisan ja Kirstenin soittamia joululauluja nokkahuilulla, poikien ”hävyttömiä” Pikku-
Kalle vitsejä sekä ruotsinopettaja Marteliuksen harjoittaman tyttöjen perinteisen Lucia-esityksen. Voidaan myös
palata vuoden 1978 joululaulujen yhteisharjoituksiin koulun juhlasalissa, jossa laulua ohjaa edesmennyt opettaja
Hannele (Volo) Karppanen ja ankaraa komentoa pitää yllä edesmennyt johtajaopettaja Gideon Grönlund.
Tapaaminen jälleennäkemisen riemussa oli kuin humaus – trombi ja pyörremyrsky. Yhtaikaa todellinen ja
epätodellinen. Eiköhän oteta uusiksi!

Porukan puolesta
kiitoksin ja terveisin,
Rauno-ope