Seinämaalausprokkiksen avajaiset 30.10. Puksussa

374

Pihlajamäki ja Pukinmäki kohtaavat! Kutsu avajaisiinkeskiviikkona 30. lokakuuta klo 15.00 – 15.30. Helsingin Uuden yhteiskoulun ja Pukinmäen peruskoulun opiskelijoiden ja oppilaiden seinämaalaus Pukinmäen juna-asemalla on valmistunut.

Teos ”Kohtaamisia rautatieasemalla” tulee ilahduttamaan ohikulkijoita sekä Pukinmäen aseman käyttäjiä.

Seinämaalausprojektin avajaiset pidetään keskiviikkona 30. lokakuuta.

Opiskelijat maalasivat teoksen 2012-2013 välisenä aikana. Pukinmäen peruskoulun kuvataideopettaja Kati Piehl ohjasi 8-luokkalaisten valinnaisia kuvataideryhmiä ja Helsingin Uuden yhteiskoulun kuvataidelinjan 1.vsk. ryhmää ohjasivat syksyllä 2012 kuvataideopettajat Paula Miettinen ja Kati Riikonen. Kummallakin koululla työstettiin kolme suurta vanerilevyä, joissa oli yhteneväinen tausta-ajatus.

”Kohtaamisia rautatieasemalla” teoksessa esiintyy erilaisia henkilöhahmoja, jotka kohtaavat toisensa ohimennen asemalle pysähtyneen junan edessä – matkalla jonnekin. Maalaukset luovat siis kokonaisuuden, jonka sijoituspaikka on Eskolantien alikäytävän tiiliseinä. Nuorten maalaukset elävöittävät jo syksyllä 2011 kaupungin järjestämällä turvallisuuskävelyllä ankeahkoksi huomatun paikan. Silloin ajatus esiteltiin ensimmäisen kerran tapahtumassa mukana olleille.

Projektirahoituksesta vastasi pääosin Helsingin kaupungin lähiöprojekti. Mukana ovat olleet aktiivisesti myös Rakennusvirasto, Liikennevirasto ja VR.

 

OLETTE SYDÄMELLISESTI TERVETULLEITA AVAJAISIIN!

 

(www.uyk.fi)