Tule avustajaksi lyhytelokuvaan, kuvaukset torstaina 30.5.

416
filmirulla

Pihlajamäen ostarin bussipysäkillä kuvataan torstaina 30.5 klo 23–4 lyhytelokuvaa nimeltä ”Hyvä ihminen”. Kuvauksiin kaivataan pihlajamäkeläisiä täysi-ikäisiä iloisia ja reippaita miehiä ja naisia avustajiksi – jonottamaan bussia ja esiintymään bussimatkustajina. Roolit eivät sisällä repliikkejä ja avustajien tulee pukeutua baari/bilevaatteisiin.

Lyhytelokuva kertoo ihmisten taipumuksessta luokitella toisia ulkonäön perusteella. Tarinan keskiössä on Jenni niminen nainen, joka öisellä bussimatkalla havahtuu tajuamaan, että kuinka hän itse sortuu ihmisten arvottamiseen.

Lyhytelokuvan tapahtumat sijoittuvat baarien sulkeutumisen jälkeiseen ajankohtaan. Avustajien tulee myös varata vaihtovaatteita mukaan, kuten eri värinen paita, huiveja, pipoja, takki. Näin he voivat esiintyä useissa eri sivurooleissa.

Sadetta saattaa olla luvassa, joten kannattaa ottaa sateenvarjo ja pukeutua ennen kaikkea lämpimästi, ettei vilu pääse tarttumaan. Avustajat saavat palkkioksi leffalipun ja paikan päällä on tarjolla pientä naposteltavaa ja juomista.

Sitovat ilmoittautumiset:
Matti Malinen
Tuotantokoordinaattori Nordisk Film TV
Mobile +358 458 832 405 
matti.malinen (at) matilarohrnordisk.fi