Ylimääräinen vuosikokous 16.9. kello 18 sääntömuutoksen hyväksymiseksi

213

Pihlajamäki-seura uudisti sääntönsä helmikuun 2009 sääntömääräisessä vuosikokouksessa. Uudet säännöt lähetettiin tarkistettavaksi Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH), josta ne palautuivat jatkotyöstettäviksi muutaman muutosehdotuksen kera. Seuran johtokunta on PRH:n palautteen perusteella koonnut säännöistä uuden version, jonka hyväksymiseksi johtokunta kutsuu koolle ylimääräisen vuosikokouksen.

Jäsenistöön päin sääntöuudistuksen näkyvin osa on siirtyminen yhdestä vuosikokouksesta kevät- ja syyskokouksiin. Lisäksi uudistuneissa säännöissä tarkistettiin seuran tarkoitusta ja toimintaa sekä palattiin seuran nimen suhteen vanhaan, suomen kielen kieliopin mukaiseen kirjoitusasuun.

Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään sääntöjä vain muuttuneilta osin eli pykäliä 2§, 3§, 6§, 7§, 9§, 10§. Kokouksessa ei käsitellä muita asioita. Korjatut säännöt ovat nähtävillä klikkaamalla tästä

Mikäli korjatut säännöt menevät PRH:ssä läpi, seura kokoontuu syyskokoukseen marraskuun loppuun mennessä. Tuolloin asialistalla ovat mm. vuoden 2010 puheenjohtajan ja johtokunnan valinta, talousarvio sekä toimintasuunnitelma. Jäsenet saavat syyskokoukseen kutsun kirjeitse tai sähköpostitse. Kutsu julkaistaan myös Pihlajamäen nettisivuilla osoitteessa www.pihlajamaki.info

KUTSU YLIMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pihlajamäki-Seura ry:n ylimääräinen vuosikokous

Aika: ke 16.9.2009 klo 18 alkaen
Paikka: Pihlajamäen lähiöasema, Liusketie 3

Ylimääräisen vuosikokouksen esityslista

1. Seuran puheenjohtaja avaa kokouksen

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkastajat sekä ääntenlaskijat

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Hyväksytään kokouksen esityslista

5. Esitellään johtokunnan ehdotus Pihlajamäki-seuran uusiksi säännöiksi ja päätetään sääntöjen hyväksymisestä

6. Puheenjohtaja päättää kokouksen

Johtokunta