Fan on kiinaa ja tarkoittaa ruokaa ja riisiä. Päätimme naapuriporukalla testata isänpäivän aattona Pihlajamäessä avatun ravintolan, jota on jo kovasti kehuttu. Ja kuinkas sitten kävikään?
Astumme sisään pieneen, viihtyisään ravintolaan, josta puuttuvat kaikki kiinalaisten ravintoloiden kliseet. Se vaikuttaa enemmän tunnelmalliselta sushi-ravintolalta. Asiakaspaikkoja on parikymmentä. Valitettavasti ulkopäin ravintola ei ole yhtä kutsuva.
Toinen omistajista, Wang Yuan toivottaa tervetulleeksi ja ohjaa istumaan ikkunapöytään. Tilaamme aperitiiviksi pullon kuohuviiniä. Ruokalista on yhdistelmä korealaisia, kiinalaisia ja japanilaisia makuja. Arkisin lounaslistalta löytyy samoja annoksia.
Jätämme alkupalat väliin, sillä olemme kuulleet annosten olevan melko suuria. Hinnat ovat kuitenkin todella maltillisia, pääruoat vain 11 – 18 euroa. Ruokajuomaksi valitsemme japanilaista olutta. Ravintolassa on A-oikeudet ja se tarjoilee viinien lisäksi sekä aasialaisia oluita että väkevämpiä kuten sakea ja sojua. Yksi meistä ottaa teriyakilohta, toinen tulisen seesamikanan, kolmas possua osterikastikkeessa ja kaksi bibimbapin.
Mari Thure-Sivola, Tiina Thure-Toivanen, Outi Kostet ja Milja Parviainen tutkivat listaa, jolla on pääruokia juuri sopivasti kymmenkunta. Wang Yuan tarjoilee kuohuviiniä.
Olen utelias, ja pääsen keittiöön katsomaan annosten valmistumista. Ravintolan kokki on toinen omistajista, Wangin aviomies Kaibo Lin, joka aiemmin on ollut kokkina hittiravintoloissa kuten Punavuoren Hokussa. Annoksemme syntyvät varmoin ottein.
Yhdessä suunniteltu
Fan on Kaibon ja Wangin ensimmäinen oma ravintola. He ovat kypsytelleet ajatusta jo useamman vuoden. Ruoka – fan – on heille sekä työ että harrastus ja yhteinen kiinnostuksen kohde. Fanin listan annokset ovatkin Kaibon ja Wangin omia reseptejä. Esimerkiksi bibimbap on perinteinen korealainen ruoka, mutta Fanissa sitä on fuusioitu japanilaisiin ruokiin. Kaibo ja Wang tekevät kaikki ravintolan maustesekoitteet ja – kastikkeet itse, samoin kimchin eli korealaisen hapatetun kaalin.
Helsingin keskustassa on pilvin pimein laaturavintoloita, mutta kantakaupungin ulkopuolella vain vähän. Kaibo ja Wang kertovat, että halusivat perustaa hyvän ravintolan paikkaan, jossa vastaavaa ei vielä ole. Pihlajamäen sijainti on otollinen, ja Viikki ja Malmi ovat aivan naapurissa. Ravintoloitsijat toivovat, että Fanista tulisi naapuruston yhteinen olohuone, missä ihmiset ruokailun ohessa tapaavat toisiaan ja hengähtävät hetkeksi.
Reilun viidentoista minuutin kuluttua annokset tulevat pöytään. Se saa seurueemme huudahtelemaan ihastuksesta – niin herkullisen näköisiä ja kauniisti aseteltuja ne ovat. Ja suuria. Erillisissä kipoissa jokaiselle tulee koristeltu riisi ja kimchi, elleivät ne muuten sisälly annokseen.
Fanin listan annokset ovat Kaibo Lin ja Wang Yuanin omia reseptejä ja kehitystyön tuloksia. Possu ja paprika osterikastikkeessa korianterin kera oli erinomainen.
Lempeää ja tulistakin
Wang Yaunin resepti, chiliseesamikana, on listan ainoa tulinen annos. Se nostaa juuri sopivasti hien pintaan, joten sen kanssa kannattaa ottaa olutta. Muiden annosten maut ovat pehmeämpiä. Bibimbapin pääraaka-aineen ja kastikkeen voi itse valita – nyt pöytään tulee kanaa teriyakikastikkeessa ja naudan ulkofilettä gochujankastikkeessa. Bibimbapissa on jo valmiina kimchi, mikä maustekastikkeen kanssa antaa annokselle kivasti pientä potkua.
Japanilaisen teriyakikastikkeen ja pikkelöidyn inkiväärin, garin, yhdistelmä toimii hienosti. Niinpä lohi sulaa suussa. Osteripossussa on al dente wokattuja paprikoita, sieniä ja runsaasti korianteria. Annos on suorastaan loistava.
Seurueemme arviot annoksista ovat yksipuolisen ylistäviä kuten koko vierailu Fanissa. Ruoka on herkullista ja sen hinta-laatusuhde erinomainen, palvelu hyvää ja ystävällistä, ravintola viihtyisä. Ja mikä parasta, Fan löytyy ihan naapurissa, kivenheiton päässä kotiovelta. Olemme kaikki liikuttavan yksimielisiä siitä, että olemme tehneet loistavan ravintolalöydön.
Syötyämme jäämme pöytään jutustelemaan vielä joksikin aikaa. Puhe etenee ruoasta ja ruokakulttuureista koulumaailmaan, digitalisaatioon ja päivän politiikkaan. Lopulta syntyy haltioitunut idea uudesta naapurikerhosta. Kaikki siihen liittyvä on vielä sopimatta – paitsi yksi asia: kerho kokoontuu Fanissa.
Ravintola Fan on Kaibo Lin ja Wang Yuanin ensimmäinen oma ravintola. He ovat suunnitelleet sitä usean vuoden ajan.
Ravintola Fan
– Korealaisia, kiinalaisia ja japanilaisia makuja
– Pihlajamäen ostoskeskus, Meripihkatie
– Avattu 7.11.2015
– http://eat.fi/fi/helsinki/ravintola-fan
Teksti ja kuvat: Päivi Seikkula