Pysäkki lähellä, mutta niin kaukana

355

Lahden moottoritie sai muutamia vuosia sitten erilliset bussikaistat Pihlajamäen kohdalle. Useat Johtokiventien ja Ketokivenkaaren taloista ovat aivan keskustaan johtavan bussikaistan pysäkin vieressä. Virallista reittiä taloilta pysäkille ei kuitenkaan ole rakennettu. Niinpä pysäkille haluavan on kierrettävä Porraskallioiden ympäri Pihlajamäentien kautta tai Ketokivenkaarelta Viikkiin vievän tunnelin ja Latokartanonkaaren kautta. Kummassakin tapauksessa kiertotie on noin kilometri.

Kaupunki esitti Pihlajamäen viheraluesuunnitelman yhteydessä tien rakennuttajalle, että Lahdentien meluvallin läpi puhkaistaisiin kapea käytävä pysäkille vievää polkua varten, mutta Tiehallinto tyrmäsi sen. Aloitteelliset asukkaat ovat raivanneet oikopolun yli mahtavan meluvallin. Sitä eivät liikkumisrajoitteiset kuitenkaan pysty käyttämään. Rappusetkin auttaisivat, mutta kuka ne rakentaisi?

Porraskallioille ei liioin ole kunnon polkua. Vain ketterät pääsevät sinne ihailemaan todella mahtavia näköaloja. Ei luulisi luonnon olevan niin herkkää, että pieni polku aiheuttaisi suurta haittaa. Nyt sieltä täältä harppovat nopsajalkaiset voivat aiheuttaa pahempaakin vahinkoa.

Teksti: Eero Helkkula
Kuva: Riitta Sivonen

Tämä artikkeli on julkaistu Pihlajamäen lähiölehdessä 3/2008