Vanhuspalvelut

885

KYSYMYS:
Jo yli kymmenen vuotta sitten kerättiin nimiä ”Inhimillisen vanhuuden puolesta”. Joillakin puolueilla asia on tärkeimpänä asiana. Mikä on kantanne vanhusten hoidon alennustilaan ja kuinka pyrkisit parantamaan sitä konkreettisesti? Myös mielenterveyspotilaiden asema on heikko ja varsinkin ”avohoito”potilaat heitteillä. Kuinka ajaisit parannusta tähän ongelmaan? Vastaukseksi ei riitä vain rahoituksen lisääminen virkojen perustamiseksi vaan pitää olla myös oikeita ehdotuksia.

VASTAUKSIA:

Miina Kajos, Vasemmistoliitto, Pihlajamäki:
Vanhustenhoito pitää saada kiireesti kuntoon, sillä nykytilanne aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ennen kaikkea vanhuksille, mutta myös omaisille ja työntekijöille. Kotihoito pitää järjestää vakituisella työvoimalla kiireettömästi ja niin, ettei kokonaisvastuuta pilkota kilpailuttamalla hoidon osa-alueita eri firmoille.

On tavoiteltavaa, että vanhukset voivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään, mutta tämä ei saa tarkoittaa laitospaikkojen alasajoa, mitä nyt on tehty. Ihmisarvoinen vanhuus ei saa riippua maksukyvystä.

Mielenterveysongelmaisten tulee psykiatrisen hoidon lisäksi saada myös kuntoutusta ja terapiaa. Monet tarvitsevat tukea myös esim. työllistymiseen ja asumiseen. Myös mahdolliset fyysiset vaivat pitää hoitaa nykyistä paremmin, sillä toisinaan oireiden taustalla voikin olla esimerkiksi jokin fyysinen sairaus tai sopimaton lääkitys.

Hoitotakuu ei usein toteudu mielenterveysongelmaisten kohdalla, vaan ensikäynnin ja lääkereseptien jälkeen potilas jää usein täysin heitteille. Erityisen kehnossa asemassa ovat kaksoisdiagnoosipotilaat, joilla on mielenterveysongelman lisäksi päihdeongelma. Heitä pompotellaan paikasta toiseen ilman, että kukaan ottaa vastuuta.

Vesa Koskela, Keskusta, Pihlajamäki:
Parantaisin työntekijäpulaa kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon lisäämisellä Helsingissä, että virkoja saadaan täytettyä. Pihlajamäessä Johtokiventiellä oli Niemikotisäätiön mielenterveyskuntoutujien avohoitoon keskittyvää toimintaa vuosikausia (toimintapiste on nyt muutanut pois) , eikä siitä lähialueen asukkaille (ainakaan minulle) ollut mitään haittaa tai häiriötä.

Miriikka Laakkonen, SDP, Viikki:
Helsinkiin tarvitaan nopeasti vanhusten palvelukeskuksia sairaalapaikkojen sijaan. Lainsäätäjillä on tässä suuri mahdollisuus tehdä asialle huomattavia parannuksia ja kuntia pitää valvoa, jotta ne toteuttavat lain hengen.