Pihlajamäen Partiotuki 40 vuotta

354

5.4.1966 ilmestyneessä Pihlajamäki-Seuran lehdessä kerrottiin, että Pihlajamäessä toimivien partiolaisten vanhemmat olivat perustaneet Pihlajamäen Partiotuki ry. -nimisen yhdistyksen.

Yhdistyksen perustavassa kokouksessa 17.3.1966 todettiin, että partio oli selvästi suurin nuorisotyömuoto näillä kallioilla. Kokouksessa olivat mukana molempien Pihlajamäessä toimivien lippukuntien vanhempainneuvostot.

 

Pihlajamäen partiolaisia viikonloppuretkelle lähdössä ostarilta.

Pihlajamäessä edelleen toimivat partiolippukunnat Aarnikarhut ja Aarnivalkeat perustettiin syksyllä 1963. Aarnivalkeat oli tarkoitettu tytöille ja Aarnikarhut pojille. Tyttöjen lipussa on kolmiapila ja apilan keskellä puinainen liekkikuvio. Poikien lipussa on seisova karhu.

Perustamisensa jälkeen lippukunnat kasvoivat erittäin nopeasti ja 1960-luvun puolivälissä niihin kuului jo lähes 200 jäsentä. Aikaa myöten toiminta vakiintui Kiillekujalle ja niillä on ollut tiloja myös Liusketie 16:ssa.

Alusta asti lippukuntien toiminta on ollut aktiivista ja näkyvää. Koko toimintansa ajan lippukunnat ovat olleet tiiviissä yhteistyössä ja työ on entisestään syventynyt valtakunnallisten partiotyttö- ja partiopoikajärjestöjen yhdistyttyä Suomen Partiolaiset ry:ksi. Yhteistä lippukunnille on myös vanhempainyhdistys Pihlajamäen Partiotuki ry.

Partiolippukunnat ovat alusta asti toimineet yhteistyössä Malmin seurakunnan kanssa. Alkuvuosia leimasi yleisön huomiota hakeva aatteellinen innostus. 1990-luvulla toiminnan painopiste siirtyi toiminnalliseen nuorisotyöhön, joka lähtee nuorten omista tarpeista.

Lähde: Pihlajamäki – näkoalakaupungin näkymiä, 5.4.1966, Pihlajamäki -näköalalähiö, Ulla Welin – Aune Greggas, 1994 / ag