Riina Simonen

370

Näytä kaikki ehdokkaat

31 v
Vasemmistoliitto
YTM, aktivisti, pätkätyöläinen
Perheeseen kuuluu aviomies ja vuoden vaihteessa vauva. Asunut Pihlajamäessä vuodesta 2007.

Mikä Pihlajamäessä on parasta?

Rauhallisuus, väljyys ja se, että vihreyttä on kaikkialla! Hyvät lähiulkoilumaastot ovat minulle tärkeitä. Hyvää on myös se, että vuokrataso on alhainen, sillä perheemme on pienituloinen.

Entä missä olisi eniten parantamisen varaa?

Joukkoliikenteessä ja palveluissa. Bussit ovat usein niin täynnä, etteivät ihmiset mahdu istumaan. Usein kaikki bussit menevät samaan aikaan, ja sitten on pitkä väli, ettei yhtään bussia kulje. Siksi haluaisinkin pikaratikan Pihlajamäkeen. Nykyaikaisissa pikaratikoissa (joita voi testata esimerkiksi Ruotsissa) on miellyttävä matkustaa, ja matkateko on nopeaa.

Pihlajamäestä on koko ajan karsittu palveluja, viimeisimpänä posti. En voi hyväksyä lähipalvelujen katoamista! Meillä pitäisi ehdottomasti olla myös oma pieni lähikirjasto, sillä Viikin kirjastoon on monilla pihlajamäkeläisillä pitkä matka.

Olisi tietysti myös mukavaa, jos ostarin ympäristö olisi rauhallisempi ja siellä olisi vähemmän ns. häiriöporukkaa. Uudet istutukset ovat upeita ja viihtyisyyteen on jo panostettu, mutta vielä olisi kehitettävää.

Miten kaupunginvaltuutettuna ajaisit Pihlajamäen ja täällä asuvien etuja?

Pyrkisin vaikuttamaan liikennejärjetelyihin, kaavoitukseen ja lähipalveluihin.

Mihin muuhun keskittyisit valtuutettuna?

Ympäristöasiat ovat minulle erityisen tärkeitä, olen opiskellut myös ympäristöpolitiikkaa ja toimin eläinoikeus- ja ympäristöjärjestöissä. Haluaisin esimerkiksi kouluihin ja muihin laitoksiin laadukasta lähiluomukasvisruokaa. Palvelumaksujen poistaminen on myös agendallani: esimerkiksi terveyskeskuskäynti ei saisi maksaa mitään. Sosiaalinen tasa-arvo on tärkeää.

Miksi olet valinnut juuri sen puolueen, minkä listoilta pyrit valtuustoon?

Vasemmistoliitto on varsinkin eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa nykyaikainen ja nuorekas punavihreä puolue, joka sopii minulle mainiosti. Punavihreyteen olen kasvanut jo lapsuudenkodissani. Vasemmistoliitto ajaa minulle tärkeitä asioita, ja koen, että pystyn myös itse vaikuttamaan puolueen linjauksiin.