Kiillepuiston kahluualtaalla kuohuu, vaan ei vesi. Pihlajamäkeläinen varakaupunginvaltuutettu Miina Kajos teki syksyllä 2007 valtuustoaloitteen altaan täyttämisestä.

Lähiöarkkitehti Päivi Hellman on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen ison urakkansa: hän kirjoitti tekstit, etsi kuvat ja suunnitteli ulkoasun Pihlajamäen arkkitehtuuripolun opastauluihin.

Pihlajamäen nuorisotalo säästyi säästöiltä ja toiminta jatkuu. Talon sisäilma- ja kosteusvauriot on nyt tutkittu ja talolle laadittu korjaussuunnitelma. Siihen kuuluvat työt pyritään tekemään niin, että niistä on mahdollisimman vähän häiriötä talon käytölle.

Rakennusvirasto järjestää Pihlajamäessä puistokävelyn keskiviikkona 6.8. Kävelylle lähdetään ostoskeskuksen keskusaukiolta, josta reitti kulkee Kiillepuiston ja Sorsalammen kautta "tsaarin porsaille". Sieltä matka jatkuu hiidenkirnujen kautta Pihlajamäen pohjoismetsään, Aarnivalkealle ja Maasälvänpuistoon. Retki päättyy ostarin viereen reliefiaukiolle, jossa reittiä tutkaillaan vielä veistoksen avulla.

Kiillepuistossa ja Sorsalammen liepeillä on tänä keväänä nähty outoa vipinää. Hienot puistot ovat olleet poikkeuksellisen viihtyisiä paikkoja. Jotain siellä on tapahtunut, mutta mitä?

Pihlajamäessä on jo pitkään ollut vireillä poikkeuksellinen hanke. Alueen arkkitehtuuria pidetään niin korkealaatuisena, että Helsingin kaupunki suojelee koko 1960-luvun rakennuskannan pihapiireineen asemakaavalla. 

- Komeat juhlat pidetään vasta kun vuosia on 50, Pihlajamäen Marttojen puheenjohtaja Eeva Läikkö toppuuttelee juhlakutsua odotelleita.

Lähiöprojektin vuonna 2004 rakennuttamaa Aarnivalkeaa ei saada puistotasoisen ylläpidon piiriin ainakaan toistaiseksi.

Pihlajamäessä sijaitsevan Ketokivenkaaren varren asemakaava on vahvistettu.

Pihlajamäkeläisen jalkapalloseura PK-35:n sekä miesten että naisten edustusjoukkue pelaa tällä kaudella ykkösdivisioonassa.