Pihlajamäen siivoustalkoot 9.5. on lahja äidille

219

Pihlajamäki on Helsingin helmi. Ei vain 60-luvun arkkitehtuurin vaan myös siivoustalkoiden: huhujen mukaan koko kaupunkitalkoiden perinne on Pihliksestä lähtöisin. Äitienpäivän aaton talkoisiin kuuluu myös kunnon kahvitus. Lisäksi Pihlajamäessä voi yhden talkoopäivän sijaan sitoutua yhteisten alueiden puunaamiseen vaikka koko vuodeksi!

– Viime vuonna siivoustalkoisiin osallistui yli 50 asukasta. Vaan mikäs meillä on paikkoja puunatessa, kun on käsissä näin komea kaupunginosa, talkookoordinaattori Tanja Railo Pihlajamäki-seurasta tuulettaa.

Siivoustalkoiden alla vinkkejä siivottavista kohteista kerätään Pihlajamäen kotisivuilla www.pihlajamaki.info.

Talkoissa voi maksuttoman kahvittelun ohessa tutustua Hyvä kasvaa Helsingissä -asukastoimintaan ja ideoida Pihlajamäen ja lähialueiden kummikohteita. Ja saman tien vaikka ryhtyä puistokummiksi! Nopeimmat kummit saavat mukaansa asiaankuuluvat työvälineet ja tunnukset.

Pihlis näyttää muille mallia

Helsingissä järjestettäviä siivoustalkoita tukee kaupungin rakennusvirasto, joka on ottanut Pihlajamäessä kehitellyn mallin jo omakseen. Virasto markkinoi puistokummiutta siivoustalkoiden yhteydessä nyt muillekin alueille. Eikä ihme, sillä viime vuonna kun Pihlis puunnattiin juhlakuntoon liki helteisessä säässä, tehtiin samalla 14 uutta puistokummilupausta.

– Meidän näkökulmasta on aivan mahtavaa, että on näin aktiivisia kaupunginosia kuin Pihlajamäki, jossa syntyy hienoja uusia ideoita, kaupungin siivoustalkoomama Elina Nummi sanoo.

Pihlajamäen siivoustalkoot järjestää Pihlajamäki-seura lauantaina 9.5. kello 10-14. Talkoo- ja puistokummipiste on ostarin kupeessa  Reliefiaukiolla (Meripihkatie 1-3). Kahvituksesta vastaavat ostarin liikkeet Parturi-kampaamo Justu sekä Pihlajamäen S-market.

LISÄTIETOJA:

  • Tanja Railo, Pihlajamäki-seura, puh 040 700 5410, tanja.railo(at)gmail.com
  • www.pihlajamaki.info, www.hyvakasvaa.fi