Kun Pukinmäen Esso joutui väistymään uuden ABC-aseman tieltä keväällä 2008, aiheutti tapahtuma keskustelua vakioasiakkaiden keskuudessa ja lehdistössä. Pukinmäen Esso oli saavuttanut legendaarisen maineen paikkana, josta saman katon alta löytyi apu niin autoon liittyviin ongelmiin kuin pieneen tai isoon nälkäänkin. Yrityskaupan seurauksena perinteikäs kohtauspaikka sai kuitenkin väistyä.
Vuodesta 1982 toiminut perheyritys joutui lähtemään kehätien vieressä keskeisellä paikalla sijanneista liiketiloistaan, muttei kuitenkaan lopettanut toimintaansa. Autovuokraamo jatkoi välittömästi Pukinmäen Esson perinteitä ja aloitti toimintansa Pihlajamäessä Rapakiventien päässä sijaitsevassa yksikerroksisessa rakennuksessa. Autovuokraamo on toiminut Pihlajamäessä jo 1,5 vuotta ja viime kesänä myös tauolla ollut kahvilatoiminta saatiin jälleen käyntiin.
Rapakiventien päässä toimii tällä hetkellä rinta rinnan autovuokraamo Aurent ja St1-ketjuun kuuluva kahvila Time Out Café.
-Kahvilatoimintaa harjoitetaan yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella ja myytävät tuotteet tehdään alusta loppuun itse, kertoo yrittäjä Tero Vihanta.
Myynnissä on kahvin, pullan ja pikkusuolaisen ohella pikaruokaa ja muutaman viikon ajan saatavana on ollut myös runsas lounas. Time Out Café palvelee arkisin klo 6.3018.00, mutta remontin valmistuttua kokonaan aukioloaikoja on tarkoitus laajentaa.
Viihtyisän kahvilan ja autovuokraamon ovat löytäneet kiitettävästi niin Pukinmäen Esson vanhat vakioasiakkaat kuin uudetkin kävijät. Kahvila tuo laadukkaine tuotteineen kaivatun lisän myös Pihlajamäen palvelutarjontaan.
Autovuokraamo Aurent Time Out Café Pihlajamäki
Rapakivenkuja 9
00710 Helsinki
Teksti: Aura Kivilaakso, kuva: Vesa Koskela
Tämä artikkeli on ilmestynyt Pihlajamäen lähiölehdessä 3/2009