Vesa Koskelan valokuvia esillä Viikin kirjastossa

215

Pihlajamäkeläisen Vesa Koskelan valokuvia on esillä Viikin kirjastossa. Näyttelyn avajaisia vietetään to 2.4. kello 15 alkaen. Paikalla on silloin sekä valokuvaaja että osa kuvissa esiintyvistä ihmisistä. Näyttely on esillä 9.5. asti.

Koskelan tuoreen valokuvanäyttelyn teema on Ihmisiä ja tarinoita Viikistä sekä Herttoniemen hyppyrimäen juurelta. Näyttelyssä kuljetaan Esplanadin puiston Tuomaan markkinoilta Viikin kirjaston naapurissa sijaitsevan sepän pajan ja Viikin maatalousmuseon kautta Herttoniemen hyppyrimäen juurelle. Ajallisesti tarina etenee talvesta kevättalven kautta keväiseen pajun kukintaan sekä kesäiseen kukkakärpäsen surinaan.

Valokuvanäyttelyn päähenkilöitä ovat Viikin pajan seppä Timo Miettinen, Helsingin yliopiston maatalousmuseon hoitaja dosentti Teppo Korhonen sekä toinen Suomen kukkakärpäset -kirjan tekijöistä Sakari Kerppola.