Pihlajamäki goes Blues NYT!

282

Lauantaina 7.6. kello 14–18 Kiillepuistossa fiilistellään lyömättömän suomalaisen rytmimusiikin parissa: Pihlajamäki goes Blues tosi komeasti mm. Maarit "jäätelökesä" Hurmerinnan ja Blues Lady Erja Lyytisen kera. Tarjolla hieno musapläjäys, ilman pääsymaksuja, upeassa kesäsäässä!

Festivaalin tähtinä säteilevät lajeissaan ylivoimaiset Erja Lyytinen ja Maarit Hurmerinta. Lyytinen äänestettiin viime vuonna viiden parhaan suomalaiskitaristin joukkoon. Maarit on vahva oman tiensä kulkija, jonka huikea ura on alkanut jo 1970-luvulla.

Lavalla nähdään myös omaperäinen bluespari Janko Manneh ja 22-Pistepirkosta tuttu PK Keränen sekä Olli Siikanen Gypsy Experience -yhtyeensä kanssa. Festivaali tarjoaa myös Lasten bluussit.

Rytmimusa soi myös ostarin iltajameissa: Ravintola Rallissa tunnelmasta vastaa Yhdysvalloista Suomeen kotiutunut bluesartisti Mike Westhues, Bar 71:ssä esiintyy Kingstone ja U2:ssa the Äijät.

Ensimmäinen Pihlajamäki goes Blues -festivaali järjestettiin kesällä 2007 pienellä budjetilla ja talkoovoimin. Tapahtuma keräsi noin tuhat kävijää. Tämän vuoden tapahtumaa sponsoroi usea pihlajamäkeläinen yritys ja vapaaehtoisten määrä on kasvanut yli sataan. Kävijämäärän uskotaankin lisääntyvän viime vuodesta.

Pihlajamäki goes Blues on aikuiseen makuun muokattu maksuton festivaali, joka päihteettömänä sopii hyvin koko perheelle.

Pihlajamäki goes Bluesin järjestää Pihlajamäki-Seuran musatiimi ja Pihlajamäen yhdyskuntatyö Helsingin lähiöprojektin ja kulttuuriasiainkeskuksen tuella. Tapahtuman koko tuotto menee seuraavan vuoden festivaalin järjestämiseen.

Pihlajamäki goes Blues
La 7.6.2008 klo 14–18
Kiillepuisto, Kiilletie 6, Helsinki

www.pihlajamaki.info/blues

Festivaalin tapahtumapaikka Kiillepuisto on osa rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta 1960-luvun Pihlajamäkeä.

Kulkuyhteydet:
Pihlajamäen ostoskeskuksella pysähtyvät bussit 70, 70T, 71, 73, 74, 75, 79 ja 05N.
Lyhyen kävelymatkan päähän tulevat myös bussit 54B, 57, 68, 69, 72, 77, 506, 519, 519A ja 550 sekä Pukinmäen asemalla pysähtyvät I-, T- ja N-junat.

Parkkipaikkoja on rajoitetusti, joten yleisöä pyydetään käyttämään julkisia kulkuneuvoja.

Ei alkoholia tapahtuma-alueelle, tapahtuma on ikärajaton ja maksuton.

Lisätietoja:
Tuottaja Sini Heino-Mouhu , puh. (09) 310 69960, 040 334 7415 sini.heino-mouhu(at)hel.fi